Läntinen linjasto 2024 -suunnitelman toiseen luonnokseen odotetaan palautteita

torstaina 15. syyskuu 2022 klo 09.00

Tampereen seudun joukkoliikenteen läntisen alueen linjastouudistuksen toinen luonnos on julkaistu. Uudesta luonnoksesta voi antaa palautetta Nysselle syksyn ajan. Länsi-Tampereen ja Ylöjärven kattavassa linjastoluonnoksessa on otettu huomioon ensimmäiseen luonnokseen saadut sadat palautteet.

Linjastouudistuksen tavoitteena on yhdistää Nyssen läntisen alueen bussi- ja ratikkaliikenne yhtenäiseksi kokonaisuudeksi sekä päivittää alueen palvelu suunnitellun palvelutason mukaiseksi. Kaikki muutokset eivät liity uudella reitillä aloittavaan ratikkaan, vaan osa muutoksista kehittää alueellista bussipalvelua.

Ensimmäinen linjastoluonnos julkaistiin kesäkuussa 2022, ja se sai lähes 800 palautetta. Toinen linjastoluonnos on suunniteltu näitä palautteita hyödyntäen. Molempien luonnosten pohjana ovat myös Nyssen keväällä 2022 toteuttama liikkumiskysely, alueelliset matkustajamäärät, joukkoliikenteen palvelutasomäärittely vuodelle 2022–2025 sekä joukkoliikennelautakunnassa linjatut suunnitteluperiaatteet.

”Toisessa linjastoluonnoksessa on pyritty huomioimaan mahdollisimman monen matkustajan palautteet. Kaikkia yksittäisiä toiveita ei valitettavasti voida toteuttaa, sillä joukkoliikennettä suunnitellaan sananmukaisesti joukoille. Suunnittelussa on huomioitava aina joukkoliikennejärjestelmän toimiva ja joukkoja palveleva kokonaisuus”, joukkoliikenteen suunnittelija Leena Huhtala sanoo.

Palautetta uuteen linjastoluonnokseen voi antaa syys-marraskuun ajan Nyssen verkkosivuilla ja selainpohjaisessa karttapalvelussa. Palautteiden pohjalta tehdään ensimmäinen varsinainen linjastosuunnitelma, joka julkaistaan loppuvuodesta 2022. Läntinen linjasto 2024 -suunnitelma toteutetaan alkavan ratikkaliikenteen rinnalla portaittain.

Tutustu suunnitelmaan ja anna palautetta syksyn aikana

Voit tutustua linjastosuunnitelman toiseen luonnokseen selainpohjaisessa karttapalvelussa. Karttapalvelu toimii parhaiten yleisimmillä selaimilla ja isoilla näytöillä.

Toinen linjastoluonnos ›

Voit kommentoida suunnitelmaa 

  • kommentoimalla tätä uutista. Kommentit ovat julkisia, ja ne tarkastetaan ennen julkaisua.
  • karttapalvelussa. Karttapalvelun oikeasta yläkulmasta löytyy "lisää kommentti" -painike, jota painamalla saa käyttöönsä kommentointityökalun. Työkalulla voi klikata haluamaansa kohtaan suunnitelmaan ja jättää kommenttinsa. Kommentit lukee suunnittelija, eikä niihin vastata. 
  • sähköisellä palautelomakkeella, jolloin palautteen lukee suunnittelija.

Linjastoluonnoksesta voi tulla myös keskustelemaan Nyssen järjestämiin asukastilaisuuksiin. Paikalla on linjaston suunnittelijoita.

  • Ylöjärvi: Maanantai 26.9.2022 kello 17-19, Kirjasto Leijan monitoimitila
  • Tesoma: Tiistai 4.10.2022 kello 17-19, Tesoman Hyvintointikeskuksen monitoimitila Lysti
  • Lielahti: Keskiviikko 5.10.2022 kello 17-19, Lielahden kirjasto monitoimitila Tuike

Linjastoluonnosta päivitetään saatujen palautteiden perusteella ja joulukuussa julkaistaan Läntinen linjasto 2024 -suunnitelma. Nyt suunniteltava linjasto otetaan käyttöön loppuvuonna 2024.

Taustatietoa

Läntinen linjasto 2024 -suunnitelma ›
Yhteenveto ensimmäisen linjastoluonnoksen palautteista ›

Uutinen päivitetty 16.9.2022 kello 15.10: Lisätty asukastilaisuuksien ajankohdat.

Kommentointi

Pidäthän keskustelun asiallisena. Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua. Kritiikki on sallittua, mutta emme julkaise vihamielisiä tai alatyylisiä kommentteja, emmekä suoraan henkilöön kohdistuvaa arvostelua.

Otsikko:
Kommentti: *
Nimi: *
71A/B

Menisikö vielä palaute perille ja päättäjien korviin, kun tämä aiempi linjastouudistus jäi itseltäni huomaamatta. Hyvin on piilotettu TKL:n sivuille monen klikkauksen taakse eli jos tietää mitä etsiä niin tieto löytyy, muuten ei.

Mutta siis itse palaute. Bussilla kulkeminen tehdään joka uudistuksella koko ajan vain hankalammaksi. Tulevan uudistuksen myötä työmatkaani tulee yksi vaihto lisää, eli matkalla pitäisi vaihtaa bussia kaksi kertaa. Ennen pääsin yhdellä bussilla koko matkan ja nykyään kaudella, kohta kolmella. TKL ehdottaa että pitäisi kulkea Nokian asemalta junalla Tesomalle ja jatkaa siitä bussilla taas matkaa. Matka-aika voi nopeutua muutaman minuutin, mutta edelleen joutuisin vaihtaa kulkuneuvoa moneen kertaan. Eli täysin hyödytöntä. Tuskin nuo vaihdot ja junien aikataulut osuu kohdalleen juuri minun kulkemisteni mukaan, eli todennäköistä on että työmatkani tulee jälleen kerran uudistuksen myötä pitenemään.

-- - ke 07. joulukuu 2022 07.54

Linja 8 Haukiluomasta Pirkkalaan

Linjan liikennöintiä hidastaa merkittävästi se, että Haukilomasta Keskustorille ihmisiä astuu linja-autoon joka pysäkiltä. Liikennöinti on hidasta. Toivon, että linjalle lisättäisiin ainakin ruuhka-aikoina busseja esim. tunnuksella 8Y ja se bussi ottaisi matkustajia Haukiluomasta Epilään ja seuraava pysäkki olisi Pyynikintori ja kaupungista Haukiluomaan ajettaessa ensimmäinen pysäkki olisi Linja-autoasema -Koskipuisto-Keskustori-Metso-Pyynikintori ja sen jälkeen enimmäinen pysäkki olisi Epilässä. Tämä nopeuttaisi matkaa. Lähijuna pysähtuu kaupungissa vain Rautatieasemalle, joten se ei palvele kaikkia matkustajia. Kyltti bussin etuikkunaan "Ensimmäinen poistumispysäkki keskustan jälkeen Epilä".

- ma 05. joulukuu 2022 15.09

Neuvomaan julkisella liikenteellä

Neuvolapalvelut siirrettiin Mustametsään. Näin ollen on syytä huomioida, että palveluita pitää päästä myös käyttämään sujuvalla julkisella liikenneyhteydellä, eli suoralla bussilinjalla niiltä alueilta, joilta siirto Mustametsään tehtiin.

- to 01. joulukuu 2022 11.17

Koivistonkylän linjat

Linjat 13B ja 26 ovat nyt hyvät. On yhteys sekä keskustaan että rautatieasemalle. Parannus linjauksissa on huomattava Koivistonkyläläisille.

- to 01. joulukuu 2022 07.11

Hieman kummastuttaa linjan 13 a ja b

Hei, kun katsoo näitä linjoja niin kummallisesti linja 13 on a ja b ja ero Veisu/Nirva kulmilla.
Ei siinä mitään jos tulevat JA vanha linja 14 jatkaa edelleen kulkemistaan.
Jos ajatus on lopettaa linja 14 niin siinä vaiheessa häviää yhteys Turtolan Cittarille JA nopein yhteys ratikkaan jos sitä nyt haluaa käyttää.

- ke 30. marraskuu 2022 23.14

Koikkari/Veisu/Nirva pussissa?

Onko 13A ja 13B erilliset tulevat linjat vai mietityt vaihtoehdot, joista vain toinen toteutuu? Jos vaihtoehtoja, niin 13B jättää kyllä Kovistonkylää/Nirvan pussiin varsinkin, kun Ilokkaanrinteeseen tulossa uusi kerrostaloja. Eli toivon mukaan molemmat linjat siis tulossa, että jatkossakin sekä Veisunkadun ja Hallilantien varresta pääsee kyytiin.

- ke 30. marraskuu 2022 22.40

Bussilinja 14 tärkeä

Bussilinja 14 on tärkeä yhteys Veisusta, Korkinmäestä ja Nirvasta Nekalaan ja Viinikkaan. Matkan varrella on kouluja, päiväkoteja, tärkeitä kauppoja, harrastustiloja ja yhteys yliopistollekin. Toisaalta se yhdistää myös yllä mainitut alueet Turtolaan, jossa useita liiketiloja, ja ratikkareitin varrelle. Aikuisten lisäksi tämä on lasten ja nuorten kannalta tärkeä linja, jota ei pidä poistaa tai laittaa kulkemaan muuta kautta kuin Hallilantietä pitkin.

- ke 30. marraskuu 2022 22.34

Korkinmäen vanha asutusalue paitsiossa

Olen huolissani siitä, että Korkinmäen vanhalla alueella asuvien mahdollisuus julkiseen liikenteeseen ovat huonontuneet ja näyttävät huonontuvan edelleen. Linja-autoreitit -24 näyttävät lisäävän kävelymatkaa lähimmälle pysäkille Loukkaantielle huomattavasti. Tämä on haaste henkilölle, jolla on haasteita pitkässä kävelymatkassa. Todella suuri ongelma on tällä hetkellä se, että ratikka 3 on epävirallisen polun varassa. Kohtuullinen oikotie kulkee Kyläkeinuntieltä Turtola A:n pysäkille kaupungin puistoalueen kautta. Mennessä jyrkähköä multaista alamäkeä ja tullessa ylämäkeä. Voisiko kaupunki rakentaa alueelleen virallisen polun, portaikon ja joen ylityksen, jotta pysäkki Turtola A olisi käyttökelpoinen myös liikuntaesteiselle? Olisi tietenkin hyvä, jos Korkinmäestä pääsisi bussilla. Tällöin Hallilantiellä pitäisi olla pysäkki Korkinmäentien risteyksessä. Yksi ratkaisu olisi kiertävän palvelubussin linkitys jollekin bussi- tai ratikkalinjalle. Motitus heikentää elämän laatua.

- ke 30. marraskuu 2022 21.51

Veisusta helposti keskustaan

Kaikille kulkijoille olisi hyväksi että nykyinen linja 14 jatkaisi nykyisellä reitillä ja 20 min vuorovälillä. Esim. lapseni käyttävät sitä kulkiessaan keskustaan harrastuksiin. Myös yhteys juna-asemalle on hyödyllinen.
Ratikkalinjaa ei mene lähellä mutta kulkuhaluja on silti. Tämä linja jos mikä kannustaa jättämään auton kotiin.

- ke 30. marraskuu 2022 21.11

Harhaanjohtava projektinimi

Miksi bussireittien uudistusta on koko ajan mainostettu nimellä "Länsilinjasto", kun se vaikuttaa faktisesti myös täällä kaupungin itä- ja etelälaidalla (mm. linjan 14 poisto koko matkalta eikä vain lännestä)?! Todella harhaanjohtavaa, ellei se ole ollut koko ajan tarkoituskin. Tälläkin sivulla huomaa, että linjan 14 itäisen osan asukkaat (Turtola, Veisu, Koivistonkylä jne.) eivät ole kommentoineet juuri lainkaan, vaikka tämä on heille iso heikennys, koska luultavasti eivät edes tiedä, että tällainen suunnitelma on käynnissä ja että se vaikuttaa heidän elämäänsä!

Sitä paitsi: me täällä etelässä / idässä jouduimme jo kertaalleen mylläämään joukkoliikenne-elämämme ratikan tulon takia vain kaksi vuotta sitten! Miksi meitä taas rangaistaan saman asian takia ja edelleen huononnetaan palvelua (= linjan 14 poisto), vaikka emme asu ratikan länsipäässä? Tämä on jo aikamoista kyykytystä TKL:ltä samoille ihmisille parin vuoden välein. Tehkää muutokset lännessä jos on tarpeen, mutta jättäkää meidät muut jo rauhaan. Jättimäinen uudistus parin vuoden välein on jo liikaa! Linja 14 toimii mainosti välillä Turtola-Amuri - haluamme pitää sen voimassa sellaisena kuin se nyt on.

- ke 30. marraskuu 2022 19.55

Koivistonkylä/Veisu/Nirva

Linja 14 reitti Nirvankadulla/Veisunkadulla tulee pitää käytössä. Kyseessä on alueellisesti merkittävä kokoojakatu jonka varrelle tehdään jatkuvasti lisää asuntoja (Ilokkaanpuiston alue).

- ke 30. marraskuu 2022 19.04

Korkinmäen joukkoliikenne

Vaikuttaa, että Korkinmäen osalta entisestään vähennetään mahdollisuuksia joukkoliikenteen käyttöön. Aluella on paljon perheitä, joille joukkoliikenne ei ole enää helposti saavutettava vaihtoehto. Ratikkapysäkit ovat kaukana ja bussiliikenne kiertää alueen käytännössä täysin.
Kyläkeinunkadulla olemassa olevilla pysäkeillä pysähtyminen ei tekisi kovin suurta mutkaa ja palvelisi asukkaita erinomaisesti keskeisellä sijainnillaan.

- ke 30. marraskuu 2022 16.01

"Läntinen linjasto 2024 -suunnitelma"?

Luulisi että "Läntinen linjasto 2024 -suunnitelma" ei vaikuttaisi mitenkään Koivistonkylään mutta näemmä sinnekin on tehty muutoksia. Tässähän johdetaan ihmisiä täysin harhaan tämmösillä otsikoilla.
Eli näemmä linja 14 lakkautetaan. Täten reitti 13A olisi ainoa hyvä vaihtoehto ja vuoroja saatava myös klo 23 jälkeen. Ratikka kun ei meitä tänne Koivistonkylään palvele millään tavalla! Meidän näkökulmasta ratikka on vain huonontanut Nysse-yhteyksiä ja liikenteen sujuvuutta muutenkin.

- ke 30. marraskuu 2022 15.09

Veisu - Koivistonkylän bussireitit turvattava

Hei, uudet suunnitelmat bussireiteistä vuodelle 2024 vaikuttavat todella negatiivisesti Veisun ja Koivistonkylän bussireitteihin ja sujuvaan kulkuun keskustaan ja keskustasta. Meillä ei ole mahdollista käyttää ratikkaa lainkaan ja sen myötä on käynyt niin, että vanhat iltabussit Hervantaan jne. on lopetettu ja esim myöhemmin illalla (klo 23.00-) ei pääse enää millään bussilinjalla saati ratikalla järkevälle ja turvalliselle kävelyetäisyydelle kotoa. Suunnitelmissa mm. linja 14 poistuu kokonaan ja Veisu-Koikkarista katkeaa bussiyhteys palveluiden äärelle Nekalaan. Tämä mennyt varmaan aika monelta ohi, kun markkinoitte tätä vain Länsi-Tampereen linjojen uudistamisena, vaikka vaikuttaa suoraan myös tänne meille päin. Ilman autoa tehdään kulku täältä ihan mahdottomaksi, eikä mitään vaihtoehtoja ole tarjolla. Voitteko ottaa nämä näkökulmat huomioon suunnitelmissa, kiitos!

- ke 30. marraskuu 2022 14.46

Korkinmäki jää mottiin

Korkinmäki jää vielä aiempaa pahempaan mottiin, kun linjan 14 poistumisen myötä kaikille pysäkeille (niin ratikalle kuin mille tahansa bussille) tulee vähintään kilometri matkaa. Yhteys sekä neuvolaan että yläkouluun katkeaa, vaikka alueella on paljon lapsiperheitä. Joko 26 tai 13 tulisi saada kulkemaan Hallilantietä, joko Turtolasta Veisun kautta Nekalaan tai Hallilan suunnasta Muotialan kautta Nekalaan ja siitä edelleen keskustaan.

- ke 30. marraskuu 2022 14.42

Entäs itä?

Tästä suunnitelmasta on paljon vaikutuksia myös itäiselle Tampereelle, varsinkin Hallilan, Korkinmäen sekä Nekalan ja Koivistonkylän Hallilantienpuoleisiin yhteyksiin, jotka heikentyvät tällä entisestään. Siltä osin viestintä ”läntisestä linjastosta” on varsin epäonnistunutta, jos aidosti halutaan palautetta myös linjojen itäisestä päästä. Mutta kommenttina tuo jo edellä mainittu: suunnitelma heikentää jo nykyisin Hallilantiehen tukeutuvaa joukkoliikennelinjastoa huomattavasti.

- ke 30. marraskuu 2022 14.25

Veisunkatu unohdettu

Miten jatkossa pääsee Veisusta ja Nirvasta Nekalaan esimerkiksi neuvolaan Mustaanmetsään? Tämä huononnus täytyy korjata. Ei voida ajatella, että rattaiden kanssa vaihdetaan linjaa muutaman kilometrin matkalla.
Tuntuu hullulta, että Veisussa ja Nirvassa on näin onnettomat yhteydet vaikka ollaan 5 km päässä Tampereen ydinkeskustasta. Pitäisi pärjätä ilman henkilöautoa, mutta tulevan uudistuksen myötä ei ole mahdollista

- ke 30. marraskuu 2022 13.44

Veisusta paremmat yhteydet..

..nekalaan ja keskustaan tarvitaan. Nyt esimerkiksi koulu- tai työmatkoja silmällä pitäen yhteydet huonot.

- ke 30. marraskuu 2022 13.22

Bussi linja 14

Bussilinja 14 on kriittisen tarpeellinen Koivistonkylän asukkaille. Kuljen julkisilla töihin ja lapseni kulkevat julkisilla harrastuksiinsa. Tämän linjan lakkauttaminen omalta asuinalueeltabi tarkoittaisi sitä että meidän on alettava yksityisautoilemaan tai lasten on lopetettava harrastuksissa käymisensä. Todella toivon että tätä bussilinjaa ei lakkauteta. Miten on ylipäätään mahdollista että runsaslukuisen asuinalueemme julkista liikennettä heikennetään kokoajan? Bussilinja 33 ei kulje enää kauttamme ja nyt tämä. Todella toivon että bussilinja säilyy kaupunginosassamme.

- ke 30. marraskuu 2022 13.22

Linja 14

Mustametsän neuvola palvelee koivistonkylän, nirvan ja veisun lapsiperheitä nekalassa. Pienten lasten perheet käyttävät usein neuvolareissuihin usein juurikin bussia 14 näiltä alueilta. Nyt kun linja poistuu tämän peruspalvelun saavutettavuus heikkenee jälleen. Millä tämä kulkuyhteys korvataan?

- ke 30. marraskuu 2022 13.12

Bussi numero 14

Ei voi poistaa AINOATA bussi yhteyttä Veisunkadulta ja Nirvasta. Nirvalaisilla on jo nyt pitkät matkat pysäkeille. Ratikan tuoma muutos sai aikaan sen, ettei bussilla pääse edes keskustorille asti. Koululaisten, työmatkalaisten ja vanhusten kulkeminen keskustaan hankaloituu huomattavasti.

- ke 30. marraskuu 2022 12.08

Läntisen alueen suunnitelmien vaikutus eteläiseen

Miten olette aihetta kartoittaneet muilla alueilla? Onko otettu keskusteluun esimerkiksi Nirvan tai Veisun asukkaita?
Tuleeko linja 26 korvaamaan linjan 14?
Poistuuko linja 14?
Miten liikennöinti Veisunkadulla toteutuu jatkossa?

Toivoisin huomattavasti selkeämpää viestintää aiheesta ja edes perustason läydettävyyttä verkkosivuilta.

Suunnittelu vaikuttaa tällä hetkellä lukitulta, osallistaminen päälleliimatulta ja asukkaan vaikutusmahdollisuudet olemattomilta.

- ke 30. marraskuu 2022 11.46

Veisun bussiyhteydet, linja 14

Nyt esitetyssä suunnitelmassa ei ole lainkaan otettu huomioon Veisun asuinalueen tarpeita. Alueen lähipalvelut ovat nimenomaan Turtolassa sekä Nekalassa (eivät Hatanpäällä tai keskustassa), ja nyt näihin katkaistaan kulku tältä alueelta kokonaan. Tilalle on laitettu vain linjat 13A ja 13B (oikeasti palvelemaan vain Hervannan asukkaita) ja huitaistu vain toinen näistä kulkemaan Veisunkatua silloin tällöin Hatanpään kautta. Tähän asti Veisusta on aina ollut pääsy bussilla Nekalaan (joko Hallilantietä kulkevilla linjoilla tai nykyisin todella loistavalla linjalla 14) - nyt TKL vain päättää, ettei enää ole. Nekalassa ovat alueemme neuvolapalvelut (ja itse en aja autoa, joten ainoa vaihtoehto on lähteä myös talvipakkasella kävelemään rattaiden kanssa 3km) sekä lähin hammashoitola. Samoin koululaisemme käy koulua Nekalan Normaalikoulussa (kuten moni muukin alueen lapsi) - millä he kulkevat jatkossa? Myös alueen lasten harrastukset ovat mm. Sorin sirkuksella (Nekala) ja Viinikan kirkolla (Nekala). Ei yksinkertaisesti ole mahdollista, että Veisusta katkaistaan yhteys Nekalaan.

RATKAISU: Uus-vanha linja kulkemaan Hallilasta Veisunkatua pitkin Nekalan läpi keskustaan. Lähtöpaikkana vanhan linjan 12 päättäri Hallilassa (Loukkaankadun ja Havumetsänkadun kulmassa), ja siitä reittiä: Havumetsänkatu - Pehkusuonkatu - Loukkaankatu - Hallilantie - Veisunkatu - Nirvankatu - Koivistontie - Viinikankatu - jne. keskustaan / Särkänniemeen asti samaa reittiä kuin mitä nykyinen 14 kulkee. Tämä olisi siis vanhan/postetun linjan 12 ja nykyisen linjan 14 yhdistelmä, jolla turvataan sekä Veisun että Hallilan yhteydet Nekalaan (joissa molemmilla mm. neuvolat) ja saataisiin parannus myös Hallilan yhteyksille, jotka viime uudistuksessa huononivat ja joita myös hallilalaiset ovat kaivanneet takaisin.

Jos kerran halutaan uudistaa Länsi-Tampereen linjoja, niin mikä perustelu on sille, että ihmisten arki täysin toisella puolella kaupunkia laitetaan remonttiin? Uusi linja 14 on ollut todella hyvä ja paljon käytetty muutenkin välillä Turtola-keskusta (bussi aina täynnä). Sillä kulkee myös alueen lapsia keskustan yläkouluissa (Juhannuskylä/Amuri). Jättäkää tämä linjan 14 itäpää rauhaan, vaikka länsipäätä uudistaisittekin, tai vaihtoehtoisesti uusi yllä olevan ehdotuksen mukainen linja palvelemaan sekä Veisua että Hallilaa. Veisusta on AINA ollut pääsy sekä Nekalaan että Hatanpäälle, eikä toista näistä yhteyksistä voi noin vain poistaa, kun asukkaat ovat vuosikausien saatossa suunnitelleet elämänsä niin, että näihin paikkoihin pääsee ilman autoa, ja näin on mitä ilmeisemmin kaupungin virkamiehistösskin ajateltu, koska mm. alueen neuvola ja hammashoito keskitettiin sinne.

- ke 30. marraskuu 2022 11.36

Reuharinniemi

Reuharinniemestä poistuu uusien linjausten myötä julkinen liikenne kokonaan.
Voisiko edes Hiedanrannasta Lentävänniemeen kulkeva bussi kulkea Reuharinniemeen, jotta alueen asukkailla olisi jokin yhteys Lielahden palveluille, ratikalle ja muille bussiyhteyksille?

- ma 28. marraskuu 2022 13.14

Älytöntä!

Samalla kun julkisen liikenteen käyttöön pitäisi kannustaa, niin Tampereella asiat viedään päinvastaiseen suuntaan. Ratikka toki oli hieno uudistus ja lisä Tampereelle, mutta ainakin itselläni se tulee olemaan käytössä vain lyhyissä siirtymissä keskusta-alueella ehkä maks muutaman kertaa vuodessa kun on sinne suunnalle asiaa.

Työmatkaliikenne julkisilla muuttuu Nokialta/Ylöjärveltä/Siivikkalasta jne miltei mahdottomaksi. Matka-ajat pitenevät kun täytyy vaihtaa kulkuneuvoa useaan kertaan koska suorat linjat jää pois. Siihen vielä päälle jälkikasvun vienti päivähoitoon, ja mukavasti pitenee myös pienen lapsen päivä. Ja omalla autolla liikkuminen ei ole edes itselläni vaihtoehto, koska en omista ajokorttia.

PS. Mistä nämä linjauudistukset olisi pitänyt huomata? Siis jos ei ole tapana surffailla TKL:n nettisivuilla. Bussijumppa videoitten sijasta näistä voisi tiedottaa näyttävästi bussissa näytöillä!

- ti 22. marraskuu 2022 08.01

Ylöjärven huononeva tilanne

Joukkoliikennelautakunta on linjannut, että nopeus, tiheä vuorotarjonta ja laajat liikennöintiajat ovat vaihdotonta yhteyttä tärkeämpiä palvelutasotekijöitä. Tässä linjastosuunnitelmassa periaatetta on toteutettu hyvin ! Vaihdot syntyvät suurelta osin ratikan vuoksi. Ylöjärveläisten on usein vaihdettava Lielahdessa ratikkaan. Suora yhteys Tampereelle taitaa enää tulla Metsäkylän vuoroon, joka sekin jää keskustorille. Rautatieasemalle (laukkujen kanssa) kävelymatka pitenee.

Kaiken kaikkiaan tulevaisuudessa pysäkit harvenevat, kävelymatkat pysäkeille pitenevät ja odottelu vaihtopysäkeillä lisääntyy. Bussit pääosin vähenevät, kulkevat harvemmin ja yhdistelyn seurauksena bussimatkat kestävät kauemmin kuin aikaisemmin. Tätäkö haluamme ? Onko ajateltu vanhempia ihmisiä, vanhempia lapsien kanssa tai muita, joille liikkuminen on jostain syystä vaikeaa ja hidasta ? Nuorena, jaksavana ja kenties pääosin henkilöautoa käyttävänä ihmisenä on ehkä haasteellista pohtia joukkoliikennettä myös heikoimpien kannalta. Nämä heikoimmat ryhmät ovat usein niitä, jotka eivät kykene/jaksa enää vaikuttaa aktiivisesti tai pitää tarpeitaan esillä. Ajattelen, että kaikilla ei ole tulevaisuudessa taloudellista mahdollisuutta muuttaa asumaan pysäkkien lähelle. Juuri ratikkapysäkkien varrelle rakennetaan suurelta osin hyvin pieniä ja silti kalliita asuntoja. Kun ratikkapysäkeille (harvemmassa kuin bussipysäkit) kävelymatkat ja vaihtoon kulunut aika otetaan huomioon, veikkaan, että matka Tampereelle ei nopeudu...

Ylöjärven bussilinjasto on toiminut hyvin ja luotettavasti ! Bussit ovat lisääntyvästi akkukäyttöisiä ja siis kestävän kehityksen mukaisia. Bussit saadaan kulkemaan joustavasti eri paikkoihin kaupunkirakenteen muuttuessa. Bussissa ei juuri ole vapaamatkustajia, kun kuljettaja huomioi lipputapahtumat. Jos keskiovilla olisi myös leimauslaitteet, se nopeuttaisi ruuhka-aikoina matkaa.
Yhtenä suunnitelman tavoittenahan on joukkoliikenteen käyttökokemuksen parantaminen ja kestävän liikkumisen tukeminen kasvavalla kaupunkiseudulla.
Kestävä kehitys akkukäyttöisesti on mahdollista toteuttaa busseissa. Käyttökokemuksen parantamiseksi ehdotan mahdollisimman paljon uusia, nykyajan tekniikalla varustettuja busseja(esim. nuorisovaltuuston ehdottamia latauspistokkeita, pysäkkitauluja kaikkiin autoihin, matalalattioita tai korotetuttuja pysäkkejä ym.).
Ehdotan Ylöjärvelle bussiliikenteen lisäämistä suoraan Tampereelle sekä toimivia alueen sisäisiä yhteyksiä, joilla parannetaan asiointia omassa kaupungissa. En tarkoita tällä pali-liikennettä.
Ehdotan Ylöjärvelle laajennettavaksi AB vyöhykettä. Nykyinen AB vyöhyke kattaa vain pienen siivun Ylöjärvestä, ei edes koko keskustaa.

Ylöjärveläiset eivät todennäköisesti ole huomanneet tätä kommentointimahdollisuutta. Asia ei ole ollut alueemme tiedotusvälineissä esillä.

- su 13. marraskuu 2022 15.22

Muutos huonompaan

Läntisen linjaston luonnokseen 2 tutustuessani ei voi välttyä ajatukselta, että siinä ei ole huomioitu lainkaan ihmisen näkökulmaa. Tuntuu että tämä harjoitus on tehty simuloiden (MatLab) maksimaalisia liikennevirtoja ratikkaan, unohtaen mitkä ovat joukkoliikenteen perustehtäviä ja sen toimintaa ohjaavia arvoja.

Ratikan tulo Tampereelle oli lähtökohtaisesti upea uudistus ja investointi. Nyt näyttäisi kuitenkin käyvän niin, että ratikan varjolla halutaan lakkauttaa toimiva Nysse-linjasto.

Luonnoksen 2 pääpiirteistä paistaa räikeästi seuraavat strategiset virheet:
1) Oletus ratikan kattavuudesta. Vain murto-osa Tamperelaisista asuu ratikkareitin varrella. Ratikka tuntuu kuitenkin ohjaavan koko läntisen linjaston suunnittelua, ja palveluita harvoin (tai ainoastaan yhden linjan voimin) liikennöidyillä alueilla karsitaan tai lakkautetaan ratikan varjolla. Tosiasiassa syrjäisemmissä kaupunginosissa asuville ihmisillä ratikasta ei ole muuta iloa, kuin hyödyntää sitä keskustan alueella asioidessaan lyhyisiin siirtymiin.

2) Palveluiden keskittäminen ennestään vilkkaasti liikennöidyille alueille. Näin räikeässä optimoinnissa saadaan varmaan keskimääräiset kyytiinnousut korkeammalle. Sen sijaan joukko-liikenteen perustehtävä unohtuu. Luonnoksessa 2 palvellaan vain pientä osaa asukkaista/käyttäjistä tehokkaasti ja hyödyllisesti. Alueellisesti kattavuus pienenee ja joukkoliikenteestä tulee vain tiettyjen ihmisten etuoikeus. Alueellinen kattavuus tulee taata kaupungin joukkoliikenteessä myös vilkkaasti liikennöityjen alueiden ulkopuolella.

3) Vuorovälien painotus alueellisen kattavuuden kustannuksella. On toissijaista kulkeeko joku linja 7 minuutin vai 15 minuutin välein. Ihmiset osaavat suunnitella menemisensä, työmatkansa jne kunhan on toimiva joukkoliikenneyhteys. Sen sijaan liikennöinnin poistaminen alueilta, jonne kulkee ennestään vain yksi linja, tai pidennetään kulkumatkoja lähimmille pysäkeillä kohtuuttamasti, aiheuttaa peruuttamatonta vahinkoa joukkoliikenteeseen tottuneille ihmisille, ja tekee siitä käyttökelvottoman vaihtoehdon.

Räikeimpinä esimerkkeinä paistaa silmään läntisen Kalkun alue (linjan 7 päätepysäkin ehdotettu muutos), joka jäisi kokonaan ilman palvelua. Myös Korvenkadun osalta tilanne on haastava. Näiden osalta palautetta näyttäisi tulleenkin runsaasti, joten nähtäväksi jää kerätyn palautteen vaikuttavuus.

Luonnos 1 näyttää olevan jonkin verran parempi kuin luonnos 2, mutta myös sen suunnittelua on ohjannut liikaa virheelliset käsitykset ratikan kattavuudesta.

Ei pilata toimivaa Nysse verkostoa ratikan varjolla, vaan tehdään näistä toimiva kokonaisuus pitämällä Nyssen alueellinen kattavuus hyvänä.

- pe 11. marraskuu 2022 16.56

Linja 26 Veisunkadulle

Nyt johdetaan kyllä rankasti ihmisiä harhaan, kun annetaan vaikutelma, että linjastouudistus koskee vain Länsi-Tamperetta. Tämän tiedottamisen takia en ole aikaisemmin perehtynyt suunnitelmiin, koska asumme Veisussa ja epäilemättä näin on käynyt muillekin. Vastahan muutama vuosi sitten pyydettiin kommentteja edelliseen suureen linjastouudistukseen, jonka selkeämmin uutisoitiin vaikuttavan Hervanta-keskusta yhteyksien lähistön asukkaisiin.

Vahingossa siis vilkaisin linjasto 2024 -suunnitelmia ja ällistyin, kun en löytänyt mitään mainintaa linjasta 14, jonka toinen pää on Turtolassa. Suunnitelmaa tutkittuani havaitsin, että uudistettu linja 26 korvaisi osittain nykyisen linjan 14, mutta tosiaankin vain osittain: Linja 26 ei kulkisi enää Veisunkatua. Tämä muutos käytännössä poistaisi suurelta osalta Veisun ja Nirvan asukkaita joukkoliikenneyhteyden mm. Turtolan palveluihin ja Nekalan suuntaan. Onkohan tätä mietitty kunnolla? Kaiken lisäksi Ilokkaanpuiston alueelle tulee yhteensä useampi sata uutta asukasta, joten muutos koskisi myös heitä. Miksei siis uudistettu linja 26 voisi kulkea keskustaan nykyistä linjan 14 reittiä?

Eikä tässä vielä kaikki. Olen kuvitellut, että asuinalue joka sijaitsee 4 - 5 kilometrin päässä Tampereen keskustasta luokitellaan kaupunkimaiseksi, mutta suunnitelmien perusteella vaikuttaa siltä, että asummekin haja-asutusalueella: Jos linja 14 korvataan esitetyllä linjalla 26 ja lisäksi linjaus 13B toteutetaan, ei reitillä Veisunkatu-Nirvankatu kulje ainoatakaan bussia ja lähin pysäkki, siis ihan minkä tahansa linjan pysäkki, voi olla kilometrin päässä. Joten jos linja 14 korvataan ehdotetulla linjalla 26, ei linjaus 13B voi tulla kyseeseen vaan linjauksen täytyy olla 13A.

- to 10. marraskuu 2022 15.04

Suunnitelkaa bussireitit

niiden kayttäjiä ajatellen .Ratikalla ei voi korvata kaikkia paikkoja .

- ke 09. marraskuu 2022 17.38

Linja 14

Tällä linjalla kulkee paljon koululaisia, opiskelijoita ja työikäisiä. Myös iäkästä väestöä. Ratikka ei ole vaihtoehto Veisu, Nirva, Koivistonkylä, Nekala akselilla.

- ti 08. marraskuu 2022 11.30

Siivikkala/Pohtola

Siivikkalasta ja Pohtolasta tulevilla yhteydet sen kuin huononevat. Oikein kannustetaan oman auton käyttöön. Nyt siis jatkossa pääsee enää Hiedanrantaan asti Pohtolasta ilman vaihtoja.

No saadaan ainakin niitä ratikkatilastoja korkeaksi kun pakotetaan ihmiset tähän.

- la 05. marraskuu 2022 01.25

Huono suunta

Julkisilla kulkemisesta viedään kyllä helppous ja kannattavuus näillä suunnitelluilla uudistuksilla. Nojataan ajatukseen että kaikkien olisi järkevä kulkea osa matkasta junalla. Sen ajan minkä kulutan tulevaisuudessa pysäkiltä/asemalta toiselle säntäilyyn ja uuden kulkuneuvon odotteluun (vesi/räntä/lumisateessa), istuisin mielummin yhdessä bussissa ja kas olisikin jo perillä.

- to 03. marraskuu 2022 08.09

Pohtola entistä eristäytyneempi

Miten pohtola perukoilta pääsee tämän jälkeen enää lielahteen kaupoille? Pitäkää linja 82 entisellään tai laittakaa kokonaan uusi menemään sinne hiedanrantaan täyttämään muutenkin liian harvaa bussien liikennöintiä.

- ke 02. marraskuu 2022 20.10

Linja 7

Kalkkuun kulkee ennestään vain yksi linja. Nyt luonnoksen 2 reitti palvelee vain murto-osaa Kalkun alueesta. Entinen reitti (ja aiempi luonnos) palvelee alueellisesti hyvin koko aluetta ja on toimiva kokonaisuus. Kalkun länsi-osien kuuluminen julkisen liikenteen piiriin on turvattava myös tulevassa uudistuksessa.

- ti 25. lokakuu 2022 19.31

linja 15A

jatkossakin Myllypuroon ,miksi lopettaa hyvä ,toimiva,ja tarpeellinen vuoro ?Kyllä nyt kannattaa miettiä uudemman kerran koska Myllypurossa on iso teollisuusalue ja sinne kulkee paljon ihmisiä toihin ?Milläs autoton sitten kulkee töihin ?Miettikää uudelleen tää

- ti 25. lokakuu 2022 16.36

Työmatka Pitkäänniemeen

Onko totta, että Pitkäänniemeen ei pääse 2024 enää töihin?? Sinne kuitenkin jää Kehitysvammahuolto!! Eikö edes työaikoihin perustuen saa bussilinjoja?

- ti 25. lokakuu 2022 09.22

Nokia-Lielahti 70A-71A/B

Olisi kiva että TKL:n suunnittelijat muistaisi että kaikki ihmiset ei käy töissä tai koulussa Tampereen keskustassa. Olisi mukavaa selvitä jatkossakin Nokialta Lielahteen ilman että energiat kuluu kulkuneuvosta toiseen hyppimiseen ja pysäkillä seisoskeluun, kun vaihtoajat on pitkät. Josko vaan pidetään vanhat hyvät linjat kunnossa ja keskitytään siihen että Nokian asemalla vaihdot osuu kohdalleen eikä tarvi odottaa vaihtobussia 25minuuttia.

- ti 25. lokakuu 2022 07.45

Odotaan,että

linja 26 jatkossakin kulkee Petsamon.....Rautatieaseman kautta..... Ratina ,,,ja Hatanpään valtatien kautta Turtolaan.Miksi tämän linjan säilyttäminen on niin vaikeaa ,kun joukkoliikenne palvelut kuuluvat Petsamon ja muillekin siellä suunnalla asuville ja työskenteleville ?

- ma 24. lokakuu 2022 14.40

Missä on linja 14?

Koululaisia ja harrastusporukkaa käyttää päivittäin linjaa 14 Länsi-Tampereelta raitiotien ulottumattomista Nekalaan, missä tämä linja on? Koululaisilta ei voi odottaa monimutkaisten vaihtoyhteyksien käyttöä.

- la 22. lokakuu 2022 18.34

13 A ja 13B

Ikurista todella huonot bussiyhteydet Keslustaan. Miksei esim. toinen linja voi kiertää suoraa Tesoman kautta Keskustaan? Miksi Lielahden kautta? Ja miksi nykyään menee Hämeenpuistoon? Lisäksi lähtöjä saisi olla tiheämmin kuyen esim. linja 8:lla.

- la 22. lokakuu 2022 14.49

Pispalanharjulta bussi keskustaan Hämeenk/Satakunnank

Tasa-arvoista ja Pispalan asukkaita palveleva bussi ym reitille, kun bussi 15 aikanaan kulki. Pispalaan tullut lisää asukkaita ja paljon lisää h-autoja, koska täältä/ tänne ei pääse järkevällä bussireitillä. Pitkä mäki ylös/alas Pispalanharjulle on raskas kävellä ja helvetin hankala talvella auraamattomilla/hoitamattomalla väylällä. Miksi Tahmelasta/-aan kulkee iso bussi keskustaan lähes tyhjänä menn./tullen,ovatko he etuoikeutettuja/ isokenkäisiä vai jtk muuta. Siis bussi vanhalle 15 reitille, kuten 90- luvulla ja pispalalaiset käyttää sitä.

- la 22. lokakuu 2022 09.28

Kaarila

Kaarilaan paremmat vuorovälit

Kulkija - ma 17. lokakuu 2022 17.11

Sandvik

Myllypuroon/sandviikille jatkossa busseja

Okei - ma 17. lokakuu 2022 17.10

Korvenkatu linja 29

Kyllä Korvenkadulta tulee Nokiantien pysäkeille matkaa yli 800 m ja Vanhalle Kirkkotielle 29 päätepysäkiltä 650 m. Talvella ei kaikki väylät ole talvikunnossa pidettyjä. Ei siellä kaikki omista autoa. Vanhemmille ja autottomilla ihmisillä, käy mahdottomaksi asua Korvenkadun loppupäässä. 400 metrin täyttyminen on kaukana. En ole koskaan ymmärtänyt miksi esim sunnuntaisinkin Paloasemanpysäkillä 29 ja 15 samaan aikaan, vaikka on kerran vuoroväli. Tämä alue on kaukana RATIKASTA ja ratikka palvelee vain pientä määrää asukkaita.

- su 16. lokakuu 2022 13.19

linja 26 on jatkossakin oltava reitillä

Petsamo----Tesoma ,

- su 16. lokakuu 2022 12.49

Myllypuron tehdasalueelle on päästävä bussilla riittävän tiheällä vaihtovälillä!

Myllypuron tehdasalueella esim. Sandvik on 1400 hengen työpaikka ja Tampereen suurin yhteisöveron maksaja. Luulisi, että tällöin saisi jotain palveluakin ja suora linja Sandvikilta keskustorille pysyisi jatkossakin! Tähänastinen linja 15 on ollut erittäin toimiva ja hyödyllinen ja se palvelee alueen työntekijöitä loistavasti. Päätepysäkki Sandvikilla on hyvällä paikalla ja linja on ollut toimiva. Ei kaikki linjat voi olla rahastuksen maksimointia ja työpaikoille pääsy näin suurille teollisuusalueille julkisilla yhteyksillä on mahdollistettava järkevästi! Villilästä/Raholastakin on päästävä töihin järkevästi bussilla ja tuo linja 15 on sen mahdollistanut eikä ole tarvinnut hankkia autoa. On tämäkin Tamperelaisten palvelua, että ensin perustetaan linja hyvillä vaihtoväleillä ja sitten se ajetaan pikkuhiljaa alas vuoroväliä ensin suurentaen ja nyt kokonaan reitti poistamalla. Olen vaihtanut auton Nysseen tämän linjan ansiosta, mutta nyt onkin sitten auton hankinta taas edessä. Raivostuttavaa suunnittelua, pitäkää tunkkinne. Ratikka ei tuo tälle alueelle mitään hyvää, joten bussilinjastot on syytä pitää vähintään nykyisellä tasolla!

- la 15. lokakuu 2022 16.49

Bussit

26 olis kiva päästä raholasta kaarilan vanhainkodille ja takas ja erityisesti pyynikintorille jossa pääsisi vaihtaan vanhojen ihmisten ratikkaan

Kulkija - la 15. lokakuu 2022 13.24

Kyssäri

26 lisää vuorovälejä ja reitti pyynikintorin kautta

O - la 15. lokakuu 2022 13.22

26

26 on hyvä linja, joka palvelee kaarilan asukkaita, mutta vuoroväli saisi olla parempi. Eikö sitä tesoman päättäriä voisi siirtää esim raholaan taikka sinne virontormänkadulle, missä aikanaan bussi kääntyi

Ok - la 15. lokakuu 2022 13.21

8

8 linjalle toinen päättäri haukiluoman lisäksi, kiitos

Kuu - la 15. lokakuu 2022 13.19

Lielahti

Uusi linja lielahdesta pirkkalaan

Aa - la 15. lokakuu 2022 13.18

Liian pitkät linjat

Kyseisessä suunnitelmassa on aika pitkiä linjoja ja vuoro välit olemattomia, niinkuin linja 13, pitkä mutta vuoroväli olematon. Tehkää vähän lyhyempiä reittejä ja paremmat vuorovälit

... - la 15. lokakuu 2022 13.17

Nokialta-Lielahteen

Jos 71A/B bussi jää jatkossa Tesomalle, olen pulassa! Kun muutin Nokialle muutama vuosi sitten pääsin kulkemaan yhdellä 71 bussilla töihin. Sitten linjaa muutettiin ja matkaani tuli yksi vaihto, tämä on ok. Mutta nyt muutos toisi vielä yhden vaihdon lisää. Se ei ole enää kohtuullista! Kulkevatko linjojen suunnittelujat itse julkisilla?! Vaihdoissa menee aina lisää aikaa, eikä ne tunnu koskaan osuvan järkevästi. Nytkin ilta aikoina saan odottaa Nokian asemalla vaihto bussia puoli tuntia, haloo! Tai sitten kävellä asemalta puoli tuntia kotiin. Miten voi olla että joka kerta kun linjoja uudistetaan ja muka järkevöitetään, ne menevät omalla kohdallani huonommaksi?!

- pe 14. lokakuu 2022 08.09

Odetetaan uuden linjaston 2024 tuovan

selkeitä ja riittävän usein kulkevia linjoja ,jotka takaavat toimivat yhteydet vaihtolinjoille arkiaamuisin ja iltavuoroilta palaaville .Nykyisellään hyvin toimivia linjoja ei saa lopettaa ,sillä toimiva joukkoliikenne kuuluu kaikille .Päätepysäkit tulee suunnitella järkevästi ja kaikkia linjoja ei voi suunnitella ratikan varrelle .

- to 13. lokakuu 2022 18.33

Linja 8

hyvä reitti juuri näin
Äläkaa muuttako mitään reittejä eikä linjaa
Yhteys linjalle 71A on oltava

- to 13. lokakuu 2022 13.03

Ylöjärvelle Soppentielle bussi takaisin

Voisiko edes jotkin bussit esim. Metsäkylästä kulkea Soppeentien kautta? Pysäkit ovat valmiina ja Metsäkyläläisetkin saisivat nopeamman yhteyden edes Ylöjärven keskustaan. Soppeentien varrella myös paljon teollisuutta ja työpaikkoja, jonne mennään nyt omilla autoilla, kun mitään julkisia yhteyksiä ei sinne ole.

- to 13. lokakuu 2022 12.54

Pirkkala-Nokia -yhteys

Toivoisin että Pirkkalasta Nokialle olisi jatkossakin yhteys.

- to 13. lokakuu 2022 11.56

Miksi linja 26

Ei voi Petsamo - Tesoma kuten nyt, juuri tesoman suuntaan monta linjaa
Myöskin toimiva linja 26 olisi Petsamo ratina hatanpään sairaalan kautta vihilahti turtola
Petsamosta on taattava jatkossakin kulkuyhteydet keskustan suuntaan

- to 13. lokakuu 2022 11.21

Linja 38, 9,19 ja Niemen alueen palvelevuus

Niemen alueelta on julkisen liikenteen palveluihin kävely/pyörämatkaa noin kilometri. Nyt Matilda Niemen pysäkin sijaitessa Lentävänniemenkadulla, linjojen palvelevuus on kohtuullisen hyvä. Toivottavasti nykyisestä tilapaäispysäkistä tulee pysyvä pysäkki linjoille, jotka kulkevat Kaupin kampukselle (TAYS), Linnainmaalle ja Hervantaan kulkeville.

Toivottavasti linja 38 jatkaa edelleen Lentävänniemeen, eikä päättäri jää Lielahteen.

- to 13. lokakuu 2022 10.51

Linjan 7 päätepysäkki säilytettävä ennallaan

Linjan 7 päätepysäkin siirto Tesomalle vaikeuttaisi todella suuren joukon arkea. Itse olen jo eläkeläinen ja käytän linjaa Kalkunvuoren koulun pysäkki- Tesoma ruokakaupoissa asioimiseen. Olen myös huomannut, että linjalla matkustaa paljon työmatkalaisia ja koululaisiakin, koska yritän aina välttää näitä ruuhkaisempia aikoja ja matkustan ruokaostoksineni hiljaisempina aikoina. Raskaiden kauppakantamuksien kanssa kävely Tesomalta Kalkunvuorenkadulle tuntuu liian pitkältä. Koska linja 7 on ainoa tätä kautta kulkeva, on sen säilyttäminen ensiarvoisen tärkeää alueen työmatkalaisia, eläkeläisiä ja lapsia ajatellen, jotka käyttävät linjaa säännöllisesti. Asia on tärkeä ja iso monille alueella asuvalle.

Kaisu Pulkkinen - to 13. lokakuu 2022 10.46

Linja 84, lisää vuoroja

Ylöjärven Takamaalta (linja 84) nuoret eivät pääse bussilla harrastuksiin arki-iltaisin tai viikonloppuisin sillä liikenne on minimaalista, vain muutama vuoro vuorokauden aikana. Arkena klo 15-22 välillä pitäisi kulkea edes yksi bussi tunnissa Takamaa-YviKeskusta (ja viikonloppuisin samoin). Juuri hetki sitten uutisoitiin että Lakiala (eli Takamaa) on Pirkanmaan lapsiperhevaltaisimmista alueista. Näiden nuorten itsenäinen kulkeminen Ylöjärven keskustaan olisi mahdollistettava.

- to 13. lokakuu 2022 10.45

Siivikkalalaiset autoilemaan?

Olen asunut kolmisen vuotta Siivikkalassa ja kulkenut sieltä julkisilla töihin Tampereen keskustaan. Yhteys ja palvelu on tänä aikana heikentynyt heikentymistään, valitettavasti linjastoluonnos 2 näyttää jatkavan samalla trendillä. Nopein yhteys kaupunkiin viime vuosina koetuista oli ratikan rakentamisesta johtunut poikkeusreitti Särkänniemen kautta Tuulensuuhun. Sittemmin bussi jää Pyynikintorille ja vuoroja on harvennettu kahteen tunnissa jopa ruuhka-aikoina, arki-iltaisin kertaan tunnissa.
Linjastoluonnossuunnitelman seurauksena työmatkan kesto tulee todella pitkäksi. Ensin tulee istua maisemareitillä Lintulammella päästäkseen ratikkaan. 18 minuuttia Lielahteen? Polkupyörälläkään ei ihan läpi talven pääse kulkemaan. Mutta ehkä Tampereen ilmastostrategia koskettaakin vain Tamperelaisia ja Ylöjärveläiset saa autoilla?

Ilona - to 13. lokakuu 2022 10.19

Linjat 13 ja 38

Linja 13 reitti vaikuttaa nyt hyvältä. Vuorotarjontaa linjalla 13 voisi olla nykyistä tiheämmin esim. 15 minuutin välein (nykyinen 20-30 min välein). Nytkin linjan 13 bussit ovat usein myöhässä joten tiheämpi vuorotarjonta varmistaisi bussin tulon paremmin ajallaan eikä aina reilusti myöhässä. Linjojen 13 ja 38 aikataulut olisi hyvä sovittaa yhteen sujuvan työmatkan takaamiseksi, tässä suunnitelmassa näillä kahdella linjalla on Lielahdessa vain1 yhteinen pysäkki jolla vaihdon pitäisi sujua joten toivon että tämä huomioidaan aikataulussa. Mielestäni myös linjalla 38 voisi olla tiheämpi vuoroväli aamun ja iltapäivän ruuhka-aikoina.

- to 13. lokakuu 2022 08.44

Reuharinniemen bussia ei saa lakkauttaa

Reuharista on yli kilometri ratikalle ja lähes yhtä pitkästi Lentävänniemen bussille ja täällä asuu paljon iäkkäitä ja lapsiperheitä. Reuharin bussiyhteys tulee ehdottomasti säilyttää, se voisi olla esim asiointilinja Lielahden kautta Tesomalle.

- ma 10. lokakuu 2022 20.47

Linjan 7 päätepysäkki säilytettävä

Jos linjan 7 päätepysäkki siirtyy nykyiseltä paikaltaan, en enää voi käyttää Nysseä lainkaan. Nykyisellään linja 7 palvelee Nokian Välimaan asukkaita kohtuullisen hyvin, mutta muutoksen myötä Välimaalta ei enää Tampereen keskustaan pääse. Linja 71 ja vaihto Tesomalla tai Lielahdessa hidastaa jo valmiiksi pitkää matkaa niin, että julkinen liikenne ei enää ole vaihtoehto. On vaikea nähdä, mitä etua linjan 7 päätepysäkin siirto palvelee

- su 09. lokakuu 2022 14.02

Linjojen 7 ja 71 A/B muutokset

Vastustan linjan 71A/B sekä linjan 7 muutosehdotuksia.
Linjan 71A/B päättyminen Tesomalle ja linjan 7 Kalkun päätepysäkin siirtäminen kauas Nokian rajalta jättävät Vihnusjärven pohjoispuoliset kaupunginosat, Kankaantaka, Lehtimäki, Vihnusjärven alue sekä Välimaa, todelliseen joukkoliikennekatveeseen. Alueelta käydään töissä ja kouluissa Tampereen keskustassa, jonne ei näiden suunnitelmien toteuttamisen myötä olisi mitään mahdollisuutta matkustaa ilman vaihtoja. Ei kukaan halua rakentaa omaa arkista liikkumistaan puolen tunnin – tunnin vuoroväleille ja myöhästymisriskisille vaihdoille. Näihin suunnitelmiin olisi saatava jokin tolkku.

- su 09. lokakuu 2022 00.00

Linjan 7 päätepysäkin siirto

Vaikka päätepysäkki siirrettäisiinkin eri paikkaan, niin toivoisin, että reitti kuitenkin kulkisi tämän nykyisen päättärin kautta.
Varsinkin jos 71A ja 71B eivät kulkisi ollenkaan esim. viikonloppuisin. Kalkun / Välimaan alueelle lienee tarvetta liikkua muulloinkin kuin virka-aikana? Nykyinen 7 on mielestäni varsin hyvä, enkä näe tarvetta muutokselle. Tuo 1km matka suuntaansa ei varmaankaan pidennä matka-aikaa kohtuuttomasti?

- pe 07. lokakuu 2022 13.56

7 linjan eli Kalkun päätepysäkin säilyttäminen

Itse olen käyttänyt linjaa 7 Kalkku asuessani Nokialla ja myös nykyään vaikka asun Sastamalassa. Aikataulut on ollut hyvät ja päättärin sijainti tosi hyvä. Jäisi osaltani ainakin linja kokonaan hyödyntämättä jos päättäri siirtyy. Hyvin on eri ikäisiä ihmisiä kulkenut linjalla, joten hankaloittaa todella paljon monien ihmisten liikkumista jos päättäri siirretään. Kalkun päätepysäkki säilytettävä

Milla Kalliomäki - pe 07. lokakuu 2022 10.19

Lielahti - Tampereen keskusta

Ratikan pistoraide Lielahden Prismalle olisi erittäin hyvä rakentaa samaan aikaan Lentävänniemen ratikkayhteyden kanssa. Luonnoksessa 2 Lielahden kautta kulkisi vain yksi vaihdoton bussiyhteys Tampereen keskustaan, kiireisinä aikoina puolen tunnin vuorovälillä ja muulloin tunnin välillä. Vuoroväli on liian harva, eikä öisin pääsisi liikkumaan lainkaan.

Lielahden ja keskustan välinen liikenne olisi hyvä varmistaa toisellakin keskustaan kulkevalla yhteydellä, nykyisten linjojen 9/19 tyylisesti. Jompikumpi, mielellään kummatkin, saisivat liikennöidä jatkossakin Lielahteen. Nyt esitetty uusi linja kulkisi Metsäkylästä Lielahden kautta keskustaan; mahtaisiko Lielahdesta mahtua enää ketään kyytiin keskustaan mentäessä?

Kaikki muut Lielahteen esitetyt linjat olisivat käytännössä syöttöliikennettä ratikalle Hiedanrannan pysäkille. Olisi hyvä varautua ratikan (onneksi harvinaisiin) liikennöintiongelmiin ja varmistaa joukkoliikenteen sujuva toimivuus keskustaan. Linjan 9 tai 19 säilyttäminen nykyisellään turvaisi tämän.

- to 06. lokakuu 2022 20.31

Länsi Tampere

Tere, eikö useampi bussi lännen suunnasta voisi mennä pyynikintorin kautta satakunnankadulle, että pääsee vaihtaan ratikkaan. Nyt joutuu käveleen pitkän matkan että joko ratikalla tai muulla bussilla Hämeenkadulle

Kulkija - to 06. lokakuu 2022 17.35

Pirkkala haukiluoma

8 pitäs saada useampi päättäri pirkkalaan, niinkuin linjalla 1 aikanaan, nyt päättärillä on kolme bussia samaan aikaan oottamassa lähtöä, varmaan haukiluomassakin on sama tilanne, tehkää jotain. Kiitos, ei reitissä ole mitään vikaa, mut saisi olla pari muuta päättäriä lisää

Hk - to 06. lokakuu 2022 17.33

7 päätepysäkin siirto

Todella huono suunnitelma, päätepysäkki on tarpeen pitää entisellään työmatkalaisia, nokialaisia ja lähiseudun asukkaita silmällä pitäen. Suunnitellulla reitillä monen työmatkalaisen ja asukkaan kävelyosuus kasvaa yli kilometriin. Tämä lisää yksityisautoilua ja huonontaa monen asukkaan liikkumista. Alueella asuu paljon ikäihmisiä, joille tuo kilometrin kävely kantamusten kanssa tuottaa hankaluuksia.

Harmistunut - to 06. lokakuu 2022 14.51

Läntisen linjaston 2024-suunnitelma, Kalkun päätepysäkin linja nro 7:n poisto

Vastustamme suunnitelmassa esitetyn Kalkun bussin nro 7 päätepysäkin poistoa.
Pysäkillä on erittäin merkittävä määrä käyttäjiä, nousuja yli 100 päivässä. Käyttäjiä on Kalkun alueelta sekä Nokialta. Varsinkin vanhemman väestön bussilla liikkuminen vaikeutuu lähes mahdottomaksi esitetyn muutoksen kautta. Vanhemmalle väelle esim. kaupassa käynti Tesomalle tulee mahdottomaksi. Koulukäyttäjiä on myöskin erittäin runsaasti.

Anne ja Jukka Nieminen - to 06. lokakuu 2022 10.20

Uudistakaa samalla vyöhykkeetkin

Jos kerran on ajatus huonontaa Tampereen keskustan ulkopuolella risteilevä bussiliikenne, niin luovutaan sitten samantien myös vyöhyke jaosta niin voi alkaa kulkea Pispalan kautta bussilla töihin. Toki se tuo lisää painetta ja ruuhkaa keskustaan, mutta ei näköjään muu kohta auta. Yhdellä vyöhykkeellä Tampere/Ylöjärvi/Nokia niin ei sakoteta työmatkalaisia kun kahden vyöhykkeen sisällä matkaaminen tehdään mahdottomaksi.

- to 06. lokakuu 2022 07.46

Linja 7 Kalkku

Mikä pettymys uusin suunnitelma linja 7 on Kalkun osalta. Tällaisena linjaa ei saa missään nimessä toteuttaa.
Nykyinen reitti on todella toimiva, kulkemistiheys hyvä ja reitti kattaa Kalkun koko alueen.
Uusi suunnitelma unohtaa ison osan Kalkusta ja ajaa ihmiset käyttämään omia autojaan, koska julkisilla liikkuminen on niin vaikeaa.
Ihmettelen myös, kuka käyttäisi uuden suunnitelman mukaista yhteyttä Tesomalta Tampereelle linjalla 7. Ei kukaan viitsi Kalkun kautta kiertää Tampereelle, tai Tampereelta Tesomalle, jos suorempiakin reittejä on tarjolla. Siinä mielessä päättärin siirto Tesomalle on ihan järjetön. Ja kiinnostaako Villilästäkään Tesomalle haluavien kiertää Kalkun kautta. Eikö Raholasta ja Villilästä Tesomalle haluaville olisi järkeä suunnitella sujuvampi ja aluetta kattavampi reitti?
Kalkun nykyisen päätepysäkin läheisyydessä on paljon asutusta ja asuu myös vanhempaa väkeä, joille pysäkin siirtyminen kilometrin päähän ei ole mikään vähäinen asia. Tällainen muutos myös heikentää alueen asuntojen/kiinteistöjen myytävyyttä. Julkisten yhteyksien saatavuus on monelle kuitenkin tärkeä asia ostopäätöstä tehtäessä.
Lisäksi nykyinen päätepysäkki on myös usean nokialaisen käytössä.



Säilytetään 7-linja nykyisellään - ke 05. lokakuu 2022 18.43

8

Eikö linja 8 päättäreitä jakaa, niin että joka toinen x paikkaan ja toinen toiseen paikkaan. Hyvin tolla linjalla pärjätään siltin vaikka olisi kaksi päättäriä molemmissa päissä

8 - ke 05. lokakuu 2022 11.23

Linja 8

Ei saa muuttaa mihinkää suuntaan vaan antaa sen olla näin

- ke 05. lokakuu 2022 09.49

Kalkun päättäri

Todella toivon, että uusin suunnitelma ei toteudu. Jos päättäri poistetaan, monen perheen päivittäinen kulku töihin ja kouluun Tampereen keskustaan vaikeutuu suunnattomasti.
Tampereen ja Nokian rajalta on sen verran matkaa Nokian keskustaan, että junalla kulkeminen ei ole ratkaisu. Ja jos päättäri poistuu, niin ei Tesoman seisakkeellekaan pääse julkisella. Rounionkadulta menevä linja on lopulta niin kaukana ja menee harvoin, että sekään ei ole mielekäs vaihtoehto.
Vuosien aikana on päättärin kautta mennyt eri linjoja erilaisilla aikatauluilla. Jokainen niistä on vastannut päättärin käyttäjien tarpeisiin jollain tasolla. Nykyinen runkolinja aikatauluineen on todella hyvä. Julkinen liikenne pitäisi suunnitella niin, että myös raja-alueilta pääsee sujuvasti Tampereen keskustaan. Tältä raja-alueelta käyttäjiä saadaan sekä Tampereen, että Nokian puolelta. Päättäri ei ole vain Kalkkulaisten käytössä vaan myös moni nokialainen käyttää linjaa 7 sujuvaan kulkemiseen Tampereelle ja myös Tesomalle.

- - ti 04. lokakuu 2022 21.29

Ajokortiton nokialainen paniikissa

Ensimmäinen linjaehdotus jäi huomaamatta enkä siksi ole voinut antaa siitä palautetta. Ja nytkö on lyöty nämä älyttömät ehdotukset lukkoon koskien 71A ja 71B linjoja! Ajokortittoman työssäkäynti tehdään vaikeaksi. Miksi pitää yrittää korjata hyvää ja toimivaa. Hyöty paranevista juna ja ratikka yhteyksistä itselle täysi nolla.

- ti 04. lokakuu 2022 21.27

linja 71A

on edelleen kuljettava Tesoma ----Myllypuro niin ,että vaihdolla linja 8 kerkee hyvin kyytiin .Tarkistakaa linjan 8 ja linjan 71a linjojen vaihto mahdollisuus Tesomalla ,että ne toimivat ...

- ti 04. lokakuu 2022 16.55

Linjan 7 päätepysäkki ja reitti pitää säilyttää ennallaan jatkossakin

Suunnitelma ja toteutus on ehdottomasti palautettava ensimmäisen linjastoluonnoksen mukaiseksi niin, että linja 7 jatkaa kuten ennenkin eikä tätä linjastoluonnos 2:en mukaista suunnitelmaa tule missään tapauksessa toteuttaa.
Perustelut
1. Se että nykyinen päätepysäkki poistuisi käytöstä ja kaikki Petsanpuiston alueen asukkaat joutuisivat kulkemaan yli kilometrin matkan ensimmäiselle bussipysäkille, on kyllä kohtuuton heikennys julkisen liikenteen palveluihimme. Alueella asuu paljon iäkkäämpiä asukkaita, heidän kulkunsa monien palveluiden pariin vaikeutuisi kohtuuttomasti ja tietysti se on valtava heikennys myös työssäkäyville asukkaille tai koululaisille. Muutoksella olisi myös suuri vaikutus Nokian puolella asuville, jotka huonojen julkisten liikenteen palvelujen paikkaamiseksi ovat voineet hyödyntää edes tätä Kalkusta lähtevää bussilinjaa työ- ja koulumatkoihinsa. Lisäksi nykyisen päätepysäkin lähellä sijaitsee Millogin toimipiste ja siellä työskentelevien työmatka hankaloituisi suuresti.

2. Lisäksi se, että bussin päätepysäkki olisi Tesomalla, josta linja 7 kiertäisi Kalkun, Raholan ja Epilän kautta keskustaan, on todella huono ehdotus. Onko ajateltu, että Kalkkulaiset matkustavat ensin bussilla Epilään, jossa vaihtavat johonkin Tesomalle menevään bussiin päästäkseen Tesoman palveluihin? Tesomalla on monen Kalkkulaisen lapsen ja nuoren yläasteen koulut, Kalkkulaisten ensisijainen terveysasema, kirjasto, uimahalli sekä laajemmat ostosmahdollisuudet. Tähän asti meille Kalkkulaisille on tarjottu ajatusta, että meidän palvelumme löytyvät Tesomalta ja sinne pitää suunnata. Tuollaisen vaihdollisen bussireitin jälkeen palveluiden pariin pääseminen muuttuu kyllä kohtuuttoman hankalaksi.
Eli linjan 7 päätepysäkki ja reitti pitää säilyttää ennallaan jatkossakin!

- ti 04. lokakuu 2022 15.39

7 päätepysäkkiä ei saa siirtää

Meillä loppuu kaikki julkiset, mikäli seiskan pysäkki siirretään kauemmas.

Päättäjät voisi tulla ihan ihmettelemään aamuisin kuinka paljon siellä väkeä kulkee vaikka seiska usein liikkuukin.

Ällistynyt. - ti 04. lokakuu 2022 13.41

7 päätepysäkkiä ei saa siirtää

Edellisen muutoksen myötä kun 71 ei enää kuljekaan Tampereen keskustaan, niin bussi nro 7 on ainut linja jolla minä ja kaksi lastamme pääsemme kulkemaan töissä ja koulussa. Linjan 7 päätepysäkki todellakin on tärkeä kuljettaessa Välimaalta Tampereen keskustaan. Vuosi sitten talon ostaneena ei tullut mieleenkään, että jossain kohtaa ei päästäkään enää Nokialta Tampereelle töihin. Miksi muuttaa toimivaa? Muutaman pysäkin poisto tuskin Tampereen liikennettä hetkauttaa niin paljon kuin meitä päättäriltä kyytiin tulevia.

- ti 04. lokakuu 2022 07.46

Bussit

Tiheät vuorovälit länsi Tampereelta ja Nokialta pyynikintori ja vaihto ratikkaan. Pyynikintori jää kohta ihan tyhjän pantiksi, sille saisi käyttöä kun siitä tehtäisiin useitten bussien kääntöpaikka

- ma 03. lokakuu 2022 17.11

Bussi 71

Huono uutinen jos 71 ei jatka Tesomalta Lielahteen. Kiva että juna Nokian asemalta Tesomalle on nopea, mutta sen käyttö lisää vaihtoja kulkuneuvosta toiseen. Eli lisää vaivaa ja samalla myös syö aikaa. Kannatti näköjään muuttaa Tampereelta Nokialle kun alkuun pääsi yhdellä bussilla töihin, nyt tarvitsee kulkea kahdella ja tulevaisuudessa kolmella bussilla tai bussi-juna-bussi yhdistelmällä. Kyllä onkin kätevää. Oikein ympäristöystävällistä kannustaa yksityisautoiluun.

- ma 03. lokakuu 2022 16.30

Nokia Lielahti

Huono uutinen jos 71 ei jatka Tesomalta Lielahteen. Kiva että juna Nokian asemalta Tesomalle on nopea, mutta sen käyttö lisää vaihtoja kulkuneuvosta toiseen. Eli lisää vaivaa ja samalla myös syö aikaa. Kannatti näköjään muuttaa Tampereelta Nokialle kun alkuun pääsi yhdellä bussilla töihin, nyt tarvitsee kulkea kahdella ja tulevaisuudessa kolmella bussilla tai bussi-juna-bussi yhdistelmällä. Kyllä onkin kätevää... Oikein ympäristöystävällistä kannustaa yksityisautoiluun.

- ma 03. lokakuu 2022 16.18

Ratikka

Eikö useampi linja voisi mennä lännestä pyynikintorille että pääsisi vaihdolla ratikkaan eikä kävellä satakunnankadulta pitkää matkaa tai vaihtaa jossain Pispalassa 7 ja 8. Hehkutettiin aikanaan että ratikkaan on vaihtoyhteys, mutta ei kaikilta linjoilta.
Tehkää muutama linja lännestä pyynikintorille pelkästään ja siitä vaihto

- su 02. lokakuu 2022 11.13

Asuntila

Asuntilasta pitäisi päästä ilman vaihtoa Tampereen keskustaan jatkossakin. Kuljen bussilla päivittäin töihin ja tälläkin hetkellä matka kestää tunnin. Jos tulisi vielä vaihto ja sen tuoma matkan ajallinen venyminen, en pystyisi enää käymään töissä Asuntilasta. Päiväkoti on vain tietyn aikaa auki, enkä voi viedä lasta 6.30 ja hakea 17.30 joka päivä. Tämä muutos tulisi rasittamaan perhettäni kohtuuttomasti, joten meidän täytyisi muuttaa Asuntilasta muualle. Toivoisin kovasti, että asiaa harkittaisiin vielä.

- - pe 30. syyskuu 2022 20.48

Linja 8

Reitti ja vuorotiheys hyvät. Ei saa muuttaa, kiitos!

- pe 30. syyskuu 2022 18.27

Länsi- ja Etelä-Hervanta

Koko Länsi- ja Etelä-Hervanta ovat tässä suunnitelmassa ilman bussilinjaa. Linjan 13 pysäkille tulee kartan mukaan kävelymatkaa ainakin 1,3 km ja itse linja kiertää kaikki mahdolliset kylätiet matkalla keskustaan, joten aikaa matkaan menee kävelyineen yli tunti. Eikö Hervannasta ole tarkoitus kulkea keskustaan millään muulla kuin ratikalla?

- pe 30. syyskuu 2022 16.11

Siivikkala-Hiedanranta

Toivon todella, että tätä suunnitelmaa ei toteuta. Miksi siivikkalalaisille tehdään julkinen liikenne näin hankalaksi? Miksi linjan pitää kierrellä Lintulammessa? Se ei todellakaan kannusta käyttämään linjaa, kun matka-aika pitenee eikä linjalla pääse enää edes lähellekään keskustaa.

Olisiko mahdollista, että tutustuisitte Helsingin julkisen liikenteen järjestelyihin. Siellä on yksityisautoilu vähentynyt todella huomattavasti, kun julkinen liikenne toimii. Busseja kulkee joka paikkaan, vähintään 10min välein. Ei tarvitse pelätä, jos myöhästyy bussista, että joutuu odottelemaan puoli tuntia seuraavaa. Jos siis todellakin haluatte, että yksityisautoilu myös Tampereella/Siivikkalassa vähenee, niin tehkää näitä suunnitelmia asiakkaita kuunnellen. Nyt on jo aika moni esittänyt eriävän mielipiteensä linjan 7 ja Siivikkalan 82 kanssa.

- pe 30. syyskuu 2022 10.51

Kalkun linja

Itsellä kulkeminen vaikeutuisi paljonkin, jos kalkun linaj toteutuu, nyt jo tallataan toista kilometriä pelipaikalle. Vaikuttaako hirveästi, ei montaa minuuttia varmaan ekstraa veisi koukata ihan kalkun perältä asti, ja ihmiset, jotka talojakin ostaneet tarvittaessa pääsee kulkemaan. Viime aikoina polttoaineen hinnatkin varmasti ajavat joukkoliikennettä käyttämään.

Olavi Ruusupiha - pe 30. syyskuu 2022 02.36

Linjan 7 päätepysäkki Kalkussa

Aivan älytön ehdotus siirtää linjan 7 päätepysäkki Tesomalle Kalkusta.

Omalta kohdaltani loppuu Nyssen/muun joukkoliikenteen käyttö, mikäli linjan 7 päätepysäkki poistuu Kalkusta.

Lehtonen Lars - to 29. syyskuu 2022 12.06

"Onko tässä oikeasti mietitty miten tämä uudistus oikeasti palvelee loppukäyttäjää vai onko tässä tarvetta vain saada lisää matkustajia ratikkaan jonka käyttöaste on jäänyt pieneksi".

Tampereella tehdään nykyään joukkoliikennettä siten, että valitettavasti asiakas palvelee joukkoliikennettä, eikä joukkoliikenne asiakasta.

Kaikki ylimääräiset vaihdot hidastavat matkan tekoa, joukkoliikenne muutenkin hidasta, ei hidasteta sitä lisää!

- ke 28. syyskuu 2022 22.24

Linja 7

Linjan 7 päätepysäkki tulisi säilyttää nykyisellä paikallaan Kalkuntiellä. Pysäkki on tärkeä kuljettaessa Välimaalta Tampereen keskustaan.

- ke 28. syyskuu 2022 18.34

7 päätepysäkki tarvitaan !!!

Linja 7 on tällä hetkellä toiminut parhaiten kuin koskaan reilun 20 vuoden aikana, kun olen sitä käyttänyt. Miksi lähteä muuttamaan hyvin toimivaa linjaa ja laittaa vielä Kalkun perällä asujat kävelemään kohtuuttoman pitkä matka mahdollisesti kaupalle saakka. Ihan älytöntä !

- ke 28. syyskuu 2022 16.47

Siivikkala

Miksi juuri Siivikkalan linjan pitää olla pätkälinja päätepysäkkinä Hiedanranta? Tämä bussilla kulkeminen tehdään niin vaikeaksi kun ei enää edes Keskustaan asti pääse yhdellä bussilla vaan vaihtaa pitää monta kertaa. Ja matka-aika pitenee. Onko tässä oikeasti mietitty miten tämä uudistus oikeasti palvelee loppukäyttäjää vai onko tässä tarvetta vain saada lisää matkustajia ratikkaan jonka käyttöaste on jäänyt pieneksi? Tehkää näitä päätöksiä asiakkaita varten, jotta heidän työ-/koulu-/vapaa-ajan matkat lyhenisivät!

- ke 28. syyskuu 2022 09.04

Miksi

Petsamosta ei ole mitään reittiä suunnitelma 2,ssa ?Miksi Myllypuron teollisuusaluelle ei mene suoraa bussilinjaa keksusta ,häytämö suunnasta ,mihin linja 15 on kadonnut ?

- ti 27. syyskuu 2022 17.08

Kyllä linja 26 tulee

säilyttää jatkossa kulkemaan Petsamon kautta. On sielläkin suunnalla bussilinja oltava jatkossa. Nämä toimivien linjoja alasajot seis.

- ti 27. syyskuu 2022 16.21

Petsamo

Mikä linja jatkossa menisi Petsamoon, kun 26 näköjään poistuisi tässä suunnitelmassa sieltä?

- ti 27. syyskuu 2022 12.05

Kalkku

Jos 7 kiertää kalkun kautta tesomalle, niin eikö Nokialta voisi tehdä linjan mikä menisi kalkun läpi lielahteen tai muualle

- ti 27. syyskuu 2022 11.09

71 / 7

Ihan älytöntä touhua !!!
7 päättärin poisto on älytöntä :'(

71 jäisi tesomalle :'(

- ti 27. syyskuu 2022 09.28

71A ja 71B, Nokialta Lielahteen töihin

Erittäin huono ehdotus että bussit 71A ja 71B ei jatkaisi enää Tesomalta Lielahteen. Työmatka hankaloituisi kun joutuisi pomppia moneen kertaan bussista toiseen. Yksi vaihto on tarpeeksi. Toinen vaihtoehto olisi toki kulkea Lielahteen Pispalan kautta, mutta siitäpä joutuisin maksaa ABC matkan kun Nokialta Tesoman kautta Lielahteen se on BC. Ei yhtään hyvä.

Sanni - ti 27. syyskuu 2022 08.19

Linja 80

Linjan 80 päätepysäkin voisi siirtää Niemitielle, rekatkin sinne jo ajavat. Siellä on paljon asukkaita ja ikäihmisiä, jotka eivät pysty kävelemään Kuruntien varteen

- ti 27. syyskuu 2022 08.03

Ylöjärven ratikka

Ylöjärvi tarvitsee notkeutta ei kankeutta. Ei ratikkaa koska se on kallis, kankea, häiriöaltis ja tukahduttaa bussiliikenteen.

- ti 27. syyskuu 2022 07.54

Haavisto

Haavistolta tulevan linjan on mentävä ehdottomasti Moisiolle saakka. Koululaiset kulkevat Kauraslammelle.

- ti 27. syyskuu 2022 07.53

Vihattula

Pysäkit Vihattulassa Vaasantiellä paras ikinä. Toiveena kuitenkin, että niistä tehtäisiin turvallisemmat ja saataisiin penkki/katos/roskis ja Vihattulan puoleiset portaat uusittaisiin.

- ti 27. syyskuu 2022 07.51

Metsäkylä

Vaasantietä pitkin kulkeva Metsäkylän linja on hyvä juttu

- ti 27. syyskuu 2022 07.50

Metsäkylä

Metsäkylän suora linjareitti lisää ainakin meidän perheessä Nyssen käyttöä. Suunniteltu vuoroväli on ihan sopiva

- ti 27. syyskuu 2022 07.49

Asuntila

Kiitos Asuntilan omasta linjatunnuksesta (81), nykyinen järjestelmä on epäselvä

- ti 27. syyskuu 2022 07.48

Linja 80

Linja 80 kaksi kertaa tunnissa on iso parannus

- ti 27. syyskuu 2022 07.47

Pallotie

Pallotien pysäkit tulisi olla B-vyöhykkeellä

- ti 27. syyskuu 2022 07.47

Vuorentausta

Heinoa, että Vuorentaustan lapset pääsevät kirjastoon, uuteen Prismaan ja urheilukeskukseen Siltatielle

- ti 27. syyskuu 2022 07.46

Asuntila

Asuntilan päätepysäkki pitää siirtää lähelle K-markettia

- ti 27. syyskuu 2022 07.45

Keijärvi

Keijärven alueen bussi-kävelyreitti on olemassa Kauraslammen koululla.

- ti 27. syyskuu 2022 07.44

Soppeentie

Soppeentien asuinalue ja teollisuusalue on jätetty bussilinjaston ulkopuolelle. Asuinalue on 3 ja 4 palvelutasossa

- ti 27. syyskuu 2022 07.43

Soppeentie

Soppeentie valmiine pysäkkeineen mukaan reitistöön. Etäisyystavoitteet eivät toteudu Pallotien suunnitellulla kävely-yhteydellä

- ti 27. syyskuu 2022 07.41

Metsäkylä

Voisiko Metsäkylän bussi tehdä lopussa lenkin Heikkiläntien kautta? Lyhenisi perältä matka pysäkille

- ti 27. syyskuu 2022 07.40

Asuntila

Asuntilasta pitäisi päästä Tampereen keskustaan edes kerran tunnissa vaihdottomasti

- ti 27. syyskuu 2022 07.39

Bussiliikenne takaisin Ylöjärven Soppeentielle

Soppeentien varren asuin- ja teollisuusalue ovat edelleen jäämässä ilman toimivaa julkista liikennettä. Asuinalue on Nyssen palvelutasomääritelmän mukaan merkitty kuitenkin luokkiin 3 ja 4, joilla esim. etäisyydet bussipysäkille ovat maksimissaan <800 metriä ja <1000 metriä. Nämä etäisyydet eivät toteudu nykyisin lähimmälle keskustan Matkatien pysäkille, pisimmillään etäisyyttä on jopa 1,5 km. Nykyinen tilanne alueella on ohjannut ihmisiä yksityisautoiluun, kun kynnys pysäkille menoon on noussut. Myös palvelubussin tarve alueella on kasvanut. Soppeenmäen teollisuusalueella on paljon työntekijöitä, joista osa varmasti voisi hyödyntää julkista liikennettä myös työmatkoihin. Soppeentien varrella on myös liikkeitä ja palveluita, jotka hyötyisivät julkisesta liikenteestä. Vanhat pysäkit Soppeentien varressa jo onkin, joten reitin käyttöönotto ei edellyttäisi isoja investointeja. Ennen suurin osa Metsäkylän busseista kulki Soppeentien kautta ja bussipysäkit olivat aktiivisessa käytössä. Alueella kaivataan toimivia Ylöjärven sisäisiä yhteyksiä sekä toimivaa julkisen liikenteen yhteyttä Tampereelle.

Voisiko esim. yksi Metsäkylän busseista kulkea Soppeentien kautta, tai vaihtoehtoisesti nykyinen Vuorentaustasta Matkatielle kulkeva bussi nro. 28 tehdä lenkin Vaasan tietä (Valo ja Shellin risteys) Soppeentielle ja sieltä takaisin keskustaan.

- ma 26. syyskuu 2022 23.47

Linja 7 Kalkun päätepysäkki

Linjan 7 päätepysäkki Kalkussa on ehdottomasti säilytettävä. Olisi edes yksi linja, joka palvelee Nokian raja-alueelta Tampereelle kulkevia sujuvasti. Toimivaa systeemiä ei kannata lähteä muuttamaan.

- ma 26. syyskuu 2022 17.04

Ylöjärvi Nokia väli

Hei, eikö Nokia ja Ylöjärvi välille kannattaisi tehdä uusi linja tai parantaa vaihto yhteyttä tesomalla. Kumpaakin suuntaan menisi opiskelijoita että työssä käyviä

- ma 26. syyskuu 2022 17.02

Ensin idässä, sitten lännessä

Raitiovaunu on verrattoman mukava matkustustapa ja oikein mainio asia kaikille reitin varrella tai kohtuullisen matkan päässä siitä asuville. Valitettavasti lieveilmiönä on tämä toimivan bussiliikenteen asteittainen alasajo sitä mukaa, kun raitiotie laajenee.


Tämän varmasti kommentoijatkin ovat nyt saaneet havaita, että raitiotien kukoistaessa muun joukkoliikenteen toimivuudella ja käytettävyydellä ei ole niin väliä. Tämä yhteyksien "tehostaminen" on valitettavasti aina vain palvelua huonontava asia, kuten nyt esimerkiksi ehdotetun uuden linjan 7 kohdalla voidaan huomata. Ratikan vuoksi valitettavasti korjataan sekin, mikä ei ole rikki. Ja näitä uudistuksia tullaan näkemään vielä useita ja useita, sillä raitiotien laajeneminen tulee jatkumaan. Ja joka kerta tullaan "tehostamaan" bussiliikennettä.

Kannattaa kaikkien nyt viimeistään totutella siihen, että vaihdot ovat ja tulevat olemaan pysyvä osa bussimatkustajan arkea. Aika näyttää, miten muutokset otetaan vastaan.

- ma 26. syyskuu 2022 12.34

Siivikkala - Hiedanranta

Pyytäisin päättäjiä mitä nöyrimmin miettimään vielä tämän Siivikkalan - Hiedanrannan linjan järkiperäisyyttä. Tavoitehan on, että bussilla pääsee nopeasti ja luotettavasti perille. Tämä ei nyt tällä suunnitelmalla toteudu. Siivikkalassa on paljon nuoria, jotka käyvät Tampereen puolella yläastetta ja lukioo, ja heidän näkökulmasta tämä on aivan katastrofi. Älkää pidentäkö reittiä Lintulammen kierroksella, sillä koulumatka kestää muutenkin jo n. tunnin, kun busseja pitää vaihdella. Mitä lyhyempi reitti sen parempi. Siivikkalaan rakennetaan koko ajan myös uusia taloja, ja tarvetta toimivalle bussilinjalle olisi todella paljon. Olisi todella tarpeen saada myös harrastustoimintaa tukevat bussivuorot, sillä monesti olen illalla joutunut hakemaan nuoren Lielahdesta kotiin Siivikkalaan omalla autolla, kun seuraava Siivikkalan bussi olisi mennyt vasta melkein tunnin päästä.

Toivoisin todella, että tästä Siivikkalan linjasta unohdettaisiin tuo Lintulammen kierros ja vuoroja lisättäisiin huomattavasti nykyiseen verrattuna. Tämän uudistuksen myötä minäkin vaihtaisin linja-auton käyttäjäksi, kuten varmasti moni muukin työikäinen.

- ma 26. syyskuu 2022 10.25

Linja 7

Tuo päättäri tuossa lähistöllä on tärkeä meille peränurkassa asuville. Varmaan on tullut myös selväksi, kuinka sitä hyödynnettään myös Nokian puolelta. Ehdotelmaa tutkaillessa tulee mieleen, että harpillako niitä ympyröitä karttaan piirretään, joiden sisään uuden linjaston tulisi mahtua? Nykyinen seiska on todellakin toimiva ja päättärin tulee pysyä siinä missä se on nytkin. Voitte sitten vaikka sooloilla reitin varrella, jos kaikkea on aina pakko muuttaa..

Vihainen Metsäneläin - su 25. syyskuu 2022 13.37

Linja 7

Kalkun varikon lähialueiden asukkaiden kulkeminen ollaan tekemässä todella vaikeaksi. Eikö joukkoliikennettä pitäisi kehittää eikä ajaa pakkoon hankkia omaa autoa?

- la 24. syyskuu 2022 22.05

Siivikkala

Ilmeisesti Siivikkalasta ei ole tarkoitus kulkea työmatkoja, kun matka-aika menee ihan kohtuuttomaksi jos lisäksi on tehtävä vaihto ratikkaan. Ja aamun linjat on täynnä jo Pohtolan kohdalla, miten käy kun Siivikkala kasvaa ja tarvetta olisi. Miksi linjan tulee kiertää niin että matka Lielahteen kestää 18min?

- la 24. syyskuu 2022 16.14

Voisiko Nokia-Ylöjärvi -yhteyttä parantaa?

- la 24. syyskuu 2022 00.24

Linjan 7 päätepysäkki

Pitäkää nyt linjan 7 päätepysäkki Kalkussa ennallaan. Tulee monille ongelmia päästä sujuvasti keskustaan, jos se poistuu.

- pe 23. syyskuu 2022 16.19

Toimiva linja

suora ,riittävästi aamu ja myöhäisiltavuoroja ,Höytämö -- Keskustori -Myllypuro ja jatkaa linjana 15 .

- pe 23. syyskuu 2022 13.35

Teivaalankatua kulkeva linja olisi varsin hidas. Ylöjärven rajan läheisyydessä on useampi tyynyhidaste ja katu hieman kapea. Ja kun Lielahtikin on reitistä riippuen melkoinen liikennevalosumppu, niin ainakaan metsäkylässä tuskin moisesta kiertoreitistä ollaan innoissaan.
Ylipäätään en lahtisi pilkkomaan nykyistä 12:n reittiä. Onhan sillä käyttäjänsä ratikasta huolimatta, ja ehkä myös siksi - sattuneesta syystä ettei se ratikka palvele sitten enää yhteyksiä lie lahden palveluiden ääreen.

Ideoinkin tässä pari päivää sitten että linja 15, sikäli kun se on nytkin pilkottu kahteen reittivariaatioon, voisi tulla mukaan tähän kuvioon esim. :
15 höytämö-ryydynpohja-reuharinniemi
25 höytämö-niemenranta-lentävänniemi
Näihin sitten nykyisenkaltainen jako myös Peltolammin alueelle ja toki päätepysäkit Lentävänniemessäkin voi olla toisinpäinkin. Tämä ratkaisisi sekä Ryydynpohjan palvelun, että yhteydet Lielahteen, samoin Lielahti-Pispala, jos sitä kautta reitti vaikka vedettäisiin.

- pe 23. syyskuu 2022 07.30

Ryydynpohjalaiset pysyköön yksityisautoilijoina

Onpa älytöntä, että nykyisen 12-linjan reitti Ryydynkadun kautta loppuu. Ryydynpohjasta pääsee kyllä Ylöjärvelle, mutta meitä ei näköjään haluta edes ratikkaan saati Tampereen keskustaan.

- to 22. syyskuu 2022 22.00

Kaarila

Kaarilan suuntaan lisää vuoroja keskustaan, kiitos

- to 22. syyskuu 2022 17.11

Linja 7 Kalkku/ Nokian raja-alue

Kuka näitä linjamuutoksia suunnittelee?
Ainoa bussilinja Nokian Kankaantaan alueelta, jolla edes jotenkin pääsee 2 km
pysäkille kävelyn jälkeen kouluun ja töihin Tampereelle Miten on mahdollista, että tämän alueen julkisista liikennettä ollaan jälleen heikentämässä. Miten jatkossa Kalkusta ja Nokia/Tampereen rajan tuntumasta pitäisi päästä nuorten opiskelupaikkoihin Tampereelle. Jos jotain muutoksia pitää tehdä, niin linjan 7:n päätepysykkiä pitäisi siirtää Kalkuntietä Nokialle päin. Alue on aivan pimennossa julkiselta liikenteeltä. Linja 71 nykyisellään ei palvele alueen asukkaita.

Virve - to 22. syyskuu 2022 17.05

Linja 8

hyvä reitti näin on paras ei saa muuttaa mihinkään suuntaan .Kiitos

- to 22. syyskuu 2022 16.04

Suunnitelmassa

1 linja 26 toimii paremmin ,mutta reittinä superhyva on linja 26 Turtola ---Hatanpää sairaala --Ratina --Rautatieasema -- Petsamo.Ja samalla pääsee monen paikkaan ,linja-autoaasema,sairaala ,kauppakeskukset ,junalle, keskustaan ja monet pääsee toihin ,kannatta miettiä millaisia siirtoja tehdään.

- to 22. syyskuu 2022 16.00

Paikallaan

suora linja saakoon jatkua 15 Myllypuroon, Keskustorin kautta toimivampi , Höytämöstä kuten ollaan nähty toimiva ,palveleva hyvä .

- to 22. syyskuu 2022 15.53

Linja 7

Älkää nyt hyvän tähden alkako korjaamaan jotain mikä ei ole rikki!
Linja 7 on tällä hetkellä parhaassa kunnossa mitä se on ollut vuosiin. Reittimuutos Epilästä Tesomalle Tohlopin sijaan oli todella hyvä.

- to 22. syyskuu 2022 13.55

Kalkku

Entä ihmiset jotka asuvat Kalkun varikon kyljessä ????

- to 22. syyskuu 2022 11.09

Siivikkala siirtyy yksityisautoiluun

Ratikan ja liityntäliikenteen myötä matka-aika julkisilla Siivikkalasta minne tahansa näyttää pitenevän merkittävästi. Uusi systeemi ei palvele ketään, kun Lielahden kauppoihinkaan ei jatkossa pääse enää bussilla. Tuntuu siltä, että suunnittelijat edistävät yksityisautoilua.

- ke 21. syyskuu 2022 22.09

Siivikkalan yhteys

Siivikkalan yhteys on säilytettävä kohtuullisempana ja varsinkin Lielahteen/niemeen päästävä nopeammin kuin 18min.
Bussin käyttö ei kannata jos matka ei ole kohtuullinen ja tällöin autoilu lisääntyy. Lielahti/Niemi jo muutenkin todella ruuhkainen välillä, joten olisi tarpeen että julkinen liikenne voisi olla toimiva vaihtoehto. Jo nykyinen heikennys 82 linjaan aiemmista on merkittävästi vaikuttanut työmatkan pituuteen ja nyt tällä suunnitelmalla bussin käyttö loppuisi kyllä kokonaan.

- ke 21. syyskuu 2022 21.35

Linjaan 7 ei ymmärretty antaa ekan luonnoksen perusteella tarpeeksi palautetta ja kiitosta sen säilyttämisestä ennallaan. Oltiin varmaan liian hiljaa, oltiin liian tyytyväisiä. Suunnitteluryhmä teki tästä sitten päätelmän, että linja vaatii suuria muutoksia.
Haukiluoma -Ikuri alueelta taas erikseen vaadittiin linjan ja yhteyden kehittämistä ja säilyttämistä keskustaan ja niin tapahtui. (Siellähän menee jo nyt kaksi eri linjaa ja vieläpä suht lähekkäin välimatkallisesti, jos oikein nykyistä reittikarttaa tulkitsin). Uudessa suunnitelmassa linja 8 pysyy entisellään. Toista linjaa on kehitelty ja tuo on tehty Kalkun ja Nokian raja-alueen kustannuksella. Kiva Haukiluomalle ja Ikurille, huonompi juttu Kalkun alueelle.
Kalkun alueen kustannuksella mahdollistetaan myös Villilän ja Raholan asukkaiden pääsy Tesoman palveluiden luo. Mitäpä sillä on väliä, jos Kalkun perältä ja kaupungin rajalta ei enää pääse Tesomalle eikä Tampereen keskustaan, hyvä että Villilästä ja Raholasta pääsee, hyvässä lykyssä vielä useammalla eri linjalla.
Kovin eroarvoiseen asemaan eri kaupunginosat näissä suunnitelmissa asetetaan. Tuntuu, että suunnittelijat yrittävät tehdä liian hienoja ratkaisuja. Saman reitin varrelle pyritään tunkemaan puoli kaupunkia, säästösyistä varmaankin. Ja huvittavinta on se, että lopulta kaikki bussit ajavat reiteillään pysäkeille peräkanaa samaan aikaan. Jos jonkunlainen linjasto saadaan aikaseksi, niin aikataulullisesti niitä ei ainakaan saada järkeviksi.




- - ke 21. syyskuu 2022 20.50

Siivikkala

Suorempi reitti kaupunkiin, kiitos!

- ke 21. syyskuu 2022 20.40

Siivikkalan reitti

Miksi ihmeessä meitä siivikkalalaisia kiusataan koko ajan vaan enemmän ja enemmän huonontamalla yhteyksiä?! Jos matka-aika lielahteen pitenee noin paljon niin on kyllä ihan hullua. Varmasti suurinosa jatkaa lielahdesta matkaa. Koululaisilla kestää jo nyt kiitettävästi aikaa koulumatkoihin esim ammattikouluun Tampereelle. Ja jos esim Ylöjärvelle menee nii ihan kohtuuton aikahan tuo 18min on ensin lielahteen ja siitä ylölle.

- ke 21. syyskuu 2022 20.04

Ylöjärvi

Metsäkylän reitti on nyt hyvä. On otettu Lielahti kierros pois. Jos oikein ymmärsin suunnitelmaa, niin päivälle on lisätty vuoroja, että ei tarvitse aina odottaa tuntia seuraavaan bussiin.
Ylöjärven reitille voisi palauttaa 81 linjan, joka kiersi tuolta Vuorentaustan kautta. Nyt tulee 80 linjalle aika pitkä reitti.
Ylöjärven suunnalta olisi mukavaa päästä myös suoraan Tesoman tai Nokian suuntaan. Tulee pitkä koukkaus, kun joutuu keskustassa vaihtamaan bussia, kun suorempaakin pääsisi Tesoman ja Nokian suuntaan.

- ke 21. syyskuu 2022 18.06

Järki käteen

Siivikkalasta pitäs saada nopea yhteys Tampereelle, kannattaisi jakaa 82A ja 82B, toinen keskustaan ja toinen kiertäisi lielahden kautta tms/yms

- ke 21. syyskuu 2022 17.31

Siivikkala - Hiedanranta ei tule toimimaan

Siivikkalan ja Hirmedanrannan väli ei tule toiminaan ja ajaa ihmiset käyttämään omaa autoa ja muita vaihtoehtoja. Siivikkalaan nousee uusia asuinalueita ja on nyt jo yksityisautoilun puolesta ahdas joten jos se pienikin "toimiva" julkinen liikenne vaikeutuu on tällä negatiivista vaikutusta myös Lielahteen.

- ke 21. syyskuu 2022 16.43

Siivikkalan yhteydet huononevat vuosi vuodelta

Vaikuttaa siltä että Siivikkala on jäänyt täysin paitsioon julkisen liikenteen suunnittelussa. Busseja menee silloin jos edes milloinkaan ja tuleva ratikka menee läheltä, mutta kaukaa. Asuinalueena kuitenkin Siivikkala on erittäin haluttua ja palvelut Lielahdessa ovat erinomaiset. Vielä kun niihin pääsisi muillakin välineillä kuin pyörällä tai autolla. Alueella kuitenkin asuu paljon ihmisiä ja lisääntyy koko ajan, laittakaa nyt nämä julkiset kerralla kuntoon ja lopettakaa säätäminen.

- ke 21. syyskuu 2022 16.36

Linjasta 7

Kiitos suunnitteluryhmälle terveisistä. Ne eivät kyllä paljon lämmitä. Miksi uusi suunnitelma kattaa vain osan Kalkkua ja siitä ollaan innoissaan? Nykyinen linja kattaa koko Kalkun ja palvelee vielä Nokiankin asukkaita. Miksi toimivaa halutaan rikkoa? Ei kävellen /pyörällä kulkijaa kyllä yhtään helppota ajatus uudesta kävely- tai pyörätiestä, jos matkaa lähimmälle bussipysäkille on 1-2 kilometriä. Miksi se tuntuu olevan suunnitteluryhmälle kauhistus, että tuolla nykyisellä linjalla kulkee myös Nokian puolelta asukkaita?
Jos se päättärin siirtäminen Tesomalle on niin pakollista (siellähän niitä busseja on sitten pilvin pimein, kun kaikkien on tarve päästä vain Tesomalle) , niin laittakaa linja nyt edes kulkemaan nykyisen päättärin kautta. Se ei kauhesti matkaa pidennä matkallisesti eikä ajallisesti. Reitti on nyt jo niin pitkä toiselta puolelta Tamperetta, että on ihan huuhaata sanoa, että tuo pari kilometriä lisäisi merkittävästi matkaa.

- - ke 21. syyskuu 2022 14.58

Reitti Siivikkalaan

Reitti siivikkalan ja hiedanrannan väli on aivan liian pitkä. Loppuu kyllä bussin käyttö kokonaan.

- ke 21. syyskuu 2022 13.34

Siivikkalan yhteydet vain huononevat

Kaihoilla muistelen aikoja kun Siivikkalasta pääsi suoralla yhteydellä keskustorille alle puoleen tuntiin. Nyt tässä on ryhdyttävä taas oman auton käyttäjäksi, vaikka paljon on ollut puhetta ympäristötoimista ja ilmastonmuutoksesta. Oma ehdotukseni on että esim. joka toinen vuoro Siivikkalasta (82x tms) ajaisi Siivikkalan rajan jälkeen suorinta reittiä vaihtoratikalle. Näin välistä jäisi 11 (!) pysäkkiä Pohtolasta ja Lielahdesta, joissa aikaa kuluu aivan tolkuttamasti.

- ke 21. syyskuu 2022 12.38

Siivikkalan reitti Hiedanrantaan (82)

Kyllä tällä reitillä ja matkan kestolla loputkin ihmiset siirtyvät omien autojen käyttöön. Jos Siivikkalasta Hiedanrantaan matka kestää 18 min ja sen päälle vielä ratikkamatka keskustaan, ei ole mitään järkeä liikkua 82:lla.

- ke 21. syyskuu 2022 11.27

Linja 7

Linja 7 reitti toimii ja palvelee erittäin hyvin tällä hetkellä, useita asukkaita kalkussa. En ymmärrä muutosta kuten ei moni muukaan. Mahdollisen muutoksen myötä iso osa asiakkaista jää ilman toimivaa julkista liikennettä.

- ke 21. syyskuu 2022 10.53

Nyssen läntinen linjastosuunnitelma vuodelle 2024 - suunnittelun terveiset

Hei

Kiitos kaikille palautteenantajille. Olemme ensimmäisen viikon aikana saaneet jo lähes 400 palautetta Nyssen toiseen linjastoluonnokseen läntisestä linjastosuunnitelmasta vuodelle 2024. Tässä vaiheessa suunnittelussa ei olla vielä lukittu mitään lopullisia linjastoratkaisuja vaan haluamme keskustellen ja yhdessä asiakkaiden kanssa suunnitella parhaan mahdollisen linjastokokonaisuuden joukkoliikenteen käyttäjille.

Toisessa linjastoluonnoksessa entinen palautetta on saatu linjan 7 reittimuutoksesta ja etenkin nykyisen Kalkun päätepysäkin poistumisesta linjan 7 reitiltä. Saimme ensimmäiseen linjastoluonnokseen paljon palautetta Ikurista ja osin myös Haukiluomasta, että yhteys keskustaan tulisi säilyttää ja sitä pitäisi ensimmäisestä suunnitelmasta kehittää. Suunnittelussa lähdimme purkamaan tätä haastetta muodostamalla linjan 13 uuden reitin edelliseen suunnitelmaan verrattuna. Toisessa luonnoksessa linjalla 13 osoitettiin liikennöinti Keskustorilta, Tesoman ja Ikurin kautta Lielahteen ja linja toinen päätepysäkki säilyi Etelä-Hervannassa. Tämän johdosta suunnittelussa piti pohtia, kuinka järjestämme liikenteen koko Nokiantiellä esim. Villilässä ja Raholassa. Pohdimme asiaa ja tulimme tulokseen, että muuttamalla linjan 7 reittiä ja siirtämällä päätepysäkin Tesomalle, pystymme takamaan koko Kalkkuvuorelle ja merkittävälle osalle Kalkusta yhteyden edelleen Tesomalle sekä keskustaan. Lisäksi pystyimme tällä linjauksella mahdollistamaan yhteyden esim. Villilästä Tesoman palveluihin. Tätä yhteyttä ei ole aiemmin mahdollistettu, mutta jota on jo pitkään toivottu. Nykyisellään matka Kalkun nykyiseltä päätepysäkiltä tulevalle uudelle pysäkille keskustan suuntaan kasvaa kilometrin. Sama tilanne voisi tulevaisuudessa olla myös Raholassa Korvenkadulla, josta saimme palautetta ensimmäisessä linjastoluonnoksessa. Kaupungin liikennesuunnittelun kanssa voidaan kehittää jalankulun ja pyöräilyn yhteyksiä, suunnitella bussipysäkkien sijoittelua sekä parantaa pyöräpysäköintiä alueilla, joilla joukkoliikennepalvelu muuttuu merkittävästi.

Suunnitteluun olemme saaneet myös paljon palautetta Nokian puolelta linjan 7 päätepysäkin muutoksesta. Osa nokialaisista on hyödyntänyt yhteyttä Tampereen suuntaan Kalkun päätepysäkiltä. Tunnistamme myös tämän haasteen ja liikkumisentarpeen osana linjastokokonaisuutta. Nysse tekee myös parhaillaan myös lippujärjestelmän osalta vyöhykejärjestelmän kehittämisselvitystä. Selvityksessä tarkastellaan erilaisten vyöhykemallien vaikutuksia asiakkaidemme arkeen sekä vyöhykkeiden taloudellisia vaikutuksia joukkoliikenteeseen. Vyöhykemalli tulee joukkoliikennelautakunnan päätettäväksi loppuvuodesta 2022.

Ratkaisuja ja kompromisseja joudutaan varmasti linjastouudistuksen yhteydessä tekemään, mutta haluamme tarjota kaikille mahdollisuuden antaa palautetta, niin positiivista kuin negatiivista. Linjastoluonnoksia on nyt julkaistu kaksi kappaletta ja keräämme niistä yhteisesti palautteet kasaan ja pohdimme palautteiden pohjalta tulevaa linjastokokonaisuutta. Lähes valmis linjastosuunnitelma on tarkoitus tuoda viimeisille kommenteille joulukuussa. Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnalle tuodaan päätöksentekoon linjastokokonaisuus alkuvuonna 2023. Uusi linjasto otetaan vaiheittain käyttöön kesäkaudesta 2024 alkaen.

- ke 21. syyskuu 2022 10.32

Pieleen menee

Kyllä nämä suunnitelmat tappavat julkisen liikenteen ja yksityisautoilu tulee lisääntymään. Toimivat ja hyviksi havaitut reitit halutaan poistaa. Nytkin oli aikasemmissa palautteissa kiitelty, kun linja 7 kulkee niin usein, niin eikös sitä haluta heti muuttaa siten, ettei se palvele enää osaa matkustajista. Suunnittelun lopputuloksena on järjettömän pitkät ja kankeat ajoreitit kaupungin reunalta åreunalle, joissa kuskien on mahdottomuus pysyä aikatauluissa.
Uuden suunnitelman mukaan linja 7 enää edes kulje kaupungin reunalle asti eli nykyiselle Kalkun päättärille. Tuo parin kilometrin koukkaus, joka helpottaisi montaa asukasta ja julkisella kulkijaa Kalkusta ja Nokialta, onkin yhtäkkiä ihan liian pitkä matka ja pidentää aivan liikaa matka-aikaa. Luulisi, että jos reitti on Linnainmaa-Kalkku-Tesoma niin siinä ei enää pari kilometriä tuntuisi missään. Mutta monelle nykyiselle linjan käyttäjälle noilla parilla kilsalla on suuri merkitys, jotta kaupungin reunalta pääsee Tampereelle töihin ja opiskeluihin.

- - ti 20. syyskuu 2022 23.24

Kalkun päättäri linja 7

Ystäväni sai vastauksen Nysseltä antamaansa palautteeseen linja 7 muutoksesta. Vastauksen mukaan suunnittelijat ovat tunnistaneet, että linjan 7 päätepysäkin siirtäminen Tesomalle mahdollistaa koko reitin yhteyden Tesoman palveluihin. Ja jos linja tekisi koukkauksen nykyisellä päättärillä, niin se pidentäisi liikaa esim. Kalkunvuorelaisten matka-aikaa....
Hetkinen.... nykyiselläkin linja 7:llä pääsee ihan mukavasti Tesoman palveluiden ääreen, eikä Kalkunvuoresta matka ja siihen menevä aika ole yhtään liian pitkä. Mutta uusi suunnitelma tekee kyllä Tesoman palveluiden saavutettavuuden todella vaikeaksi niille , jotka asuvat Kalkussa lähellä Nokian rajaa tai jopa Nokian puolella. Samaten Tampereen keskustaan tai muualle Tampereelle ei ole helppo täältä kulkea kun ei ole julkista yhteyttä , jolla liikkua.
Toivoisin, että suunnittelijat nyt katsoisivat karttaansa oikein kunnolla ja huomaisivat, että aika isot asuinalueet Nokian rajan tuntumasta, Kalkun varikon kummaltakin puolelta jäävät tällä uudella suunnitelmalla ilman toimivaa julkista liikennettä. Jos kerran tunnissa joku bussi Nokian Lehtimäen vierestä menee, niin se on kaukana toimivista yhteyksistä .
Eikö näitä linjoja suunnitellakkaan siten että julkisten käyttö lisääntyisi? Nykyinen ehdotus ajaa kyllä väkisinkin käyttämään omaa autoa, kun töihin Tampereen keskustaan ei pääse edes kaupungin rajalta julkisilla.

Kirsi Lahtinen - ti 20. syyskuu 2022 19.23

Linja 7

Päätepysäkin siirto Tesomalle lopettaisi näillä suunnitelmilla palvelun "moottoritien" takana olevalta osalta Kalkkua ja Nokian puolen asukkaitakin. Lisäksi Kalkun koulu jää ilman julkista liikennettä läheltä. Miten voidaan perustella tällaista palvelutason laskua tällä asuinalueella? Koulun iltakäyttö vain autollisille?

- ti 20. syyskuu 2022 19.21

Huomasin, että paljon kehuja saanut suora yhteys Irjalasta keskustaan (joka oli siis edellisessä suunnitelmassa) on poistettu kokonaan. Mikähän tähän on syynä? Sen lisäksi olen vain samaa mieltä muiden kanssa esim. Ylöjärven linjoista, ne oli paljon paremmat edellisessä versiossa, ihan turhaan lähdette muuttamaan linjoja joille ei ole edes tullut kritiikkiä, vai onko tarkoitus tehdä matkustajien kannalta mahdollisimman huono linjasto?

- ti 20. syyskuu 2022 17.40

Kalkku

7 reitti on hyvä nytkin, mutta ne jotka asuvat Nokian puolella, heidän ohi ei ole menny moneen vuoteen bussia. Tähän asiaan voisi tehdä uuden linja, joka lähtisi esim tesoma tai virontörmänkatu vaihtoyhteys toiseen bussiin, kalkku nokia jne

- ti 20. syyskuu 2022 17.35

Kk

Eikö kalkusta tehtäs bussi vuoroa Nokialle ja samaten tesomalle että tien varrella olevista taloista pääsisi Nokian keskustaan eikä tarvis autoa. Linja vois mennä jos linja 7 reitti toteutuu, Tesoma kalkku nokia

- ti 20. syyskuu 2022 17.30

Linja 7

Linjan 7 reitti tulee säilyttää nykyisellään ilman muutoksia. Nyt esitetyn hyvin omituisen muutoksen jälkeen kukaan ei enää käyttäisi seiskaa Tesoman ja keskustan välillä, jolloin linjan 8 kapasiteetti todennäköisesti loppuisi välittömästi kesken.

- ti 20. syyskuu 2022 17.27

Linja 7 on tärkeä

Jo pelköstään Kalkun ikääntyvä väki ja nuori sukupolvi tarvitsevat bussia erinäisiin palvelu-, koulu- ja opiskeluyhteyksiin Tampereelle. Lisäksi Nokian itäosat ovat vuosikymmeniä käyttäneet länsi-tampereen bussia.

- ti 20. syyskuu 2022 16.08

Linja 7

Älkää nyt herranjestas muuttakoon nykyistä toimivaa 7 linjaa, joka palvelee isoa määrää myös Nokian puolella asuvista asukkaista. Millä Nokialta rajalta olisi uuden suunnitelman mukaan tarkoitus kulkea Tampereelle töihin ja kouluihin?

- ti 20. syyskuu 2022 13.01

Epilästä Lielahteen?

Edelleenkään ei mahdollisteta järkevää liikkumista Epilästä Lielahteen.
Postin pakettilähetykset toimitetaan Epiläläisille Prisma Lielahteen ja autottomien sekä liikuntarajoitteisten olisi pystyttävä asioimaan sujuvasti.

- ti 20. syyskuu 2022 12.29

Linja 7

7:n päätepysäkin siirto Tesomalle on täysin järjenvastaista. Miksi varikon alueen sekä Kalkuntien varren asukkaat Nokian puolella jätetään ilman toimivaa joukkoliikennettä.
Ennustan Pitkäniemenkadun bussipysäkin lähistölle luovasti parkkeerattujen autojen ja polkupyörien määrän huimaa kasvua jos Kalkun päättäri hävitetään.
Kyseinen muutos ei ainakaan vähennä oman auton käyttötarvetta Nokian/Kalkun rajamailla.

- ti 20. syyskuu 2022 12.12

Lisää bussi - ja ratikkapysäkkejä

Ratikkapysäkki Metson ja Aleksanterin kirkon kohdalle. Bussipysäkki tuulensuuhun. Pysäkkiväli Keskustori - Pyynikintori ja Keskustori - Metso tuntuu liian pitkiltä.

Tuula Harju - ti 20. syyskuu 2022 01.23

ohjeet luonnoskartan tutkimiseen!

Hei, karttaa ei pääse tutkimaan, kun linjaluettelo on kuvan päällä. Mitenkä ihmeessä sen saapi pois?

- ma 19. syyskuu 2022 21.56

Ylö

Eikö ylöjärvelle pitäs tehdä ihan oma sisäinen linja/linjoja, esim Lamminpää-soppeenmäki-metsäkylä tai asuntila-soppeenmäki-metsäkylä tai lamminpäähän. Ja tietysti soppeenmäestä kaksi eri linjaa, toinen pikana tampereen keskusta-soppeenmäki-moisio ja Lielahti-soppeenmäki-asuntila tai jotain tälläistä, vuorovälit kohdilleen

- ma 19. syyskuu 2022 19.43

13A

En usko, että kovin moni käyttää tätä linjaa jos Lielahdesta pitää kiertää Tesoman kautta, mikäli haluaa keskustaan ja siitä eteenpäin.

- ma 19. syyskuu 2022 19.02

9/19

9:llä ja 19:lla on luonnoksessa aivan liian harvat vuorovälit, pitäisi olla korkeintaan kummallakin 20 min 30 min sijaan, eli yhteensä joka 10 min, kuten se on nykyisin. Raitiolinja länsipuolelle ei auta mitenkään itäpuoliskon käyttäjiä, ja busseihin on jo nytkin vaikea mahtua

- ma 19. syyskuu 2022 17.35

Ylöjärven linjat

Monet Ylöjärvn linjat siirretty menemään Vaasan tietä kohti Ylöjärven keskustaa yhtä lukuunottamatta, kun nyt lähes kaikki linjat kulkevat Mikkolantiellä, siinä useampia pysäkkejä. Ei hyvä muutos.

- ma 19. syyskuu 2022 13.15

Hyvä muutos

Lielahti-Pirkkala-linja oikein hyvä että menee myös lentoasemalle.
Täällä on ollut surkeat yhteydet Pirkkalan lentoaseman perältä kaupunkiin.

Vuoroja saisi olla tunnin välein viikonloppuisinkin. Vaihtoehtoisesti linjaa 11 voisi jatkaa lentoasemalle. Ja tuo Lielahti-linja Partolaan sen sijaan.

- ma 19. syyskuu 2022 12.05

Linja 8

Hyvä reitti näin .

- ma 19. syyskuu 2022 09.19

Linja 8 ja 13,

Olen tyytyväinen uuden suunnitelman linjoihin 8 ja 13.

- su 18. syyskuu 2022 23.06

Linja 38 on tärkeä monelle TAYS:in työntekijälle ja lisäksi opiskelijoille

Linja 38 on tärkeä on työntekijöiden työhyvinvointia. Näinä aikoina siihen on kiinnitettävä huomiota, kaikista työntekijöistä on pulaa!

- su 18. syyskuu 2022 21.26

linja 26

on ehdottomasti saatava jatkaa nykyisellä reitillä ja aikataululla .Miksi kaikki juuri toimimaan saadut linjat pitää heti lopettaa ?

- su 18. syyskuu 2022 15.51

Junaliikennettä Itä-Länsi-suunnassa

Julkisten käyttäminen Länsi-Tampereen ja Itä-Tampereen välillä on aina ollut kovin raskasta, koska bussit eksyvät ydinkeskustaan 15-20 minuutiksi keskellä matkaa. Nykyisin on onneksi muutama bussilinja, jotka ohittavat keskustan.

Lähijunaliikenne voisi olla pelastava enkeli tämän suhteen, mutta sitä varten M-juna pitäisi taittaa kulkemaan Orivedelle Lempäälän sijaan. Kyllä R-junalla voi paikata Lempäälän palvelutasoon jäävän aukon. R-juna voisi jatkaa vielä Ylöjärvellekin?

Lisäksi pitäisi ihan aikuisten oikeasti panostaa Itä-Tampereen junaseisakkeisiin. Ei niiden tarvitse olla Pendolinoja varten suunniteltuja, riittää että yksi tai kaksi Sm2 mahtuu seisakkeelle. Jos vaikka ensimmäisellä MAL-kaudella tehtäisiin ne puusta ilman näyttöjä, ja sitten toisella MAL-kaudella lähdettäisiin päivittämään suosituimpia seisakkeita hienommiksi.

- su 18. syyskuu 2022 13.39

Onko joukkoliikenteen perustehtävä unohtunut?

Miksi näillä muutoksilla ajetaan toimivat yhteydet alas? Linja 7 palvelee nyt hyvin ja suurta ihmismäärää. Muutoksen jälkeen oma auto on taas vaihtoehto. Uusi linja ohjaa käyttämään lähialueen palveluiden sijasta muita palveluita, koska auto ei aja enää sujuvasti Tesoman liikekeskuksen ohi, vaan pitää kiertää miltei Nokialle kotimatkalla kaupungista. Toisaalta kaupungin rajalla asuvat ulkoistetaan hyvistä liikenneyhteyksistä. Kun linjan käyttö vähenee linjamuutoksen jälkeen sen huonosta käyttömäärästä johtuen, niin joukkoliikenne voikin sen lakkauttaa kokonaan kannattamattomana parin vuoden päästä.

Istukaa vielä kerran piirrustuspöydän ääreen, kulkekaa asiakaspolku ja miettikää, kenelle näitä palveluita tehdään: asukkaille turvataan sujuva joukkoliikenne vai sen vuoksi, että teidän oma työ olisi kivaa, helppoa ja asiakkaat eivät häiritse.

- su 18. syyskuu 2022 10.51

Pitkäniemi

Miten jatkossa pääsee Pitkäniemen alueelta Tampereelle ja Nokialle ?
Kuljen keppien tai rollaattorin kanssa viitenä päivänä viikossa kotoa Pitkäniementieltä Tampereelle ja Nokialla ovat kaikki hallinnolliset palvelut
Meillä on kolme henkilöä taloudessa eikä ole autoa.

- la 17. syyskuu 2022 22.44

Läntinen linjasto 2024 -suunnitelma

Tämä erinomaisen hyvä!

- la 17. syyskuu 2022 14.46

Linjan 13 reitti

Nyt reitti 13 reitti vaikuttaa hyvältä.

- la 17. syyskuu 2022 10.13

Linja 38

On kyllä älytön päätepiste linjalla 38. Eikö linjaa voi ajaa esim Reuharinniemeen Vähäniemenkadun kautta? Tulisi nämäkin alueet katettua linjastolla.

- pe 16. syyskuu 2022 22.47

13 pitkä

Joku tossa vähän valittikin että linja 13 on liian pitkä niin en tiedä miten se vaikuttaa meidän bussin käyttäjien arkipäivään🤔

- pe 16. syyskuu 2022 15.32

Ylöjärven linjasto oli parempi edellisessä suunnitelmassa. Nykyisessä suunnitelmassa Haaviston alueella asuvat joutuvat kiertämään sekä Vuorentaustan että Lielahden kautta, kun taas Metsäkylästä mennään suorinta reittiä Tampereelle ja Asuntilastakin suorinta reittiä Hiedanrantaan, jossa tosin pakkovaihto odottaa. Asuuko joku suunnittelija Metsäkylässä, kun sinne on tulossa näin nopea yhteys mutta haavistolaisia kierrätetään ties missä? Ja miksi Asuntilan linja on siirretty pois Mikkolantieltä? Linjat oli ihan hyvät edellisessä suunnitelmassa, eli että Asuntilan linja palveli Mikkolantien alueen, Metsäkylän linja Teivaalan ja Lielahden, ja Haaviston linja Vuorentaustan.

Ja miksi Haaviston linjalla on edelleen tuo ihmeellinen pisto Siltatielle? Käyttäkää sitä Kortteentietä, jolla voi kiertää myös Siltatien alueen kautta, tuollaiset pistot ovat turhaa sahausta ja pidentävät matka-aikaa.

Ja tosiaan tuo linjan 38 katkaisu paria pysäkkiä ennen Lentävänniemeä on selvästi pelkkää kiusantekoa. Ajoaikaakin olisi siinä kohtaa vain muutama minuutti jäljellä.

- pe 16. syyskuu 2022 14.03

linja 38

38:n katkaiseminen esitettyyn tapaan Lielahden koululle vaikuttaa lähinnä tuplakeskisormelta linjan nykyisten käyttäjien suuntaan. Eikö 38 ennemminkin kannattaisi pitää Lentävänniemessä nykyistä hieman laajemmilla liikennöintiajoilla ja päivällä 20 min vuorovälillä, jolloin esitetystä uudesta tynkälinjasta Lentävänniemi-Hiedanranta voitaisiin kokonaan luopua?

- pe 16. syyskuu 2022 11.18

26

Eikö linja 26 päättärin voisi siirtää tesomalta raholaan korvenkadulle, ja vuoroväli tiheämpi kuin nytkin raholassa

- pe 16. syyskuu 2022 11.15

Epilästä Lielahteen ja ratikalle

Ehdotuksessa ei ole huomioitu syöttöliikennettä ratikalle Epilän suunnasta. Ratikasta huolimattakin suora bussiyhteys Epilästä Lielahteen tulisi olla huomioitu.

- pe 16. syyskuu 2022 10.43

Opiskelijankadun pysäkit?

Entä ne jotka asuu opiskelijankadun (ja sen joillain poikkikadulla) siis Muroleenkadun jälkeen. Kun näyttää että linjanro 5 lopetetaan. Toivottavasti asia ei ole niin.

- pe 16. syyskuu 2022 10.10

Reitti Myllypuroon jatkossakin

on saatava toimimaan Hatanpää suunnasta kuten 15a on tehnytkin Miksi sinne ei ole mitään bussireittia suunnitelma 2 ssa?

- pe 16. syyskuu 2022 08.50

Korvenkatu

Linjan 26 pääte voitaisiin siirtää sinne Korvenkadulle. Yhteys Kaarilasta ja Raholasta tesoman palveluihin toteutuu linjan 7 uudella linjauksella.

- pe 16. syyskuu 2022 08.31

Suunnitelma 1 ssä

Linjan 26 suunnitelma todella paljon parempi kuin tässä suunnittelu 2ssa

- pe 16. syyskuu 2022 08.30

Ylöjärven linjasto

Mitä te oikein leikitte siellä? Ylöjärven seudun linjastot ovat aivan jonkun riemuidiootin suunnittelemia!!!

- pe 16. syyskuu 2022 08.13

Lähijuna

Suunnitelma ei kattane lähijunaliikennettä? Sillä olisi kuitenkin epiläläiselle merkitystä kulkemisen suhteen. Voisiko Lielahden aseman ottaa pysäkiksi?

- pe 16. syyskuu 2022 08.13

Rahola Korvenkatu

Keskustan ratikka jo heikensi julkisten toimintaa Raholalaisten kustannuksella ja nyt jos tuo toteutuu, niin kyllä en tykkää!

- pe 16. syyskuu 2022 08.13

Linja 13

13 on aika pitkä reitti kuljetettavana, voisiko sitä toisaalta pätkiä jollain tavalla

- pe 16. syyskuu 2022 05.19

83 vuoroja Soppeentietä

Linja 83 voitaisiin jakaa kahteen osaan, eli vaikkapa 83A ja 83B. 83A voisi kulkea linjastossa mainittua linjan 83 reittiä. 83B kulkisi sen sijaan Soppeentietä ja Julkujärvellä kääntyisi Vanhalle Vaasantielle ja jatkaisi samaa reittiä Metsäkylään. Tämä voitaisiin toteuttaa vaikkapa sillä mallilla että joka toinen tai kolmas vuoro olisi 83B vuoro. Soppeentien varrella asuu paljon ihmisiä jotka hyötyisivät tästä linjasta. Soppeentietä on vain Nysse kauden aikana mennyt 2016-2017 kaudella linja 82 Tampereelta Hämeenkyröön 3 kertaa päivässä. Tällä linjalla ei kuulemma ollut paljon kysyntää silloin, mutta tämä johtui siitä että vuoroja meni niin vähän. Jos vuoroja menisi tasaisilla vuoroväleillä niin käyttäjämäärä kasvaisi. Tämä malli ei varmaan olisi hirveän vaikea toteuttaa sillä myös entiset pysäkit löytyvät vielä Soppeentieltä.

- to 15. syyskuu 2022 21.37

Linja 13

Linjan 13 erottaminen erlliseksi 13A:ksi ja 13B:ksi Koivistonkylän palvelemiseksi on mainio ratkaisu, koska se selkeyttää palvelua ja keskittää vuoroja yhdelle linjalle, kunhan vuoroväli on tarpeeksi tiheä. Myös hyvä ettei mene Hämeenpuistossa vaan Hämeenkadulla.

- to 15. syyskuu 2022 21.33

Nokian moottoritien hyödyntäminen

Nokian moottoritietä ja rantatietä voisi hyödyntää nykyistä enemmän Tesoman ja Raholan suunnan liikenteessä.

- to 15. syyskuu 2022 21.07

Ryydynpohja motissa

Voi todeta, että ei tarvitse enää jatkossa bussia käyttää. Ekan luonnoksen Metsäkylän bussi ei sitten kierräkään Teivaalankadun kautta… Liikuttakaa te vain massoja! Uskomatonta touhua, että naapurikunnista pääsee helpommin kaupungin keskustaan kuin Tampereen kaupunginosasta.

- to 15. syyskuu 2022 19.46

Liikkuja

8 reitti ei oo juurikaan muuttunu, toisaalta hyvä, mutta saisi olla molemmissa päissä taikka edes toisessa päässä kaksi päättäriä mihin menisi. Pirkkalassa esim joka toinen kyöstiin niinkuin nytkin ja joka toinen Vähäjärven kautta. Saataisiin yhdem linjan vuorovälillä hoidettua parin muun linjaa pois.

- to 15. syyskuu 2022 18.06

Kaarilan kautta tiheämpi vuoroväli ja bussi mikä menisi Hämeenkadun kautta

- to 15. syyskuu 2022 18.03

Tesoma kalkku

Hyvä että 7 kiertää villilä ja kalkun kautta tesomalle, aika tiheä vuoroväli. Pitäiskö linjalla olla tesoman suunnilla kaksi eri päättäriä

- to 15. syyskuu 2022 18.02

Luonnos 1 parempi

Lähdetäänkö siitä liikkeelle, että heitetään tämä suunnitelma heti roskiin ja aletaan kehittämään sitä ensimmäistä luonnosta? Tämä toinen luonnos on aivan surkea. Lukuunottamatta Pirkkala-Lielahti-linjaa, kaikki vähänkin kiitosta saaneet asiat on tuhottu ja tilalla jotain aivan järjettömiä ratkaisuja. Pitänee antaa yksityiskohtaisempi palaute myöhemmin, mutta voisiko järjestää näiden kahden luonnoksen välillä vaikka äänestyksen, koska ensimmäinen luonnos oli paljon parempi.

- to 15. syyskuu 2022 17.09

Ylöjärvi

Tere, Ylöjärven linjasto näyttää ihan hyvältä, mutta täältä saisi mennä joku suora linja Ylöjärvi tampere väliä ruuhka aikaan. Toisena että Ylöjärveltä olisi kiva päästä bussilla Tesoman kautta Pirkkalaan tai edes tesomalle

- to 15. syyskuu 2022 16.54

Linja 15

Linjan 15 reitti näyttää hyvältä, jos saisi ruuhka aikoina enemmän vuoroja, kiitos

- to 15. syyskuu 2022 16.50

13

Linja 13 voisi kiertää vähän eri reittiä tesomalle kuin 7 ja 8 esim kaarilan kautta

- to 15. syyskuu 2022 16.49

Asukki

Kaarilaan/läpi pitää saada enemmän vuoroja päivisin ja lisää vuoroja klo 4 eteenpäin ja illalla siinä noin klo 23

- to 15. syyskuu 2022 16.43

13

Tuo 13 voisi vaikka epilön sijasta mennä ekana lielahteen sieltä tesoman kautta korvenkadulle. Aivan liikaa vuorotarjontaa muutenkin epilästä tesomalle.

- to 15. syyskuu 2022 16.17

Ylä-Raholan palvelu

Tässä kohtaa suunnitteluprosessia on käynyt lähes täysin selväksi, että Korvenkadulle liikennöiminen päättyy vuonna 2024. Pääasiallisena perusteena on ollut, että matka Nokiantien varren pysäkeille Korvenkadun varrelta on suurin piirtein sama kuin Villilänniemen-Saarenkärjen -alueilta. Mikäli tähän argumenttiin nojaten lakkautetaan Korvenkadulle liikennöiminen, on pysäkille siirtymiseen käytettävän infrastruktuurin oltava vähintään yhtä hyvälaatuista kuin verrokkialueella. Yksinkertaisuudessaan tämä tarkoittaa seuraavaa:

1. Tärkeimmät kulkuväylät, jotka ovat nykyään kaikki kivituhkapäällysteisiä, on kestopäällystettävä liikkumisen helpottamiseksi. Tämän lisäksi paikoittain esiintyvät korkeuserot on mahdollisuuksien mukaan jaettava mahdollisimman tasaisesti koko matkalle, toisin sanoen yksittäisiä jyrkkiä kohtia on loivennettava.
2. Talvikunnossapitoon on kiinnitettävä erityistä huomiota. Tämä on erityisen tärkeää pysäkkimatkojen pidentyessä. Nykyään monilla tärkeimmistä pysäkkireiteistä ei ole talvikunnossapitoa tai se on kivituhkapäällysteen takia huonoa, mikä korostuu erityisesti suojasäällä.
3. Edellä mainittujen vähimmäiskriteerien lisäksi olisi toivottavaa tukea liityntäpyöräilyä Nokiantien varren tärkeimmille pysäkeille (esim. Villilä, Vanha Kirkkotie). Tämä toteutetaan helpoiten runkolukituksen ja sääsuojan mahdollistavalla pyöräpysäköinnillä pysäkkien välittömässä läheisyydessä. Tesoman seisakkeen pyöräpysäköinti on toteutettu esimerkillisesti.

Edellä mainitut kehitysehdotukset eivät ole millään lailla irrallisia linjastosuunnittelusta, vaan huomattavan tärkeä osa kokonaisuutta. Toivonkin, että nämä toiveet otetaan vakavasti ja käsitellään joukkoliikenne- ja katusuunnitteluyksiköiden kesken, mikäli Ylä-Raholan liikennöinti toteutuu luonnoksen mukaisesti.

- to 15. syyskuu 2022 15.39

Linja 26

reitti Hatanpää valtatie kautta ja suuntana Turtolasta Petsamooon
Linjaa26 ei saa lopettaa koska se on monelle ainut linja pohjolankadulle ja toimii tyomatkalinjana
Linja15Höytämöstä Myllypuroon suora, toimiva linja Reitti ei voi lopettaa kulkua Myllypuroon jossa moni käy töissä. On taattava jatkossakin linjat Hatanpään suunnasta arki aamuisin
Monille ei ole omaa autoa eikä asu ratikkareitin varrella joten on suunniteltava reittejä heillekin

- to 15. syyskuu 2022 14.59

Korvenkadun palvelut

Mitenkäs se Pali toimiikaan? Pitää vissiin alkaa sitä käyttää, että saa tulevaisuudessa Korvenkadulle ruokaostokset yms. kannettua kun viette 29:n ja pidennätte kävelymatkan pysäkille moninkertaisesti.

- to 15. syyskuu 2022 14.44

Villilän palvelu

Tämähän näyttää hyvältä Villilän suunnasta. Linjaväli näyttäis lyhenevän oleellisesti.

- to 15. syyskuu 2022 14.43

Linja 26 Petsamo

Tesoma on ehdottomasti saatava jatkaa, koska se on hyvä linja joka palvelee pohjolankadulle asioivia

- to 15. syyskuu 2022 13.03