Vuorojen perumiset jatkuvat – Arvioidaan jatkuvan ensi viikkoon

keskiviikkona 17. elokuu 2022 klo 08.32

Olemme joutuneet 8. elokuuta alkaen perumaan useiden linjojen vuoroja liikennöitsijämme henkilöstövajeesta johtuen. Tilanne jatkuu yhä, ja sen arvioidaan helpottavan ensi viikolla.

Vuorojen peruutuksia voi olla linjoilla 9, 12, 13, 14, 19, 26, 39, 40, 41, 42, 44, 50, 52, 55, 79, 84 ja 85.

Perutut linjat pyritään laittamaan yliviivattuina reittioppaan aikatauluun ja suunnittelussa painotamme koululaisvuorojen liikennöinnit. Henkilöstövajeesta johtuen myös näissä voi kuitenkin esiintyä puutteita.

”Olemme pahoillamme yllättävistä vuorojen peruutuksista. Nysselle luotettavuus on tärkeää ja teemme töitä tilanteen ratkaisemiseksi”, joukkoliikennejohtaja Mika Periviita sanoo.

Yli 98 prosenttia vuoroista pystyttiin liikennöimään viime viikolla. Normaalitilanteessa Nysse liikennöi 99,9 prosenttia vuoroista, joten kyseessä on merkittävä heikennys totuttuun palvelutasoomme.

Tilanteessa, jossa korvaavaa vuoroa tai linjaa ei ole ollut kohtuullisessa ajassa käytettävissä, voidaan asiakkaalle antaa hyvitys tapauskohtaisen harkinnan jälkeen. Alle puolen tunnin myöhästymisiä ei korvata. Poikkeustilanteesta asiakkaalle aiheutuvia välillisiä kuluja ei myöskään korvata.

Nyssen puhelinpalvelu on ruuhkautunut. Laitathan yhteydenottosi sähköisen palautekanavan kautta.