Läntinen linjasto 2024 - Alue 3

Ryydynpohja, Lintulampi, Vihattula

Merkittävin syy alueen joukkoliikenneuudistukselle on Länsi-Tampereella vuoden 2025 alkupuolella käynnistyvä ratikan palvelu. Alueelta matkustetaan erityisesti Lielahden palveluiden pariin sekä keskustaan. Yhteys toteutetaan liityntälinjalla Hiedanrannan ratikkapysäkille asti. Alueen koululaislinjat 86 ja 86x pysyvät entisellään.

Suunnittelussa on pyritty huomioimaan mahdollisimman monen matkustajan liikkumistoiveet. Joukkoliikenne palvelee sananmukaisesti joukkoja, joten kaikkia toiveita ei valitettavasti voida toteuttaa. Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta päättää linjastosta 15.2.2023. Linjasto otetaan käyttöön vuosien 2024–2025 aikana.

Linjastoluonnokset ja -suunnitelmat

Linjastosuunnitelma

Julkaistu 15.12.2022

Alueelle on suunniteltu liityntäyhteys ratikalle Hiedanrantaan sekä suora yhteys Tampereen keskustaan Paasikiventieltä. Liityntälinja palvelee myös Lielahdessa asioivia.

Aikaisemmissa luonnoksissa länteen liikennöi ratikkalinja 3. Linjastosuunnitelmassa ratikat on järjestelty uudelleen: ratikka 1 kulkee Lentävänniemen ja Kaupin kampuksen välillä, ratikka 3 Sorin aukion ja Hervannan välillä. Näin ratikkalinjojen odotettavissa olevia matkustajamääriä saadaan tasoitettua ja palvelua voidaan parantaa ruuhkaisemmalla Hervannan linjalla 3.

Nykyinen bussilinja 12 lopettaa liikennöinnin alueella. Alueen koululaislinjojen 86 ja 86x on suunniteltu pysyvät entisellään.

Alueen linjat

Bussi 23: Ryydypohja – Hiedanranta

Ryydynpohja – Lintulampi – Lielahti – Hiedanranta

Katuluettelo: Ryydynpohja – Ryydynkatu – Lintulamminkatu – Possilankatu – Teivaalantie – Lielahdenkatu – Harjuntausta – Enqvistinkatu - Uusi katuyhteys Hiedanrantaan

Alustavat palveluajat ja vuorovälit
  • Maanantai - perjantai: 04.30-05 (30 min), 05-21 (15 min), 21-22 (30 min)
  • Lauantai: 06-09 (30 min), 09-21 (15 min), 21-22 (30 min)
  • Sunnuntai: 07-09 (60 min), 09-10 (30 min), 10-20 (15 min), 20-22 (30 min)

Ratikka 1: Hiedanranta - Keskusta - Kaupin kampus

Lentävänniemi – Niemenranta – Hiedanranta – Santalahti – Amuri – Pyynikintori - Tuulensuu - Keskustori - Koskipuisto – Rautatieasema - Tulli – Kalevan kirkko – Hippos – Tays – Kaupin kampus

Alustavat palveluajat ja vuorovälit
  • Maanantai - perjantai: 04.30-05 (15 min), 05-21 (7 min), 21-22 (15 min)
  • Lauantai: 06-09 (15 min), 09-21 (7 min), 21-22 (15 min)
  • Sunnuntai: 07-09 (30 min), 09-10 (15 min), 10-20 (7 min), 20-22 (15 min)

Paasikiventien bussilinjat

Bussi 81 Asuntila – Ylöjärvi – Hiedanranta

Asuntila – Moisio – Kirkonseutu – Pappilanniemi – Ylöjärvi – Teivo – Lielahti – Hiedanranta

Katuluettelo: Asuntilantie – Idäntie – Suolaniityntie – Asuntilantie – Kuruntie – Matkatie – Mikkolantie – Ravitie – Paasikiventie – Katuyhteys/Hiedanranta

Alustavat palveluajat ja vuorovälit
  • Maanantai - perjantai: 04.30-05 (30 min), 05-21 (15 min), 21-22 (30 min)
  • Lauantai: 06-09 (30 min), 09-21 (15 min), 21-22 (30 min)
  • Sunnuntai: 07-09 (60 min), 09-10 (30 min), 10-20 (15 min), 20-22 (30 min)

Bussi 83 Metsäkylä – Ylöjärvi – Tampere

Metsäkylä – Julkujärvi – Elovainio – Urkonmäki – Pappilanniemi - Ylöjärvi – Lielahti –Hyhky – Pispala – Pyynikintori – Keskustori

Katuluettelo: Metsäkyläntie – Vanha Vaasantie – Elovainiontie - Elotie – Asemantie – Kuruntie – Mikkolantie – Matkatie – Vaasantie – Paasikivenkatu - Porintie/Pohjanmaantie – Pispalan valtatie – Pirkankatu – Hämeenkatu

Alustavat palveluajat ja vuorovälit
  • Maanantai - perjantai: 05-06 (60 min), 06-21 (30 min), 21-23 (60 min)
  • Lauantai: 06-09 (60 min), 09-21 (30 min), 21-23 (60 min)
  • Sunnuntai: 09-22 (60 min)

Koululaislinjat

Bussi 86 Siivikkala - Ylöjärvi

Siivikkala - Honkasalo - Pohtola - Lielahti - Lamminpää - Vuorentausta (Pohjolantie) - Pohjola - Ylöjärvi

Katuluettelo: Siivikkalantie - Pohtolankatu - Lielahdenkatu - Turvesuonkatu - Myllypuronkatu - Ylöjärventie - Vuorentaustantie - Hatolantie - Pohjolantie - Mastontie - Harjutie - Tornitie - Mastontie - Kuruntie - Matkatie (- Mikkolantie - Mastontie -)

Alustavat palveluajat ja vuorovälit
  • Siivikkala - Ylöjärvi, koulupäivisin 07.45-09.45 (60 min)
  • Ylöjärvi - Siivikkala, koulupäivisin 13-15.45 (60 min)

Bussi 86x Siivikkala - Ylöjärvi

Siivikkala - Teivaala - Vihattula - Ryydynpohja - Ylöjärvi

Katuluettelo: Siivikkalantie - Ilmarinjärventie - Teivaalantie - Myllypuronkatu - Paasikiventie - Vaasantie

Alustavat palveluajat ja vuorovälit
  • Ylöjärvi - Siivikkala, koulupäivisin 07.30-09.30 (60 min)
  • Siivikkala - Ylöjärvi, koulupäivisin 12.30-15.15 (60 min)

Linjastosuunnitelma karttapalvelussa


Linjastoluonnos 2

Julkaistu 15.9.2022

Lintulammen läpi kulkee Siivikkalan bussilinja Lielahden palveluiden pariin sekä Hiedanrannan ratikkapysäkille. Bussilinja on saanut luonnoksessa linjatunnuksen 82.

Luonnoksessa Ryydynpohjan alueella kulkee bussi 13 Teivaalantietä Lielahteen ja Hiedanrannan ratikkapysäkille. Toisessa suunnassa linjan reitti kulkee Tesoman ja Tampereen keskustan kautta Hervantaan.

Paasikiventiellä palvelee myös Ylöjärven ja Tampereen välinen linja 81 sekä koululaislinja 86x.

Alueen linjat

Bussilinja 82 Siivikkala – Lintulampi - Hiedanranta

Siivikkala – Honkasalo – Pohtola – Lintulampi – Lielahti – Hiedanranta

Katuluettelo: Kaukolantie – Ilmarinjärventie – Siivikkalantie – Pohtolankatu – Itämäenkatu – Possilankatu – Teivaalantie – Lielahdenkatu – Enqvistinkatu - (uusi katuyhteys) Hiedanranta

Bussi 13: Hervanta - Keskustori - Tesoma - Hiedanranta

Lintuhytti - Hermia - Hervantakeskus - Opiskelija - Pohjois-Hervanta - Hallila (- Veisu) - Koivistonkylä - Taatala - Hatanpää (Tays) - Ratina/Sorin aukio - Keskustori - Pyynikintori - Pispala - Hyhky - Haapalinna - Epilä - Kaarila - Tesoma - Ikuri - Tohloppi/Lamminpää - Ryydynpohja - Lielahti - Hiedanranta

Katuluettelo: Lintuhytinkatu - Ruskontie - Hervannantie - Hermiankatu - Hervannan valtaväylä - Teekkarinkatu - Insinöörinkatu - Opiskelijankatu - Ruovedenkatu - Kanjoninkatu - Hervannan valtaväylä - Pehkusuonkatu - Havumetsänkatu - Lehtimetsänkatu - Pehkusuonkatu - Loukkaankatu - Hallilantie (- Veiskunkatu - Nirvankatu) - Koivistontie - Lempääläntie - Lahdenperänkatu - Hatanpään valtatie - Hämeenkatu - Pirkankatu - Pispalan valtatie - Tesoman valtatie - Tesomankatu - Ikurintie - Myllypuronkatu - Teivaalantie - Lielahdenkatu - Enqvistinkatu - Hiedanranta (uusi katuyhteys)

Vaihtoyhteys ratikkaan: Hiedanranta - Keskusta - Kaleva - Hervanta

(Lentävänniemi – Niemenranta –) Hiedanranta – Santalahti – Amuri – Pyynikintori - Tuulensuu - Keskustori - Koskipuisto - Tulli - Kaleva - Uintikeskus - Kalevanrinne - Hakametsä - Turtola - Hallila - Pohjois-Hervanta - Opiskelija - Hervantakeskus - Hervannan kampus - Etelä-Hervanta - Hervantajärvi

Bussilinja: Linja 81 Asuntila - Ylöjärvi - Hiedanranta

Asuntila - Moisio – Kirkonseutu – Pappilanniemi – Ylöjärvi – Teivo – Vihattula (pysäkki: Ylöjärven raja, Paasikiventie) - Lielahti – Hiedanranta

Katuluettelo: Asuntilantie – Idäntie – Suolaniityntie – Asuntilantie – Kuruntie – Matkatie – Mikkolantie – Paasikiventie- (uusi katuyhteys) Hiedanranta

Linjastoluonnos 2 karttapalvelussa


Linjastoluonnos 1

Julkaistu 14.6.2022

Ryydynpohjasta ja Vihattulasta on suora bussilinja Lielahden kautta Tampereen keskustaan ja toisessa suunnassa Ylöjärvelle. Linja kulkee Hiedanrannan ratikkapysäkin kautta. Paasikiventiellä palvelee myös muita Ylöjärven ja Tampereen välillä liikennöiviä linjoja.

Lintulammen läpi kulkee Siivikkalasta tuleva linja Lielahden palveluiden pariin sekä Hiedanrannan ratikkapysäkille.

Alueen linjat

Bussi: Ylöjärvi – Tampere

Metsäkylä – Julkujärvi – Elovainio – Urkonmäki – Pappilanniemi - Ylöjärvi – Vaasantie – Vihattula – Ryydynpohja – Lielahti – Hiedanranta – Hyhky – Pispala – Pyynikintori – Keskustori

Katuluettelo: Metsäkyläntie – Vanha Vaasantie – Elovainiontie - Elotie – Asemantie – Kuruntie – Mikkolantie – Matkatie – Vaasantie – Paasikiventie – Porintie/Pohjanmaantie – Pispalan valtatie – Pirkankatu – Hämeenkatu

Bussi: Asuntila - Ylöjärvi - Hiedanranta

Asuntila - Moisio – Kirkonseutu – Pappilanniemi – Ylöjärvi – Teivo – Vihattula - Lielahti – Hiedanranta (vaihtoyhteys keskustaan: ratikka)

Katuluettelo: Asuntilantie – Idäntie – Suolaniityntie – Asuntilantie – Kuruntie – Matkatie – Mikkolantie – Paasikiventie - Uusi katuyhteys Hiedanrannan ratikka- ja bussipysäkille

Bussi: Siivikkala – Hiedanranta

Siivikkala – Honkasalo – Pohtola – Lintulampi – Lielahti – Hiedanranta

Katuluettelo: Kaukolantie – Ilmarinjärventie – Siivikkalantie – Pohtolankatu – Itämäenkatu – Possilankatu – Teivaalantie – Lielahdenkatu – Enqvistinkatu - Uusi katuyhteys Hiedanrannan ratikka- ja bussipysäkille

Vaihtoyhteys ratikkaan: Hiedanranta - Keskusta - Kaleva - Hervanta

(Lentävänniemi – Niemenranta –) Hiedanranta – Santalahti – Amuri – Pyynikintori - Tuulensuu - Keskustori - Koskipuisto - Tulli - Kaleva - Uintikeskus - Kalevanrinne - Hakametsä - Turtola - Hallila - Pohjois-Hervanta - Opiskelija - Hervantakeskus - Hervannan kampus - Etelä-Hervanta - Hervantajärvi

Linjastoluonnos 1 karttapalvelussa