Nysse-liikenteen matkustajamäärät voimakkaassa kasvussa

torstai 5. tammikuu 2023 klo 11.10

Nysse-liikenteessä tehtiin vuonna 2022 noin 42,6 miljoonaa matkaa. Kasvua edellisvuodesta on peräti 42 prosenttia, jolloin koronapandemian vuoksi jäätiin kokonaismatkamäärissä alle 30 miljoonan matkan. 

Koronapandemia vaikutti vielä vuoden 2022 alussa matkustajamääriin, mutta loppuvuotta kohden matkustus kasvoi voimakkaasti. Vuoden viimeisellä neljänneksellä, loka-joulukuussa, matkamäärät ylittyivät hieman yli 10 prosentilla verrattuna vuoden 2019 vastaavaan ajankohtaan.

Ratikkaliikenteen osuus Nysse-matkoista oli viime vuonna noin 27 prosenttia, yhteensä 11,5 miljoonaa matkaa.