Raitiotien jatkosuunnittelua esitetään Hatanpään valtatielle

tiistaina 23. huhtikuu 2019 klo 11.12

Tampereen raitiotien suunnittelun jatkamista Hatanpään valtatielle esitetään 23.4.2019 kokoontuvalle kaupunginhallitukselle. Aiemmalla kaupunginhallituksen päätöksellä Hämeenkadun ja Hatanpään valtatien liittymään rakennetaan vaihderisteyksen vaihteet. Nyt esitetään, että raitiotien suunnittelua voitaisiin jatkaa linja-autoasemalle asti.

Tarkoitus on myös selvittää, voisiko Hatanpään valtatien raitiotien aloitusosuuden rakentaa raitiotien ensimmäisessä toteutusvaiheessa siten, että toinen linjoista liikennöisi alusta lähtien Hatanpään valtatielle Pyynikintorin sijaan. Tällöin vältyttäisiin väliaikaisen liikennöintimallin vaatimilta investoinneilta Pyyninintorilla. Mikäli osan 2 rakentamisen myötä toinen raitiotielinja päättyy Pyynikintorille, on rakennettava pistoraide sekä ylimääräiset vaihteet Pirkankadulle raitiovaunujen kääntymistä varten.

Hatanpään valtatien suunnittelutyö, kehitysvaihe esitettään tilattavaksi aiemman raitiotien osan 1 suunnittelutyön tehneeltä Raitiotieallianssilta. Kyseessä on suunnitelmamuutos, jossa toinen linjoista ohjataan Pyynikintorin sijaan Hatanpään valtatielle.

– Tavoitteenamme on, että koko Tampereen keskusta saataisiin kerralla kuntoon. Nyt selvitämme tällä kehittämisvaiheella, onko tämä mahdollista ja millaisin kustannuksin. Jos rakentaminen onnistuu ensimmäisen vaiheen yhteydessä, saadaan keskusta-alue kerralla kuntoon. Samalla ratikka saataisiin palvelemaan sujuvasti myös linja-autoaseman liikennettä, yrityksiä ja uutta Kansi ja Areena -aluetta, sanoo Tampereen pormestari Lauri Lyly.

Raitiotiejärjestelmän seudullista suunnittelua ollaan aloittamassa aiemman esiselvityksen perusteella. Esiselvityksen mukaan eteläisen, Pirkkalaan jatkuvan linjan rakentamiselle on parhaat edellytykset joukkoliikenteen ja maankäytön kannalta. Muun muassa Viinikanlahden vedenpuhdistamolta vapautuvan alueen maankäytön suunnittelu on alkuvaiheessa.

Kehitysvaihe ja kustannusarvio

Työssä on tarkoitus edetä samalla tavalla kuin muussakin raitiotien suunnittelussa on toimittu. Hatanpään valtatien suunnittelusta alkaisi kehitysvaihe, jossa tehdään katusuunnitelma. Sen perusteella on mahdollista tehdä toteutussuunnitelma ja Raitiotieallianssia sitova tavoitekustannus, minkä perusteella valtuusto voisi päättää osuuden rakentamisesta loppuvuodesta 2019.

Raitiotieallianssi on laatinut Hatanpään valtatien suunnittelusta kehitysvaiheen projektisuunnitelman. Kehitysvaiheen kustannusarvio on 0,8 miljoonaa euroa. Kehitysvaiheen tilaaja on Tampereen Raitiotie Oy, jolle kaupunki maksaa Tampereen Raitiotie Oy:lle vuosittain vastiketta radasta ja siihen välittömästi liittyvästä infrastruktuurista sekä niiden ylläpidosta.

Mikäli kehitysvaiheen tulosten perusteella päätetään rakentaa raitiotie Hatanpään valtatielle, voi se vaikuttaa kaupunkiympäristön palvelualueen investointiohjelman painotukseen vuosina 2020 - 2021.