Talvikauteen siirrytään vaiheittain elo-syyskuussa

maanantaina 03. elokuu 2020 klo 10.00

Talvikauden liikenteeseen siirrytään tänä vuonna vaiheittain. Syynä on koronaepidemian aiheuttama talouden merkittävä heikentyminen, joka edellyttää säästötoimenpiteitä. Seuraamme joukkoliikenteen matkustajamääriä tarkasti, jotta bussit eivät ruuhkautuisi. Tarvittaessa liikennettä voidaan lisätä.

Talvikauden aloituspäivät ovat 10.8. ja 14.9., ja aikataulut ovat voimassa vain vuoden loppuun eli 31.12.2020 asti. Kevätkauden liikenteestä päätetään syksyn aikana, kun käytettävissä on tarkempi arvio matkustajamäärän ja lipputulojen kehittymisestä.

Yö- ja lauantailiikenne palaa normaaliksi 10.8. suurimmalla osalla linjoista. Linjat 1, 8, 9, 14, 38 ja 42 aloittavat suppeammalla palvelulla, mutta vuoroja lisätään 14.9. alkaen. Linja 24 aloittaa vasta 14.9.

Arjen ruuhka-aikoihin saadaan uusi linja 5X Vuoreksen ja Tampereen keskustan välillä. Linja toteuttaa Vuoreksen matkustajilta tulleen toiveen nopeasta yhteydestä Tampereen keskustan ja Vuoreksen välillä. Samalla linja tukee alueen peruslinjaa 5, jolla on arkisin ruuhka-aikoina paljon matkustajia.

Linjan 6 päätepysäkki siirtyy Nalkalasta Pyynikintorille. Linjan 28 reittimuutoksen myötä Nalkalasta ja Kaakinmaalta säilyvät yhteydet keskustan palveluihin ja uutena palveluna tulevat yhteydet Lielahteen ja Taysille.

Uusi linja 8Y korvaa linjan 28Y Koillis-Tampereen yö- ja varhaisaamun liikenteessä. Linja liikennöi Välillä Keskustori - Linnainmaa (Piettasenkatu) - Atala - Nurmi.

Linjan 11B päätepysäkki siirtyy Ikean pihasta aikuiskoulutuskeskuksen Takk:n edessä olevalle pysäkille. Muutos parantaa sekä joukkoliikenteen palvelutasoa Nirvassa että Pirkkalan Partolan ja Lahdesjärven poikittaisyhteyttä.

Linjan 28 reitti muuttuu Tampereen keskusta-alueella kulkemaan Rautatienkadun kautta Ratinaan. Reitti kartalla >

Uusi linja 8Y korvaa linjan 28Y Koillis-Tampereen yö- ja varhaisaamun liikenteessä.

Linjalla 31 ei enää liikennöidä lauantaisin vähäisen käyttäjämäärän vuoksi.

Linja 33 lakkautetaan. Nirvasta pääsee Tampereen keskustaan linjoilla 11B ja 21. Muutoksen myötä joukkoliikenne palvelee Nirvaa laajemmilla liikennöintiajoilla.

Linjan 33Y reittiä jatketaan Lahdesjärveltä Vuorekseen. Muutos kytkeytyy Vuoreksen ja Tampereen keskustan väliseen uuden linjan 5X liikennöintiin.

Linjan 65 reitti muuttuu Hatanpään ja Hervannan valtaväylän välillä, ja reittiä muutetaan asiakaspalautteen perusteella hieman myös Hervannassa. Linjan päätepysäkkinä toimii edelleen Hervannan kampus, mutta lähdettäessä Hervannasta linjalla kierretään Hermiankadun ja Hervannantien sekä Hepolamminkadun kautta takaisin Hervannan valtaväylälle. Reittimuutos parantaa yhteyttä Nekalan ja Hervannan sekä Nekalan ja Härmälän välillä. Samalla paranee vaihtoyhteys Härmälän ja Kaukajärven välillä.

Uusi linja 67 aloittaa liikennöinnin Partolan ja Linnakallion teollisuusalueen välillä. Uusi linja tarjoaa työmatkayhteyden Pirkkalassa Linnakallion ja Vaitin kasvaville työpaikka-alueille. Linjalta 11C on vaihtoyhteys linjalle 67 pysäkiltä Linnakorpi

Nokian linjastossa toteutettiin jo kesäksi rakenteellinen muutos. Linja 70 jatkaa asemalta Viholan kautta Kehoon tunnuksella 70A ja asemalta Koskenmäen kautta kehoon tunnuksella 70B. Linja 71 jatkaa asemalta linjan 73 reittiä Harjuniittyyn ja linja 73 on lakkautettu. Tampereen ja Nokian aseman välillä linjojen 70 ja 71 reitit ovat ennallaan. Linjan 72 reitti kulkee nyt Pispalan valtatieltä Paasikiventielle, linja 74 on lakkautettu ja linja 79 on lyhennetty Nokian keskustan ja Siuron/Linnavuoren väliseksi.

Linjan 85 liikennöinti osuudella Kuru - Virrat lopetetaan. Liikennöinti jatkuu Tampereen ja Kurun välillä.

Junavuoroja hyödynnetään Nokian ja Tampereen, Lempäälän ja Tampereen sekä Oriveden ja Tampereen välisessä liikenteessä. Erityisesti Oriveden ja Tampereen välisessä liikenteessä junaliikenne korvaa suurimman osan bussiliikenteestä.

Orivedellä aloittaa 10.8. uusi palvelu junan liityntäliikenteeseen Oriveden keskustan ja Oriveden rautatieaseman välillä. Nyssykkä on kutsujoukkoliikennettä, jossa asiakas tilaa kyydin etukäteen. Liikennöinnistä vastaa Taksi Orivesi.

Arkipäivisin joukkoliikenteen vuorotarjonta paranee linjoilla 2, 9, 11 ja 70 (linjalla 9 lisäys tapahtuu 14.9.). Lauantaisin joukkoliikenteen vuorotarjonta paranee linjoilla 8, 10, 11 ja 25 (linjalla 8 lisäys tapahtuu 14.9.). Parannuksilla vastataan kasvaneisiin matkustajamääriin ja pyritään vahvistamaan joukkoliikenteen roolia osana toimivaa arkea ja vapaa-ajan matkustusta.

Linjoilla 17, 31 ja 58 vähennetään vuoroja, joilla matkustajien määrä on ollut vähäinen.

Aikataulujen jakelupisteet

  • Tampere: Nyssen asiakaspalvelu, Frenckellinaukio 2 B
  • Kangasala: keskustan, Vatialan, Sahalahden ja Kuhmalahden kirjastot
  • Lempäälä: keskustan palvelupiste, Sääksjärven kirjasto
  • Nokia: uimahalli ja kirjasto
  • Orivesi: kaupungintalo
  • Pirkkala: yhteispalvelupiste, Suupan kirjasto ja Citymarket Partola info
  • Vesilahti: kirjasto
  • Ylöjärvi: kaupungintalo, Pääkirjasto Leija ja Kurun kirjasto

Aikataulut löytyvät myös reittioppaasta ja Nyssen nettisivuilta. Aikatauluja ei paineta jakeluun busseihin eikä pysäkeille.

Lisätietoja Oriveden kutsujoukkoliikenteestä:

Asiakaspalvelu

  • Maanantai - perjantai 09.00 - 16.00
  • p. 03 5656 4700
  • Frenckellinaukio 2 B, 33100 Tampere

Asiakaslehti Matkalla kanssasi

  • uusi asiakaslehti jaetaan kaikkiin Nyssen liikennöintialueen kotitalouksiin viikon 33 aikana