Lähijunaliikenteelle on Pirkanmaalla tilausta

torstaina 27. elokuu 2020 klo 10.10

Pirkanmaan lähijunapilotin tulokset näyttävät koronapandemiasta huolimatta positiivisilta. Erityisesti työmatkaliikenne Nokian ja Tampereen välillä piristyi alkuvuonna selkeästi ja lisäsi henkilöauton omistajien kiinnostusta julkista liikennettä kohtaan. Lähijunapilotti on osa liikenne- ja viestintäministeriön ja VR:n ostoliikennesopimusta, joka on nykyisellään voimassa joulukuulle 2020. VR:n tavoitteena on jatkaa pilottia, ja neuvottelut ensi vuoden ostoliikenteestä ovat parhaillaan käynnissä.

Pirkanmaalaiset rakastuivat raiteisiin

Pirkanmaalla avautui viime joulukuussa 25 uutta lähijunayhteyttä palvelemaan arkiliikenteen tarpeita. Vuorot kasvoivat Tampereen ja Nokian, Tampereen ja Toijalan sekä Tampereen ja Mänttä-Vilppulan välillä. Osana uusia vuoroja Pirkanmaalla aloitti myös uusi M-lähijuna, joka on täydentänyt vuorotarjontaa Nokian ja Tampereen sekä Toijalan ja Tampereen välillä. Kyseessä on joulukuulle 2020 kestävä pilotti osana VR:n ja liikenne- ja viestintäministeriön vuodelle 2020 sopimaa ostoliikennettä.

Koronapandemiasta huolimatta pirkanmaalaiset ovat ottaneet junamatkustamisen omakseen. Alkuvuonna ennen viruksen leviämistä lähijunalla matkusti yli 229 000 henkilöä, mikä tarkoittaa 9 % nousua edelliseen vuoteen verrattuna. Suurin piikki nähtiin Nokialla, jossa alkuvuoden matkustajamäärä kasvoi yli 45 % edelliseen vuoteen verrattuna.

– Nokian kaupunki on osallistunut aktiivisesti lähijunapilotin suunnitteluun yhdessä valtion ja Pirkanmaan eri toimijoiden kanssa. Uudet lähijunavuorot ovat tarjonneet kaupunkilaisille joustavat yhteydet sekä ympäristöystävälliset matkustustavat. Pilotti tukee merkittävällä tavalla Nokian asemanseudun sekä keskustan elinvoimaisuuden kehittämistä, kertoo kaupunkikehitysjohtaja Mikko Nieminen.

Myös matkustajilta on saatu hyvää palautetta. Tampereen yliopiston hallintotieteiden opiskelijoiden tekemän tutkimuksen* mukaan suuri osa Tampereen ja Nokian välillä M-junalla matkustaneista koki uusien lähijunavuorojen helpottaneen erityisesti työmatkaliikennettä. Pilottihanke tuo tutkimuksen perusteella lisähyötyä työpaikkojen saavutettavuuden, matkustamisen mukavuuden ja aikasäästön merkeissä. Tutkimukseen vastanneista henkilöauton omistajista 60 % kokee M-junan lisänneen heidän julkisen liikenteensä käyttöä.

Myös lipun ostaminen koettiin vastaajien keskuudessa helpoksi. Helmikuun alusta lähtien Nyssen kausiliput ovat kelvanneet sekä lähiliikenteen että kaukoliikenteen junissa Tampereen seudun asemien välillä. Nysse-liput leimataan seudun juna-asemien laitureilla.

– Uudistus otettiin hyvin vastaan ja Nysse-korttia leimattiin asemilla ahkerasti heti helmikuun alusta lähtien. Käyttäjämäärät kasvoivat maaliskuun puoliväliin asti odotetusti, kunnes koronarajoitukset ja etätyösuositukset astuivat voimaan vähentäen matkustusta koko joukkoliikenteessä, sanoo joukkoliikennejohtaja Mika Periviita.

Ajankohta on hankala, mutta lähijunalle on tilausta

Pirkanmaan lähijunaliikenteen pilotti on osa liikenne- ja viestintäministeriön ja VR:n sopimaa ostoliikennettä, jonka nykyinen sopimus on voimassa joulukuulle 2020. Ensi vuoden ostoliikennesopimuksen sisällöstä neuvotellaan alkavan syksyn aikana. VR:n tavoitteena on jatkaa Tampereen seudun lähijunaliikennettä.

– Lähijunaliikenteen jatkamiselle on suuri tarve. Edellytysten parantaminen on sisällytetty hyvin Tampereen seudun MAL-sopimukseen. Lähiajan kehityskohteita ovat Tesoman junaseisakkeen rakentaminen, Nokian asema-alueen parannusten suunnittelu ja toteutus, Lempäälän laiturimuutokset ja Oriveden asema-alueen kehityshankkeen suunnittelu. Rahoitukseen osallistuvat valtio ja kunnat, sanoo Pirkanmaan liiton edunvalvontapäällikkö Jouni Koskela.

Ratikka ja muut Tampereen seudun raidehankkeet ovat tärkeitä myös ilmastotavoitteiden kannalta. Pirkanmaan tahtotilana on olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä.

Pilotin ajankohta on haastava, sillä koronavirus aiheuttaa ongelmia koko julkiselle liikenteelle. Keväällä ja kesällä virus vaikutti junaliikenteeseen ja vähensi matkustamista, mutta syksyllä matkustajamäärät ovat jälleen olleet piristymään päin. Turvallisesta matkustamisesta huolehditaan nyt monella tapaa.

– Meillä on VR:llä yli 100 toimenpiteen lista, jolla huolehdimme matkustamisen turvallisuudesta poikkeusaikanakin. Me muun muassa ajamme runsaalla kalustomäärällä, muistutamme turvaväleistä ja käsihygieniasta kuulutuksin ja infomateriaalein, olemme lisänneet ja tehostaneet siivousta sekä asentaneet juniin käsidesipisteitä. Lisäksi suosittelemme matkustajia käyttämään kaikilla junamatkoilla kasvomaskeja, joita myös henkilökuntamme käyttää. Turvallinen junamatkustaminen vaatii jokaisen panosta, mutta yhdessä onnistumme, sanoo VR:n suunnittelujohtaja Juho Hannukainen.

*Liikennejärjestelmän muutoksessa koettu saavutettavuus ja lisähyöty - Lähijunaliikenteen pilottihanke Tampereella ja Nokialla. (N=119) Tampereen yliopisto, Hallintotieteiden tiedekunta.