Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnan käsittelyyn tulevia asioita

torstaina 08. joulukuu 2022 klo 13.34

Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta kokoontuu vuonna 2022 viimeisen kerran keskiviikkona 14.12. Asialistalla on muun muassa linjan 71 reittimuutos sekä asiakashinnoittelu alkuvuodesta 2023.

Linja 71 liikennöi Harjuniitystä Nokian asemalle, josta se jatkaa Tesomalle ja Lielahteen. Linjalta on järjestetty vaihtoyhteys Harjuniitystä Tampereen suuntaan linjalla 70. Vaihtoyhteys on kärsinyt useaan otteeseen, kun linja 71 ei pysy aikataulussa. Palautetta on saatu niin matkustajilta kuin kuljettajiltakin.

Joukkoliikennelautakunnalle esitetään, että linjan 71 reittiä muutetaan 9.1.2023 alkaen siten, että linjan 71 päätepysäkki siirretään Lielahdesta Tesomalle.

Kesäkauden 2023 alusta käyttöön otettavassa Nokian linjastouudistuksessa vaihdoton yhteys Nokian ja Lielahden välillä poistuu. Kesäkauden 2023 alussa otetaan käyttöön Nokian linjastouudistus, jossa kehitetään erityisesti Nokian sisäisiä bussiyhteyksiä sekä vaihtoyhteyksiä juniin. Muutoksen myötä vaihdoton yhteys Nokian ja Lielahden välillä poistuu. Yhteydet Tesoman ja Lielahden välillä perustuvat jatkossa linjan 13 palveluihin.

Lippujen asiakashintojen esitetään pysyvän vuodenvaihteessa ennallaan

Joukkoliikenne vapautetaan arvonlisäverosta 1.1.–30.4.2023. Joukkoliikennelautakunnalle esitetään, että Nyssen lippujen hinnat säilytetään nykyisellä tasolla huolimatta arvonlisäveron vapautuksesta.

Näin lievennetään lippujen hintoihin kustannustason noususta kohdistuvaa korotuspainetta. Joukkoliikenteen kustannustaso on noussut erityisesti energian hinnan nousun johdosta yli 10 % viimeisen vuoden aikana, ja kustannusten ennakoidaan kasvavan edelleen.

Koko esityslista ›