Joukkoliikennelautakunta hyväksyi seudullisen yhteistoiminnan talousarvion vuodelle 2022

torstai 16. syyskuu 2021 klo 08.55

Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta hyväksyi keskiviikkona 15.9.2021 omalta osaltaan joukkoliikenteen yhteistoiminnan vuoden 2022 talousarvion ja -suunnitelman vuosille 2023-24 lähetettäväksi sopijakunnille. Yhteistoiminnan talousarvio vuodelle 2022 ja kustannusjaon toteutus on käsitelty ja hyväksytty kaupunkiseudun joukkoliikennetyöryhmässä 2.9.2021.

Seudullisen joukkoliikenteen yhteistoiminnan kustannuksista valmistelu- ja toimeenpanokustannukset sekä lautakuntatoiminnan kustannukset ovat muiden kuntien osalta yhteensä 242 000 euroa ja liikennepalvelun sekä yhteisten suunnittelu-, tutkimus- ja kehittämishankkeiden sekä markkinoinnin ja tiedotuksen osalta yhteensä noin 5,9 miljoonaa euroa. Yhteiset tutkimus- ja kehityshankkeet sisältävät lisäksi liikennöintisopimuksiin kuuluvat asiakastyytyväisyystutkimukset sekä pysäkkihuoltoon kuuluvia tehtäviä. 

Joukkoliikenteen seudullisen yhteistoiminnan kustannusten jaosta on sovittu yhteistoimintasopimuksessa. Pääosa yhteistoiminnan kustannuksista muodostuu yhteisistä liikenteistä, joiden kustannukset jaetaan siten, että kunnan sisäisen liikenteen nettokustannuksista vastaa kunta itse ja kuntien välisen liikenteen nettokustannukset jaetaan niiden kesken, joita ko. liikenne palvelee kuntalaisten matkustuksen suhteessa. Linjakohtainen tarkka nettokustannus (nettotulo) jaetaan linjan tehollisten kilometrien suhteessa kuntien kesken.

Valmistelu- ja toimeenpanokustannukset sekä lautakuntatoiminnasta aiheutuvat kustannukset jaetaan kunkin kunnan asukkaiden tekemien joukkoliikennematkojen suhteessa. Nysse Valvomon ja liikennöintisopimuksiin sisältyvän laatubonuspalkkion kustannusjakoperusteena käytetään niin ikään asukkaiden joukkoliikennematkojen määrää. Vuoden 2022 kustannusjaossa käytetään vuoden 2021 toteutuneita matkalukuja. Yhteiset suunnittelu-, tutkimus- ja kehityshankkeet sekä markkinoinnin ja tiedotuksen kustannukset jaetaan kuntien asukaslukujen suhteessa.

Joukkoliikenteen talousarvioon tehtävistä muutoksista päättää Tampereen kaupunginvaltuusto. Esitys muuttamisesta on annettava sopijakunnille tiedoksi riittävän ajoissa ennen asian käsittelyä.

Yhteistoiminnan talousarvio 2022 ja suunnitelma 2023-2024 >