Seuturatikkaa linjattiin Tampereen puolella Kangasalan, Pirkkalan ja Ylöjärven suuntiin

keskiviikkona 20. marraskuu 2019 klo 10.12

Yleissuunnittelun kohteena olevan seudullisen, kuntarajoja ylittävän raitiotiejärjestelmän tulevaisuuden varauksia linjattiin Tampereen puolella. Tampereen kaupunginhallitus päätti kehittämiskokouksessaan 11.11.2019 osaltaan suunnittelun kohteena olevien vaihtoehtojen karsimisesta jatkosuunnittelun pohjaksi. Kangasalan ja Ylöjärven kaupungit ja Pirkkalan kunta tekevät päätökset linjauksista omilla alueillaan. Suunnitteluvaihtoehdoista tehtiin verkkokysely syys - lokakuussa.

Tampereen Koilliskeskuksen ja Kangasalan Lamminrahkan ratahaaralla jatkosuunnitteluun valittiin Tampereen puolella raitiotien linjausvaihtoehdot Piettasenkatu ja Mäentakusenkatu jatkettuna idässä Käpylehmänpuiston reittiä. Hervannan ja Kangasalan Saarenmaan ratahaaralla jatkosuunnitteluun valitaan vaihtoehdot Kauhakorvenkatu ja Kehätie.

Tampereen Härmälän ja Pirkkalan kunnan suunnan ratahaaralla jatkosuunnitteluun valittiin Hatanpään kohdalla vaihtoehto Hatanpään valtatie sekä Lahdenperänkadun ja Partolan välillä vaihtoehdot Nuolialantie Partolan kautta kulkevalla alavaihtoehdolla sekä Ilmailunkatu.

Tampereen Lielahden alueen ja Ylöjärven kaupungin suunnan ratahaaralla jatkosuunnitteluun valitaan Tampereen kaupungin alueella Lielahden ja Teivon välillä vaihtoehdot Ryydynpohja ja Radanvarsi.

Tampereen kaupunki, Pirkkalan kunta sekä Kangasalan ja Ylöjärven kaupungit ovat laatimassa yleissuunnitelmaa raitiotien laajentamiseksi neljälle ratasuunnalle Ylöjärvi, Pirkkala ja Kangasalan Lamminrahka ja Saarenmaa.

Työn tavoitteena on määrittää yleis- ja asemakaavoitusta, liikennejärjestelmän suunnittelua ja kunnallistekniikan sijoittamissuunnittelua varten varaukset, jotka mahdollistavat raitiotiejärjestelmän laajentamisen tulevaisuudessa. Yleissuunnitelma ei tähtää raitiotieratojen välittömään rakentamiseen.

Jatkosuunnitteluun valitaan nyt enintään kaksi linjausvaihtoa kunkin ratahaaran rataosuuksilta. Syksyllä 2020 neljän yleissuunnitelman tilaajakunnan valtuustojen on määrä tehdä päätökset valittavasta, yhdestä varaukseksi otettavasta ratalinjauksesta kutakin ratahaaraa kohden.

Verkkokyselyyn 2 854 vastausta

Yleissuunnitelman verkkosivuilla järjestettiin 25.9. - 6.10.2019 verkkokysely, jolla tiedusteltiin kuntalaisten näkemyksiä parhaimmasta linjausvaihtoehdosta sekä raitiotien eri ratahaarojen toteuttamisjärjestyksestä. Kyselyyn saatiin 2.854 vastausta, joista 57 prosenttia Tampereelta, 15 prosenttia Pirkkalasta, 14 prosenttia Ylöjärveltä ja 8 prosenttia Kangasalta. Määrällisesti eniten vastauksia saatiin Härmälän ja Pirkkalan ratasuunnalla asuvilta.

Kyselyn vastaajista puolet oli henkilöautolla kulkevia ja runsas kolmannes joukkoliikenteen käyttäjiä. Kyselyssä pyydettiin arvioimaan parhaimpia raitiotien linjausvaihtoehtoja eri ratahaaroilla. Tuloksissa korostuivat ne vaihtoehdot, jotka kulkevat samaa reittiä kuin nykyiset bussilinjat ja ne, joiden varrella on nykyistä asutusta ja palveluita. Kyselyyn vastanneiden mielestä raitiotie olisi arvioitavista ratahaaroista tarpeen ulottaa ensimmäisenä Tampereen keskustasta Pirkkalan Partolaan ja Tays keskussairaalalta Koilliskeskukseen.

Yleissuunnitelman jatkosuunnitteluvaiheessa joulukuusta 2019 elokuuhun 2020 tullaan suunnittelemaan, arvioimaan ja vertailemaan tarkemmin nyt jatkoon valittavia ratalinjauksia. Jatkosuunnittelussa tarkastellaan katutilan jakoa liikennemuotojen kesken, tarkempaa radan pituus- ja pystygeometriaa, pysäkkien lukumäärää ja sijaintia, raitiotien vaatimien sähkönsyöttöasemien sijaintia sekä raitiovaunujen yönyli-varikoiden tilantarvetta ja sijoittumista sekä ratayhteyksiä varikoille.

Jatkoon valittujen ratalinjausten vaikutusarvioinneissa tullaan tarkemmin tarkastelemaan linjausvaihtoehtojen maankäyttöpotentiaalia, linjausten matkustajakysyntää ja matka-aikoja, kulkutapajakaumia, pysäkkien saavutettavuutta ja esteettömyyttä, toteutettavuutta ja riskejä. Lisäksi tullaan laatimaan ratalinjausten varausvaihtoehdoista alustavat kustannusarviot sisältäen rakentamis-, ylläpito- ja liikennöintikustannukset.

Kevään 2020 aikana yleissuunnitelmassa tullaan järjestämään yleisötilaisuuksia, karttapalautekysely kuntalaisille sekä työpajat ja lausuntokierros keskeisille sidosryhmille.

Karttapalautekyselyssä kuntalaiset pääsevät kommentoimaan ja antamaan avointa palautetta ratavarausvaihtoehtojen suunnitelmaluonnoksista muun muassa pysäkkien sijainnin, autoliikenteen järjestelyjen, jalankulun ja pyöräilyn yhteyksien ja katuvihreän ratkaisujen osalta. Suunnitelmaluonnoksia tarkennetaan palautteen perusteella.