Raitiotietöistä reittimuutoksia ja -suosituksia kävelijöille, pyöräilijöille ja autoilijoille

maanantaina 13. tammikuu 2020 klo 09.30

Hatanpään valtatien raitiotietyöhön liittyvät liikennejärjestelyt vaikuttavat bussiliikenteen lisäksi myös jalankulkijoiden, pyöräilijöiden ja autoilijoiden, reitteihin.

Kävelyreitteihin ei tule merkittäviä muutoksia, mutta työmaa-alueiden läheisyydessä jalkakäytävät kapenevat ja jalkakäytävien sekä kadun ylityspaikkojen sijainnit vaihtelevat työn aikana.

Keskustaan johtaviin pyöräreitteihin tulee merkittävä muutoksia, kun Hatanpään valtatien länsireunan pyöräilyn pääreitti joudutaan poistamaan käytöstä väliltä Hämeenkatu - linja-autoasema.

Autoilijoille merkittävin muutos on Hatanpään valtatien muuttuminen yksisuuntaiseksi Suvantokadusta pohjoiseen ja etelään suuntautuvan joukkoliikenteen ohjaaminen Aleksanterinkadulle.

Tampereen kaupunki on julkaissut keskusta-alueen suositelluista jalankulun ja pyöräilyn ja autoilun reiteistä opaskartat. Opaskartat löytyvät verkosta. Pyöräilyn opaskarttoja sijoitetaan ensi viikolla (vko 3 ) tärkeimmille keskustaan johtaville jalankulun ja pyöräilyn väylille. Pyöräreittien opastusta täydennetään myös väliaikaisilla viitoituksilla. Raitiotietöiden lisäksi myös muut keskustan rakennustyömaat vaikuttavat jalankulun ja pyöräilyn reitteihin, joten karttoja ja opasteita päivitetään rakennustöiden edetessä.

Muutokset pyöräilijöille

Merkittävin muutos pyöräilijöille on Hatanpään valtatien länsireunan pyörätien poistuminen käytöstä linja-autoaseman ja Hämeenkadun välillä. Pyöräily joudutaan kieltämään länsireunalla, koska työmaa-alue kaventaa väylää niin, että sillä voidaan sallia vain jalankulku. Etelän suunnasta keskustaan pyöräileville suositellaan vaihtoehtoisina reitteinä Laukonsiltaa, Ratinanraittia (alikulkutunnelia) tai Vuolteenkatua ja Ratinankujaa.

Pyöräilijät voivat käyttää myös Koskikeskuksen tontin läpi Suvantokadulta Vuolteensillalle johtavaa kävely- ja pyörätietä. Pyöräilijöiden tulee huomioida Ratinanraittia käyttäessään se, että Suvantokadun ja Vuolteentorin välillä oleva rantareitti Ratinan suvannon itäreunalla on jalkakäytävä, eikä siinä sallita pyöräilyä. Pyöräily joudutaan kieltämään työn ajaksi myös Vuolteenkadun pohjoisreunasta Ratinankujan ja Tuomiokirkonkadun väliseltä osuudelta. Korvaava reitti osoitetaan Sorin aukion ja Suvantokadun kautta.

Muutokset jalankulkijoille

Jalankulkijoiden reitteihin ei tule merkittäviä muutoksia, mutta työmaa-alueiden lähellä jalkakäytävät kapenevat ja jalkakäytävien sekä kadun ylityspaikkojen sijainnit vaihtelevat työn aikana, joten liikuttaessa alueella varovaisuus on tarpeen. Raitiotien rakentamisen kaikissa työvaiheissa kulkureitit Hatanpään valtatien kauppakeskuksiin, yrityksiin ja kiinteistöihin varmistetaan.

Jalankulku opastetaan töiden aikana turvallisesti työmaiden ohi, ja Hatanpään valtatiellä kadun ylityspaikkoja järjestetään liittymien lähelle. Vaikka kadun ylityspaikkojen ja kulkureittien paikat vaihtelevat töiden edetessä, jalankulkijoille järjestetään kaikissa vaiheissa toimivat kulkureitit. Sorin aukiolla jalankulkijat ohjataan työmaan ohi aukion itäpuolta.

Muutokset autoilijoille

Keskustan työmaat vaikuttavat myös autoliikenteen sujuvuuteen ja suositeltuihin reitteihin. Autoilijoille merkittävimmät muutokset ovat Hatanpään valtatien muuttuminen yksisuuntaiseksi Suvantokadusta pohjoiseen, etelään suuntautuvan joukkoliikenteen ohjaaminen Aleksanterinkadulle ja Suvantokadun ja Vuolteenkadun liikennevalo-ohjattujen liittymien muuttaminen kiertoliittymiksi.

Hämeenkatu ja Hatanpään valtatie Verkatehtaankadun liittymästä Hämeenkadulle on joukkoliikennekatuna, jolla sallitaan taksi- ja huoltoliikenne. Autoliikenteen opaskartassa on esitetty mm. ajoyhteydet pysäköintilaitoksiin, suositellut saapumisreitit keskustaan ja katuosuudet, joita suositellaan vältettäväksi ruuhka-aikana. Autoilijoiden kannattaa välttää ruuhka-aikoina erityisesti Aleksanterinkatua, jossa liikennöi lähes 50 bussia huipputunnissa. Suosimalla muita reittejä varmistetaan joukko- ja pelastusliikenteen toimivuus. Ruuhka-aikoina kannattaa mahdollisuuksien mukaan välttää myös muun muassa Itsenäisyydenkatua, Rautatienkatua ja Vuolteenkatua.

Tammerkosken ylittävälle itä-länsisuuntaiselle läpikulkuliikenteelle suositellaan Rantatunnelin ja Tampereen valtatien käyttöä.

Opaskartat liitteinä alla, lisäksi kartat löytyvät alla olevista linkeistä.

Kävely-yhteydet keskustan alueella 1-5/2020 (pdf) Opaskartta

Käytössä olevat pyöräilyreitit keskustan alueella 1-5/2020 (pdf) (1.96 Mt) Opaskartta

Suositellut ja ruuhka-aikoina vältettävät autoliikenteen reitit keskustassa 2020 (pdf) Opaskartta