Ensi talvikauden liikenteestä päätetään joukkoliikennelautakunnassa

torstaina 23. tammikuu 2020 klo 13.12

Joukkoliikennelautakunta päättää talvikauden 2020 - 2021 palvelutasosta, linjareiteistä ja vuoroväleistä kokouksessaan 29.1.2020. Talvikauden liikennöinti alkaa 10.8.2020. Linjastosuunnitelmat ovat olleet kommentoitavana verkossa, ja vastauksia saatiin yli 500. Kaikki palautteet käydään erikseen suunnittelussa läpi ja otetaan huomioon mahdollisuuksien mukaan.

Esitettävillä muutoksilla pyritään vastaamaan kysyntään paremmin: palveluja lisätään alueilla, joilla matkustajamäärä kasvaa eniten, ja samalla vähän käytettyjä palveluja lakkautetaan. Hatanpään valtatien poikkeusjärjestelyt ovat ensi talvikaudella edelleen voimassa.

Arjen ruuhka-aikoihin perustetaan uusi linja 5X Vuoreksen ja Tampereen keskustan välillä. Linja toteuttaa Vuoreksen matkustajilta tulleen toiveen nopeasta yhteydestä Tampereen keskustan ja Vuoreksen välillä. Samalla linja tukee alueen peruslinjaa 5, jolla on arkisin ruuhka-aikoina paljon matkustajia.

Linjan 6 päätepysäkki siirretään Nalkalasta Pyynikintorille. Muutos liittyy osaltaan linjan 28 reittimuutokseen sekä Hämeenpuiston ja Hämeenkadun välisen risteyksen valmistumiseen.

Linjalla 11B päätepysäkki siirtyy Ikean pihasta aikuiskoulutuskeskuksen Takk:n pihaan. Muutos parantaa sekä joukkoliikenteen palvelutasoa Nirvassa että Pirkkalan Partolan ja Lahdesjärven poikittaisyhteyttä. Muutos on Linjasto 2021 -päätöksen mukainen.

Linjalla 28 reittiä muutetaan keskustassa. Linja kulkee jatkossa Tampere-talon, yliopiston, Ratinan ja Hämeenpuiston kautta. Muutos on Linjasto 2021 -päätöksen mukainen. Reittimuutoksella pyritään parantamaan keskustan liikenteen sujuvuutta ja varaudutaan raitiotieliikenteen alkamiseen Hämeenkadulla. Reittimuutoksella saadaan avattua uusia yhteyksiä keskustan lounaisosien ja esimerkiksi Taysin välillä.

Linja 33 lakkautetaan. Nirvasta pääsee Tampereen keskustaan linjalla 11B ja 21. Muutoksen myötä joukkoliikenne palvelee Nirvaa laajemmilla liikennöintiajoilla. Muutos on osa hyväksyttyä Linjasto 2021 -kokonaisuutta.

Linjan 33Y reittiä jatketaan Lahdesjärveltä Vuorekseen. Muutos kytkeytyy Vuoreksen ja Tampereen keskustan väliseen uuden linjan 5X liikennöintiin.

Linjan 65 reitti muuttuu Hatanpään ja Hervannan valtaväylän välillä, ja reittiä muutetaan asiakaspalautteen perusteella hieman myös Hervannassa. Linjan päätepysäkkinä toimii edelleen Hervannan kampus, mutta lähdettäessä Hervannasta linjalla kierretään Hermiankadun ja Hervannantien sekä Hepolamminkadun kautta takaisin Hervannan valtaväylälle. Reittimuutos parantaa yhteyttä Nekalan ja Hervannan sekä Nekalan ja Härmälän välillä. Samalla paranee vaihtoyhteys Härmälän ja Kaukajärven välillä. Muutos on osa jo hyväksyttyä Linjasto 2021 -kokonaisuutta.

Uusi linja 67 aloittaa liikennöinnin Partolan ja Linnakallion teollisuusalueen välillä. Uusi linja tarjoaa työmatkayhteyden Pirkkalassa Linnakallion ja Vaitin kasvaville työpaikka-alueille.

Nokian linjastossa on jo aiemmin päätetty toteuttaa rakenteellinen muutos 1.6.2020 alkavalle kesäaikataulukaudelle. Muutoksessa linja 70 jatketaan asemalta Viholan kautta Kehoon tunnuksella 70A ja asemalta Koskenmäen kautta kehoon tunnuksella 70B. Linja 71 jatketaan asemalta linjan 73 reittiä Harjuniittyyn ja linja 73 lakkautetaan. Tampereen ja Nokian aseman välillä linjojen 70 ja 71 reitit säilyvät ennallaan. Nämä muutokset esitetään myös 10.8.2020 alkavalle talvikaudelle. Lisäksi esitykseen sisältyvät linjan 72 reittimuutos Pispalan valtatieltä Paasikiventielle, linjan 74 lakkauttaminen ja linjan 79 lyhentäminen Nokian keskustan ja Siuron/Linnavuoren väliseksi.

Suunnittelussa on otettu huomioon myös alueen junaliikenne. Junavuoroja hyödynnetään Nokian ja Tampereen, Lempäälän ja Tampereen sekä Oriveden ja Tampereen välisessä liikenteessä. Erityisesti Oriveden ja Tampereen välisessä liikenteessä junaliikenne korvaa suurimman osan bussiliikenteestä.

Arkipäivisin joukkoliikenteen vuorotarjonta paranee linjoilla 2, 4, 9, 11 ja 70. Lauantaisin joukkoliikenteen vuorotarjonta paranee linjoilla 4, 8, 9, 10, 11 ja 25. Parannuksilla vastataan kasvaneisiin matkustajamääriin ja pyritään vahvistamaan joukkoliikenteen roolia osana toimivaa arkea.

Linjoilla 17, 31 ja 58 vähennetään vuoroja, joilla matkustajien määrä on ollut vähäinen.