Joukkoliikenteen linjastosuunnittelu vuodelle 2021 käynnistynyt

torstaina 22. maaliskuu 2018 klo 14.29

Vuonna 2021 käynnistyvä raitioliikenne tulee osaksi seudullista joukkoliikennejärjestelmää, jota vuoteen 2021 asti hoidetaan busseilla. Joukkoliikenteessä suunnitellaan parhaillaan linjastoratkaisua, jolla käynnistyvä raitioliikenne ja busseihin perustuva joukkoliikenneverkosto sovitetaan yhteen.

Tänä keväänä käynnistyneen linjasto 2021 -projektin tavoitteena on kehittää joukkoliikenteen palvelua ja ohjata kulkutavan valinnassa kestäviin valintoihin. Tapa liikkua kaupungissa muuttuu, linjasto selkeytyy ja linjojen päällekkäiset osuudet vähenevät. Yhdellä lipulla pääsee sekä bussien että ratikan kyytiin.

Linjastosuunnittelu on nyt käynnistynyt mm. lähtötietojen keräämisellä. Kevään aikana kaupunkilaisia osallistetaan mukaan suunnitteluun. Aivan alkuvaiheessa aineistoa esiteltiin 3-4-luokkalaisille, jotka saivat tehdä oman bussilinjastosuunnitelmansa vuodelle 2021 eli tilanteeseen, jossa ratikkakin jo liikennöi. Alakoululaisten ideointi tuotti monipuolisia suunnitelmia ja nyt muut haastetaan mukaan yhtä avoimin mielin!

Asukkaita ja toimijoita kutsutaan mukaan suunnitteluun

Kevään aikana asukkaita ja alueen toimijoita kutsutaan mukaan linjastosuunnitteluun seuraavissa yleisötilaisuuksissa:

  • ma 9.4. Hervannan kirjasto klo 17.30-19
  • ti 10.4. Koilliskeskus klo 18-19.45
  • to 12.4. Koiviston koulu klo 17.30-19.

Samanaikaisesti asukastilaisuuksien kanssa järjestetään verkkoon mahdollisuus tutustua ja kommentoida luonnoksia. Verkkokommentoinnin avautumisesta tiedotetaan erikseen joukkoliikenteen Linjasto 2021 -sivuilla.

Projekti etenee siten, että keväällä 2018 tehdään linjastoluonnoksia, ja vuodenvaihteessa 2018-2019 muodostetaan vaihtoehdot linjastoksi. Päätöksentekoon linjasto pyritään saamaan alkusyksyllä 2019.

Projektin etenemistä voi seurata sivuilla:

http://joukkoliikenne.tampere.fi/linjasto2021.html

Aleksanterin koulun oppilaan tekemä linjastoluonnos v. 2021 Kissanmaa-Takahuhti-Pappila -alueelle.