Asukastilaisuuksissa ideoitiin uusia linjoja ja toivottiin myös suoria yhteyksiä

tiistaina 24. huhtikuu 2018 klo 14.44

Joukkoliikenne järjesti viime viikolla kolme asukastilaisuutta, joissa sai kommentoida linjastosuunnittelua vuodelle 2021. Tuolloin liikennettä hoidetaan sekä ratikan että bussiliikenteen voimin. Yhteensä tilaisuuksiin osallistui lähes sata tamperelaista.

”Tilaisuuksissa suunniteltiin uusia reittejä hyvällä mielellä, vaikka kriittistä keskustelua käytiinkin erityisesti vaihdollisten yhteyksien osalta”, kertoo joukkoliikenneinsinööri Riikka Salkonen Tampereen seudun joukkoliikenteestä.

Hervannan asukastilaisuudessa keskusteltiin Hervannan, Hallilan ja Vuoreksen yhteyksistä. Tilaisuudessa toivottiin joko linjan 6 tai muun runkolinjan suorasta Länsi-Hervannan yhteydestä keskustaan. Osa toivoi yhteyttä aina kauppakeskus Duon kautta, osa toivoi linjan 5 jatkamista Hatanpäälle.

Paikalla oli myös Hallilan asukkaita, jotka toivoivat suoraa yhteyttä Hervannan keskustaan. Lukonmäkeä edustaneille tärkeimmät suunnat ovat Turtola ja Hervanta.

Mielipiteitä tuli myös sen puolesta, että pelkkä liikennöinti ratikan vaihtopysäkeille riittää. Lisäksi tuli ehdotuksia palveluliikenteen kehittämisestä. Esimerkiksi Kanjonin alue voitaisiin palvella palveluliikenteellä.

Koilliskeskuksen asukastilaisuudessa keskustelua herätti Olkahisten ja Sorilan suunnalta tuleva liikennöinti sekä vaihtopysäkin toiminta Taysin alueella. Teiskosta esitettiin toive, että kaikki nykyiset reitit säilyvät ja vaihdot toimivat mahdollisimman sujuvasti Taysin pysäkillä. Aitoniemeläisten asukkaiden mielestä linjan 28 pitäisi käydä alueella vähintäänkin ruuhka-aikoina. Pohjoisesta on hyväksyttävää päästä yhdellä linjalla Koilliskeskukselle ja yhdellä vaihdolla keskustaan.

Linjojen 1, 7 (nykyinen 17) ja 8 suunnitelmia arvostettiin. Irjalasta haluttiin yhteyksiä sekä Kalevan Prismalle että Koilliskeskukselle, ja Pappilasta toivottiin yhteyksiä Metsolle.

Lisäksi osa haaveili vanhoista suorista yhteyksistä, kuten linja 37 Paloasema - Finlayson ja 25 Janka - Tahmela. Osa ehdotti myös uusien pidempien poikittaisyhteyksien perustamista esimerkiksi koilliselta alueelta Peltolammille.

Koivistonkylän asukastilaisuudessa aiheutti eniten huolta lasten kulkeminen mm. Hallilantietä Nekalan koululle. Tärkeimmäksi koettiin, että koulumatkoista ei tulisi liian pitkiä.

Linjalla 10 tai 12 toivottiin suoraa yhteyttä Keskustorille. Yksittäisiä toiveita tuli joko linjan 12 tai 21 koukkauksesta Korkinmäessä ja Nirvassa, tai Nirvan omasta linjasta, joka jatkuisi Turtolaan.

Linjan 21 ehdotettu reittimuutos Veisunkadun kautta sai ristiriitaista palautetta. Kiitosten lisäksi arvosteltiin sitä, että yläasteelle Hatanpäälle ei enää pääsisi.

Lakalaivasta ja Peltolammin alueelta toivottiin mahdollisimman suoraa yhteyttä Kalevaan. Härmälänrannasta toivottiin nopeaa yhteyttä Messukeskuksen kautta keskustaan.

Lisäksi ideoitiin erilaisia rengaslinjoja kuten Hallilla - Lukonmäki - Turtola - Muotiala - Hallilla.

Verkossa suunnitelmia on kommentoitu aktiivisesti. Suunnitelmien kautta suoraan suunnittelijoille on viestiä käynyt lähettämässä jo yli 110 henkilöä ja avoimia kommentteja Linjasto 2021 -sivuille on kertynyt jo lähes kaksisataa.