Kesäkauden 2022 linjastomuutoksista päätetään lautakunnassa 9.12.

torstaina 02. joulukuu 2021 klo 12.30

Parhaillaan katuverkolla näkyvissä olevan Nyssen linjaston suunnittelua tehtiin tiiviissä yhteistyössä asukkaiden ja joukkoliikenteen käyttäjien kanssa. Tulevan kesäkauden 2022 ja talvikauden 2022–2023  linjastomuutoksista päätetään joukkoliikennelautakunnassa joulu- ja tammikuun kokouksissa, ja niitä ennen suunnitelmia esiteltiin asukastilaisuuksissa.

Myös kesän ja syksyn aikana saadut asiakaspalautteet on käyty läpi, ja lisäksi Nysse on seurannut tiiviisti matkustajamäärän kehitystä sekä alueellisia pysäkkikohtaisia nousuja. Saadun palautteen ja asukastilaisuuksien perusteella tehdään vielä muutoksia esitykseen talvikauden 2022–2023 liikenteestä. Näistä tiedotetaan myöhemmin erikseen.

Kesäkauden 2022 liikennöinnistä päätetään lautakunnan joulukuun kokouksessa torstaina 9.12.

Kesäkaudelle 2022 Tampereen seudun joukkoliikennelautakunnalle esitetään seuraavia muutoksia:

 Linja 2 Rauhaniemi – Särkänniemi 

Linjalla 2 päätepysäkki siirtyy Pyynikintorilta Särkänniemeen. Reittimuutoksella saadaan Hämeenpuiston pohjoispuolelle tiheämpi vuorotarjonta, kun talvikauden alussa osa linjoista palaa liikennöimään Sepänkadulle. Samalla saadaan ympärivuotinen yhteys Särkänniemeen ja vähemmän päällekkäistä liikennettä Pyynikintorin ja Keskustorin sekä Pyynikintorin ja Tampere-Talon välille.

Linja 6 Vatiala – Länsi-Hervanta  

Linjalla 6 tehdään Vatialassa pieni reittimuutos. Linja liikennöi jatkossa Vatialasta Nattariin Mäkirinteentien, Lentolantien ja Vatialantien kautta. Näin Lentolan teollisuusalueelle saadaan päivittäinen, tiheästi liikennöivä yhteys. Vällintien asuinalue saavutetaan Vatialantien pysäkeillä. 

Linja 7 Linnainmaa – Kalkku 

Linjalla 7 tehdään reittimuutos välillä Epilä-Tesoma. Reittimuutoksella saadaan Epilän ja Tesoman välillä sekä Tohlopinrannan puolelle että Winterin alueelle tiheästi liikennöivä linja sekä Keskustorin että Tesoman suuntaan. Muutos vastaa Länsi-Tampereelta saatuun asiakaspalautteeseen. Lisäksi reittimuutos vastaa Tesoman valtatien muuttuvaan maankäyttöön.  

Pohjois-Tampereen linjastokokonaisuus: 

Alueella toteutettiin vuonna 2020 liikkumiskysely, johon saatiin yli 400 palautetta. Liikkumiskyselyn pohjalta luotiin linjastokokonaisuus, jota käytiin läpi alueen koulujen kanssa. Tehdystä suunnitelmasta saatiin alle 20 kommenttia, jotka liittyivät kaikki Mäntylän ja Kaanaan muuttuneisiin linjastoratkaisuihin.

Pohjois-Tampereen linjastokokonaisuus hyväksyttiin kilpailuttamisen avaamisen yhteydessä joukkoliikennelautakunnassa toukokuussa 2021. Uusi linjasto parantaa yhteyksiä ennen kaikkea Kämmenniemestä Tampereelle, mahdollistaa enemmän nopeita yhteyksiä Pohjois-Tampereelta kaupungin keskustaan sekä selkeyttää linjastokokonaisuutta.  

 Linja 90 (Terälahti) – Kämmenniemi - Keskustori   

  • Arkisin linjaa 90 liikennöidään Terälahden/Kämmenniemen ja Keskustorin välillä tunnin välein. Reitti kulkee Aitolahdentietä. 
  • Viikonloppuisin linjaa 90 liikennöidään tunnin välien Kämmenniemen ja Keskustorin välillä 

Linja 90X Terälahti – Kämmenniemi – Keskustori  

  • Linjaa 90X liikennöidään arjen ruuhka-aikoina aamulla Terälahdesta Keskustorille tunnin välein. Reitti kulkee Nurmen ja Niihaman välillä nopeasti Valtatietä 9. Iltapäivällä liikennöidään tunnin välein Keskustorilta Terälahteen. 

Ruuhka-aikana Kämmenniemestä pääsee puolen tunnin välein Keskustorille. Joka toinen vuoro kulkee Terälahdesta Kämmenniemeen ja edelleen Nurmiin, josta valtatie 9 kautta Keskustorille. Joka toinen vuoro liikennöidään Kämmenniemestä Aitolahdentien kautta Keskustorille.  

Linja 91 Aitoniemi – Sorila ja linja 92 Sorila – Viitapohja – Kämmenniemi 

Linjat jatkavat lähes nykyisellä palvelullaan. Linjat liikennöivät päivittäin joitakin vuoroja ja linjoilla onvaihtoyhteys linjoille 90 ja 90X Sorilassa. 

Uudet linjat 93 ja 94

Viitapohjan, Maisansalon, Teiskon kirkonkylän, Kaanaan ja Mäntylän alueille perustetaan uudet linjat.

Linja 93 liikennöi reittiä Mäntylä - Kaanaa - Terälahti - Teisko kko - Kämmenniemi. Vaihtoyhteys linjoille 90 ja 90X Kämmenniemessä. 

Linja 94 liikennöi Mäntylä - Kaanaa - Terälahti - Maisansalo - Kämmenniemi. Vaihtoyhteys linjoille 90 ja 90X Kämmenniemessä. 

Kangasalan muutokset:  

Linja 45 lakkautetaan ja korvataan linjalla 40.

Linjalle 40 perustetaan uusi reittivariaatio Kangasalan keskustasta, Tursolan, Metsäkulman kautta Kangasalan Asemalle. Linjaa 40C liikennöidään jatkossa maanantaista lauantaihin tunnin välein reittiä Kangasalan Asema – Metsäkylä – Tursola – Kangasalan keskusta - Rekiälä - Pikkola - Ilkko - Nattari - Vehmainen - Haihara - Messukylä - Kalevanharju - Yliopisto- Sorin aukio - Koskipuisto– Keskustori. Uusi reitti luo yhteyden Kangasalan Asemalta, Metsäkulmalta ja Tursolasta vaihdottomasti Kangasalan keskustaan, Pikkolaan, Suoramalle sekä Tampereen keskustaan Keskustorille. Muutoksella saadaan kehitettyä Metsäkulman ja Tursolan joukkoliikenneyhteyksiä ja mahdollistettua myös viikonloppuisin vuorotarjontaa alueelle.  

Linja 42 Kuhmoinen – Sorin aukio 

Linjalla 42 liikennöidään jatkossa Kuhmoisista Sorin aukiolle. Nykyistä vuorotarjontaa Kuhmoisiin ei ole tarkoitus kehittää, mutta muutamilla Kuhmoisiin saapuvilla ja tulevilla vuoroilla on vaihdoton yhteys Tampereen keskustaan.  

Linja 48 Pohja/Kuhmalahti/Kivisalmi/Moltsia/Pakkala/Sahalahti – Kangasala 

Pohja – Kangasala -välille perustetaan oma linja 48. Linjalla liikennöidään Pohjan ja Kangasalan keskustan välillä ja linjalla on yhteydet eri kouluihin Kangasalla. Linjojen 42 ja 48 erottamisella halutaan selkeyttää linjastokokonaisuutta.