Bussilakon vaikutukset jäivät ennakoitua pienemmiksi

tiistaina 21. maaliskuu 2023 klo 12.13

Linja-autohenkilökunnan työtaistelun 1.–3.3.2023 kokonaisvaikutukset Nysse-liikenteeseen jäivät ennakoitua pienemmiksi.

Kolme päivää kestäneen lakon aikana Nysse-liikenteen bussi- ja ratikkavuoroista ajettiin lakkopäivinä yli puolet. Keskiviikkona 1.3. vuoroista ajettiin 55 prosenttia, torstaina 2.3. 56 prosenttia ja perjantaina 3.3. 57 prosenttia. Lisäksi alueen junavuorot olivat normaalisti käytettävissä.

Lakkopäivinä Nysse-liikenteessä tehtiin keskimäärin 91 000 matkaa päivässä. Päivittäinen matkustusmäärä oli noin neljänneksen pienempi kuin lakkoa edeltäneenä maanantaina ja tiistaina. Bussilakko toteutui alueen koululaisten talvilomaviikolla, mikä vähensi osaltaan lakon vaikutuksia.

Tiedot lakon aikaisesta Nysse-liikenteestä onnistuttiin päivittämään Nyssen reittioppaaseen reaaliaikaisesti. Reittioppaan ollessa ajan tasalla oli matkustajilla mahdollisuus suunnitella vaihtoehtoisia reittejä matkoilleen.

Lakon päätyttyä bussiliikenne palasi vähitellen normaaliksi lauantaista 4.3. alkaen. Joitakin vuoroja jäi vielä kyseisen viikonlopun aikana ajamatta, mutta maanantaista 6.3. bussiliikenne toimi normaalisti. Lakon piirissä olivat Länsilinjat, Paunu, Pirkanmaan Tilausliikenne ja Pohjolan Liikenne.

Hyvityksen hakeminen Nyssen kausilipusta

Aiemmasta tiedosta poiketen myönnämme hyvityksiä bussilakon 1.–3.3.2023 vuoksi käyttämättä jääneistä kausilippupäivistä tietyin ehdoin. Samoin ehdoin hyvityksiä voidaan myöntää myös 20.3.2023 alkaneen rautatiealan lakon vuoksi käyttämättä jääneistä Nyssen kausilippupäivistä.

Tiedotamme hyvityskäytännöistä sekä bussi- että junaliikenteen lakon osalta veturinkuljettajien lakon päätyttyä Nyssen verkkosivuilla nysse.fi.