Muut kunnat rahoittavat seudullista joukkoliikennettä ensi vuonna lähes 10 miljoonalla eurolla

keskiviikkona 10. syyskuu 2025 klo 17.31

Joukkoliikennelautakunta on hyväksynyt osaltaan kaupunkiseudun joukkoliikenteen yhteistoiminnan talousarvion vuodelle 2026 sekä taloussuunnitelman vuosille 2027–2028. Esitys on käsitelty ja hyväksytty kaupunkiseudun joukkoliikennetyöryhmässä elokuussa. Lopullisista talousarviomuutoksista päättää Tampereen kaupunginvaltuusto.

Seudullisen yhteistoiminnan kustannusten jaosta on sovittu kuntien välisessä yhteistoimintasopimuksessa. Seudullisessa yhteistoiminnassa ovat mukana Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Ylöjärvi ja Vesilahti.

Yhteistoiminnan kustannukset muiden kuntien osalta ovat vuonna 2026 yhteensä noin 10,4 miljoonaa euroa. Pääosa kustannuksista muodostuu yhteisistä liikenteistä.

Liikenteiden nettokustannukset muille kunnille ovat vuonna 2026 yhteensä 9,7 miljoonaa euroa. Vuoden 2025 talousarvioon verrattuna kustannukset kasvavat noin 480 000 eurolla. Kasvu johtuu pääosin Ylöjärven liikenteeseen lisättävistä määrärahoista. Ylöjärven liikennepalvelua parannettiin merkittävästi kesällä 2024, ja palvelun tukitarve on osoittautunut arvioitua suuremmaksi.

Joukkoliikennelautakunnan esityslistat ja pöytäkirjat