Raitiotien kiskoille jatkuvasti lisää liikennettä - nyt tarkkana!

tiistaina 01. joulukuu 2020 klo 11.34

Ratikan koeajot jatkuvat. Koeajoissa on kyse monipuolisesta kokonaisuudesta, jossa testataan niin raitiotiejärjestelmää kuin uusia raitiovaunujakin. Joulukuun 2. päivänä aloitetaan myös liikenteenohjaajien koulutusajot. Tammikuussa päästään aloittamaan käytännön palvelukokemuksen kehittäminen, kun koeajot testimatkustajien kanssa alkavat.

Sen lisäksi, että raitiovaunut ovat pysyvä osa Tampereen liikennejärjestelmää, kiskoilla liikkuu säännöllisesti myös kunnossapitokalustoa. Raitiotien myötä Tampereen liikenneympäristö on muuttunut, ja sen vuoksi on syytä opetella uudet toimintatavat liikenteessä.

Tampereen Ratikan liikennöinti alkaa 9.8.2021. Sitä ennen raitiotiejärjestelmän ja raitiovaunujen käyttöönotossa on edessä vielä monta vaihetta, joilla varmistetaan liikenteen mutkaton sujuminen tulevaisuudessa. Koeajot jatkuvat liikennöinnin aloittamiseen asti ja raitiotiellä liikkuva kunnossapitokalusto tulee olemaan myös tuttu näky Tampereella liikkuville. 

Tähän mennessä Tampereen Ratikan koeajoja on suoritettu vaunuja valmistavan Škoda Transtech Oy:n ja raitiotietä rakentavan Raitiotieallianssin kanssa. Joulukuun alussa myös Ratikan liikennöinnistä vastaava VR aloittaa koeajot. Koeajojen koordinoinnista vastaa raitiotiejärjestelmän ja vaunut omistava Tampereen Raitiotie Oy. Ajantasaisen tiedon Ratikan koeajoista saa Tampereen Ratikan kanavista. 

Sujuva liikenne on yhteispeliä 

Sujuva liikenne on yhteispeliä ja liikenteen sujuvuus syntyy sekä toisten huomioon ottamisesta että sääntöjen noudattamisesta. Ratikan tulo antaa hyvän syyn yhteispelin petraamiseen.

– Olemme huomanneet koeajoissa, että esimerkiksi autoilijat liikkuvat ajoittain Ratikalle varatulla rata-alueella, vaikka liikennemerkit ja reunakivet ohjaavat liikenteen uusille kaistoille. Autoillessa tulee olla tarkkana opasteiden kanssa ja Ratikka-ajan liikennesääntöihin kannattaa tutustua Tampereen Ratikan sivuilla, projekti-insinööri Niina Uolamo Tampereen Raitiotie Oy:stä muistuttaa.

Jalankulkijoilla ja pyöräilijöillä on myös edessä uuden opettelua suojatiemuutosten vuoksi. Raitiotien rakentamisen myötä Tampereelle on saatu mm. täysin uudistettu Hämeenkatu.

– Varsinkin Hämeenkadulla on sekä raitiotien ylityspaikkoja että suojateitä, joissa on eroja väistämisvelvollisuuksien osalta, Uolamo toteaa.

Suojateillä, jotka Hämeenkadulla ovat pääosin valo-ohjattuja, Ratikka ja autoliikenne ovat väistämisvelvollisia. Raitiotien ylityspaikoilla, jotka monet sijaitsevat entisten suojateiden kohdilla, ei uudessa tilanteessa ole suojatien merkintöjä. Ylittäessään katua muualta kuin suojatien kautta, ovat jalankulkija ja pyöräilijä väistämisvelvollisia.

– Raitiotiereitin varrella liikuttaessa tulisi opetella uudet liikkumiskäytännöt ja yhteiset pelisäännöt liikenteessä. Ratikka tulee jatkuvien koeajojen myötä liikkumaan osana tamperelaisten arkea lähes päivittäin jo ennen elokuussa alkavaa säännöllistä liikennöintiä. Siksi raitiotien liikennesäännöt on hyvä ottaa haltuun heti.

Ratikka osaksi päivittäistä liikennettä

Marraskuun puolivälissä aloitetuissa Hämeenkadun ja Pirkankadun koeajoissa testattiin kattavasti radan ja sen teknisten järjestelmien toimivuus. Lisäksi koko varikko–Pyynikintori -välillä tehtiin kahden vaunun koeajoja. Niissä tarkastelun kohteena olivat etenkin vaunujen ulottumat sekä liikenne- ja varoitusvalojen toiminta. Useamman vaunun koeajoja jatketaan läpi talven.

- Koeajoissa ei tullut eteen mitään isoja yllätyksiä, joten ratainfran ja vaunun yhteensopivuus saatiin testattua kauttaaltaan, Niina Uolamo tiivistää.

Koeajoja jatketaan vaunutestien muodossa läpi talven. Ensi keväänä koeajot laajenevat myös Taysin linjalle eli Teiskontieltä Tekunkadun ja Kuntokadun kautta Lääkärintielle sekä Hervannassa Atomipolulta Hervantajärven päätepysäkille.

Liikenteenohjaajat ja raitiovaunun kuljettajat pääsevät tositoimiin

Joulukuun 2. päivä Tampereen Ratikan liikennöinnistä vastaava VR pääsee aloittamaan koeajot, joilla Ratikan liikenteenohjaajat koulutetaan ammattiinsa. VR suorittaa koeajoja, joissa testataan esimerkiksi suunniteltujen ajoaikojen ja aikataulujen toimivuutta sekä erilaisia työvuoroon kuuluvien tehtävien suorittamista ja ajoitusta. VR:n koulutus- ja testiajot suoritetaan pääsääntöisesti arkipäivisin noin klo 8 ja 16 välillä. Keväällä koeajoja tehdään myös iltaisin ja viikonloppuisin.

Lisäksi koeajoissa testataan Ratikan palvelun toimintaa eri käyttäjäryhmien kanssa. Ensimmäiset testimatkustajat pääsevät kyytiin tammikuussa. Tampereen Ratikasta tulee osa Nyssen joukkoliikennejärjestelmää, ja testimatkustajien rekrytoinnista vastaa Nysse. Testimatkustajien haku on auki 6.12. asti osoitteessa www.nysse.fi/nysselab. Erityisryhmien testimatkustajat rekrytoidaan Tampereen kaupungin yhdenvertaisuuskoordinaattorin kautta.

Koeajojen ja testien lisäksi VR kouluttaa kevään aikana noin 65 kuljettajaa ajamaan Ratikkaa. Ensimmäinen kuljettajakurssi tulee ajoharjoitteluun helmikuun alussa, minkä jälkeen opetusajot näkyvät yhä enenevässä määrin Tampereen katukuvassa. Kesällä kaikki kuljettajat ovat ajamassa ja kaikki 19 raitiovaunuakin ovat saapuneet Tampereelle.   

Kunnossapito varmistaa liikennöintiä

Raitiotiereitin varrella liikkuvien kannattaa huomioida, että kiskoilla voi liikkua myös kunnossapitokalustoa. Tampereen Ratikan kunnossapitoallianssi pitää huolta siitä, että Ratikka voi kulkea turvallisesti ja suunnitelmien mukaisesti. 

Raitiotien kunnossapitotöitä tehdään ympäri vuorokauden. Yöllä tehdään töitä, jotka häiritsisivät päivällä liikennöintiä.

Lue lisää:

Tampereen Ratikan liikenneturvallisuussivu www.tampereenratikka.fi/liikenneturvallisuus