Kaupunkipyörät ajoon nyt edullisemmin

perjantaina 27. elokuu 2021 klo 07.00

Kaupunkipyörän saa nyt käyttöön alennettuun hintaan, sillä loppukauden käyttöoikeus maksaa perjantaista alkaen 15 euroa.  

– Nyt on hyvä hetki ottaa kaupunkipyörä ajoon. Pyörät ovat asemilla vielä kaksi kuukautta ja mukavia pyöräilykelejä on luvassa. Kaupunkipyörät tarjoavat oivan tavan liikkua vapaa-ajalla sekä työ- ja asiointimatkoilla, samalla kuntokin kohoaa. Lisäksi elokuun alussa laajentunut asemaverkosto mahdollistaa pyörien käytön entistä kattavammalla alueella esimerkiksi oppilaitosten välillä, toteaa Nyssen joukkoliikennejohtaja Mika Periviita.

Käyttöoikeuteen kuuluu yhteensä noin 700 uutta kaupunkipyörää ja 70 asemaa. Kaupunkipyöräasemien verkosto ulottuu lännessä Pyynikille, idässä Kauppiin, Kissanmaalle ja Kalevaan, pohjoisessa Rauhaniemeen ja etelässä Hatanpäälle. Ajantasainen tieto kaupunkipyöräasemista sekä vapaana olevista pyöristä näkyy Tampereen kaupunkipyörät -sovelluksessa.

Käyttöä varten ladataan Tampereen kaupunkipyörät -sovellus, jolla rekisteröidytään käyttäjäksi. Rekisteröitymiseen tarvitaan yhteystiedot ja maksukortin tiedot. Hinnanalennus näkyy sovelluksessa automaattisesti. Alennettu hinta on voimassa pyöräilykauden päättymiseen eli 31.10.2021 asti. Vuorokauden ja viikon käyttöoikeuksien hinnat pysyvät ennallaan.

Lue lisää kaupunkipyöristä