Sähköbussikokeilu linjalla 2 päättyy – lisää sähköbusseja liikenteeseen ensi kesänä

tiistaina 14. joulukuu 2021 klo 13.11

Linjalla 2 tutuiksi tulleet täyssähköbussit poistuvat liikenteestä tällä viikolla, kun viisivuotinen sopimus Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitoksen TKL:n kanssa päättyy. Puhtaan sähköisen liikenteen kehityspolku saa kuitenkin jatkoa Tampereen seudulla, kun Pohjolan Liikenne Oy tuo Nysse-liikenteeseen 26 uuden sukupolven sähköbussia.

Sekä kuljettajat että matkustajat antoivat sähköbusseista todella hyvää palautetta.

”Autot olivat varmatoimisia ja mukavia ajaa, ja asiakastyytyväisyysmittauksissa kalusto sai linjalla 2 aina paremmat arvosanat kuin TKL:n muut linjat”, Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitoksen kalustopäällikkö Kalle Keinonen kertoo.

Sähköbusseja oli linjalla 2 yhteensä neljä kappaletta. Viiden vuoden aikana niillä ajettiin yhteensä 860 000 linjakilometriä. Dieselöljyä säästettiin 440 000 litraa, ja esimerkiksi hiilidioksidipäästöjä jäi Tampereen kaduilla syntymättä noin 950 tonnia.

Nysse-liikenteen sähköistyminen sai tänä vuonna lisävauhtia Tampereen Ratikan myötä. Ensi vuonna sähköbusseja nähdään aiempaa useammalla linjalla, kun uuden sukupolven sähköbussit aloittavat linjoilla 5, 10, 18 sekä Teiskon linjoilla 90–94.

Jo pelkkä joukkoliikenteen suosiminen on ekoteko, mutta Nysse haluaa osaltaan osallistua ympäristötalkoisiin suosimalla päästöttömiä ajoneuvoja. Bussiliikenteen osalta Nyssen tavoitteena on siirtyä kokonaan vaihtoehtoisiin käyttövoimiin vuoteen 2030 mennessä.

Matkustajat nousevat sähköbussin kyytiin Rauhaniemessä