Tampereella poljetaan ensi kesänä Sale-pyörillä – Pirkanmaan Osuuskauppa kaupunkipyöräjärjestelmän kumppaniksi

tiistaina 13. huhtikuu 2021 klo 09.00

Tampereen kaupunki on valinnut Pirkanmaan Osuuskaupan Tampereen kaupunkipyöräjärjestelmän brändäys-, markkinointi- ja mainoskumppaniksi. Lähikauppa Salen väreissä viilettävien pyörien ensimmäinen kausi on tarkoitus polkaista käyntiin ennen juhannusta. Aluksi noin 700 kaupunkipyörää kattava verkosto tulee ulottumaan keskustan lisäksi sen lähialueille, kuten Amuriin, Hatanpäälle, Kalevaan ja Lapinniemeen.

Tamperelaisten ja turistien liikkumista keskustassa ja sen tuntumassa kätevöittävät Sale-pyörät tulevat osaksi Nyssen julkisen liikenteen palveluja. Sale-brändi nähdään muun muassa pyörien ulkoasussa ja palvelun sovelluksessa.

- On kutkuttavaa päästä toteuttamaan Tampereen ihka ensimmäisiä virallisia kaupunkipyöriä. Meitä ja kaupunkia yhdistävät samat arvot ja tavoitteet. Kehitämme aluetta, sujuvoitamme kaupunkilaisten arkea ja luomme hyvinvointia helpottamalla vastuullisten valintojen tekemistä – ja yhteiskäyttöfillarithan ovat kaikkea tätä parhaimmillaan! Sale-ketju valikoitui kaupunkipyörien visuaaliseksi kärjeksi monestakin syystä. Se on tuttu naapuri keskustassa asuville ja asiakkaamme yhdistävät Saleihin nopeuden ja helppouden. Samat vahvuudet, mihin tuleva kaupunkipyöräverkostokin kulminoituu, Pirkanmaan Osuuskaupan Sale-ketjujohtaja Asta Haapanen kuvailee.

- Kaupunkipyörät täydentävät joukkoliikenteen palveluja laajan keskustan alueella ja lisäävät kestävää ja ympäristöystävällistä liikkumista kaupungissa. On mahtavaa, että saamme Ratikan lisäksi tänä kesänä myös kaupunkipyörät mukaan Nyssen liikenneperheeseen. Markkinointi- ja mainoskumppanina Osuuskauppa tavoittaa tehokkaasti koko Pirkanmaan, ja kaupunkipyörät saavat ansaitsemansa näkyvyyden, Tampereen kaupungin joukkoliikennejohtaja Mika Periviita kertoo.

- Tampereen kaupunki on meille arvokas kumppani, ja olemme iloisia siitä, että pääsemme syventämään yhteistyötämme kaupunkipyöräpalvelun myötä. Sale-pyörien lanseeraus osuu samaan ajankohtaan, kun koko Sale-toimipaikkaverkostomme uudistuu, eli uutta eivät tänä vuonna ole ainoastaan kulkupelit, vaan myös pyöräilijöiden tankkauspisteet. Toivottavasti saadaan oikein aurinkoinen kesä, Asta hymyilee.

Tampereen kaupunki teki 7.4.2021 hankintapäätöksen Tampereen kaupunkipyöräjärjestelmän brändäys-, markkinointi- ja mainoskumppanuudesta Pirkanmaan Osuuskaupan kanssa. Hankintaoikaisuaika umpeutuu torstaina 22.4.2021, jonka jälkeen aiheesta tiedotetaan lisää.

Lisätiedot

Pirkanmaan Osuuskaupan Sale-ketjujohtaja Asta Haapanen
puh. 010 76 7289, asta.haapanen@sok.fi

Tampereen kaupungin joukkoliikennejohtaja Mika Periviita
puh. 050 326 7007, mika.periviita@tampere.fi

 

Pirkanmaan Osuuskauppa tarkoittaa ruokaa, palveluita ja loistavia asiakaskokemuksia. Meidät omistaa 207 000 asiakasomistajaa. Osuuskauppana tavoitteemme on luoda asiakkaillemme helpompia hetkiä ja lisätä hyvinvointia. Annamme toimintamme hyödyn asiakasomistajille edullisimpina hintoina, palkitsemisena ja vastuullisesti rakennetuilla, laadukkailla palveluilla yli sadassa liikepaikassa ja verkossa 3 000 työntekijän voimin.

Nysse vastaa Tampereen seudun joukkoliikennepalvelun järjestämisestä. Tampereen kaupunkipyöräpalvelu tulee osaksi Nyssen liikenneperhettä. Lisätietoja kaupunkipyörien käytöstä kevään aikana nysse.fi.

Tampereen kaupunki - Kaupunkiympäristön palvelualue vastaa kaupunkipyöräjärjestelmän suunnittelusta ja kehittämisestä. Kaupunkipyöräjärjestelmää kehitetään kestävän liikkumisen toimenpiteenä osana Hiilineutraali Tampere 2030 -tiekarttaa.