Raitiotien koeajot jatkuvat ilman liikenteenohjaajia

maanantaina 20. huhtikuu 2020 klo 08.34

Tampereen raitiotien ratainfran koeajot ja testaukset jatkuvat viikoilla 17 ja 18. Testejä tehdään myös yöaikaan, jolloin liikennettä on vähemmän. Koeajoja ja testejä tehdään raitiovaunuvarikon, Hervannan ja Hervannan valtaväylän alueella, varikon ja Turtolan raitiopysäkin välisellä rataosuudella.

Testivaunu kulkee koeajoissa nyt ilman liikenteenohjaajia, joten muiden tiellä liikkujien on syytä kerrata ratikkaan liittyvät liikennesäännöt ja noudattaa niitä.

Testejä tehdään sekä varikolla että koko ensimmäisen käyttöönottoalueen läpi. Varikon ja Turtolan välisellä koeajoalueella testejä tehdään yöaikaan. Hermiankadulla vaunu voi liikkua ajoittain myös päivällä ja viikolla 18 testataan mahdollisuuksien mukaan Insinöörinkadun kiertoliittymien raitiovaunuvaloja normaalilla liikennöintinopeudella.

Testivaunu on varusteltu, teipattu huomiovärein ja sen ulkomittoja on muokattu niin, että ne vastaavat riittävästi Tampereen Ratikan tulevan protovaunun mittoja. Näin voidaan tarkastaa esimerkiksi laiturialueiden ja vaunun yhteensopivuutta sekä vaunun ulottumia erilaisten kiinteiden rakenteiden läheisyydessä.

Tutustu Tampereen Ratikan liikenneturvallisuusmateriaaliin ja liikennevalojen toimintaan osoitteessa
www.tampereenratikka.fi/liikenneturvallisuus