Ratikan koeajot Taysin ja Etelä-Hervannan alueella onnistuivat odotetusti – asiakastestaus jatkuu kevään ajan

maanantaina 29. maaliskuu 2021 klo 08.41

Tampereen Ratikan ensimmäiset koeajot Tampereen yliopistollisen sairaalan, Taysin, alueella sekä Etelä-Hervannassa on saatu päätökseen suunnitellusti. Koeajojen aikana testattiin koko ratainfra kattavasti sekä hitailla että liikennöintinopeuden mukaisilla nopeuksilla ja myös usealla vaunulla yhtä aikaa. Ratikan opetusajot jatkuvat kevään aikana kaikilla testatuilla rataosuuksilla eli keskusta–Kaleva–Hervanta–Tays-välillä. Myös Ratikan asiakastestaus jatkuu huhtikuun alkupuolella suljettujen pienryhmien kanssa. Ratikan ajopäivät tulevat pitenemään kevään aikana, kunnes liikennöinti aloitetaan elokuussa.

Tampereen Ratikan koeajoissa testattiin radan ja sen teknisten järjestelmien toimivuus. Testeissä arvioitiin raiteiden, vaihteiden ja ajolankojen ajettavuutta sekä liikennemerkkien, liikennevalojen ja opastimien toimintaa sekä liittymien ja suojateiden näkyvyyttä.

- Reitillä olleita liikennevaloja säädettiin yhdessä Tampereen kaupungin kanssa, jonka vastuulla on myös Ratikan liikennevalojen toimivuus. Liikennevalot vaikuttavat merkittävästi sujuvaan kaupunkiliikenteeseen, ja yritämme hakea yhdessä parasta mahdollista tapaa toimia. Tätä toimintaa tullaan jatkamaan edelleen. Kun matkustajille avoin koeliikenne alkaa, tarkkailemme erityisesti sitä, miten Ratikan pysähtymisajat pysäkeillä vaikuttavat valokiertoihin, projekti-insinööri, koeajokoordinaattori Niina Uolamo Tampereen Raitiotie Oy:stä kertoo.

Koeajoissa havaittiin myös huolestuttavia tilanteita, kun jalankulkijoita näkyi valtatie 12:n ylittävällä Kekkosentien ratasillalla TAMKin vieressä sekä Ruskontien alikulussa. Nämä alueet on tarkoitettu ainoastaan raitiotieliikenteen käyttöön.

- Kaikenlainen oleskelu radalla, raitiotiesilloilla tai alikulussa on kiellettyä. Ratikan nopeus tulee olemaan näissä mainituissa paikoissa 40 kilometriä tunnissa, Uolamo painottaa.

Tampereen Ratikan sivuilla on runsaasti yleistä tietoa raitiotien liikennesäännöistä ja lisäksi kaavioita ajoneuvoliikenteelle, jalankulkijoille ja pyöräilijöille. Liikennesääntöjä opastetaan myös useiden animaatioiden avulla.

Ratikan asiakastestaus jatkuu suljetuilla pienryhmillä

Koronatilanteen vuoksi Ratikan avointa koeliikennettä ei voida aloittaa 1.4. matkustajien kanssa, mutta asiakastestaus jatkuu huhtikuussa suljettujen pienryhmien avulla. Avoimen koeliikenteen aloitusta siirrettiin Tampereen Ratikan liikennöintiallianssin päätöksellä. Tarkka aloituspäivämäärä päätetään koronatilanteen ehdoilla, ja aiheesta tiedotetaan uudelleen huhtikuun aikana.

- Koeajot on jälleen saatu hienosti maaliin. Tämän jälkeen on jäljellä enää Hatanpään valtatien ja sitä kautta linja 1:en koeajot kesällä ennen varsinaisen liikennöinnin aloittamista. Ratikan testimatkustajiksi alkuvuonna valitut ovat nyt iso apu siinä, että voimme testata liikennöintiä turvallisesti ennen elokuuta. Avoimen koeliikenteen osalta haluamme varmistaa turvallisen toteutustavan ennen kuin päätöksiä tehdään, Tampereen Raitiotie Oy:n toimitusjohtaja Pekka Sirviö selventää.

Tampereen Ratikan koeajoa videolla, maaliskuu 2021
www.tampereenratikka.fi

tampereenratikka.fi/liikenneturvallisuus
www.tampereenratikka.fi/liikenneturvallisuus

nysse.fi/ratikka
https://www.nysse.fi/ratikka/kohti-ratikka-aikaa.html