Nysse-lippujen hintoihin ei esitetä korotuksia, lentokenttälinjan lakkautus jäi talousarvioesitykseen

keskiviikkona 10. syyskuu 2025 klo 17.29

Tampereen seudun joukkoliikenteen vuoden 2026 talousarvioesitykseen ei sisälly lippujen hinnankorotuksia. Vaikka talouden tasapainottamisohjelma vaikuttaa kehittämiseen, tavoitteena on edelleen matkustajamäärän kasvu.

Tarjontaa suunnataan entistä enemmän kysynnän mukaani. Tämä tukee kasvua, mutta voi heikentää palvelutasoa ajankohtina ja alueilla, joilla kysyntä on vähäistä.

Talousarvioesitykseen jätettiin lentokenttälinjan 103 lakkauttaminen elokuussa 2026 nykyisen liikennöintisopimuksen loppuessa. Linja kulkee Tampereen keskustasta Tampere-Pirkkalan lentoasemalle, ja sen vuotuinen tuki on ollut 180 000 euroa. Alueelle jää edelleen linja 34, joka palvelee alueen työpaikkoja ja oppilaitoksia.

Matkustajamäärän arvioidaan kasvavan edelleen

Joukkoliikenteen toimintatuloiksi arvioidaan 76,3 miljoonaa euroa ja menoiksi 114,5 miljoonaa euroa. Toimintakate on -38,2 miljoonaa euroa, mikä vastaa kaupunginhallituksen hyväksymää kehystä.

Lipputulojen odotetaan kasvavan matkustajamäärän lisääntyessä. Menot kasvavat muun muassa palkankorotusten, sisäisten vuokrien muutosten, kustannustason nousun, matkustajamäärän kasvuun liittyvien lisäpalveluiden ja autonomisen liikenteen pilotoinnin vuoksi.

Menojen sopeuttamiseksi vähennetään tai lakkautetaan vähäisen kysynnän palveluita ja muutetaan liikennöintiaikoja.

Kaupunginvaltuusto päättää Tampereen vuoden 2026 budjetista 10.11.2025. Pormestarin esitys voi poiketa lautakunnan ehdotuksesta.

Selvitys esteettömyydestä ja saavutettavuudesta

Talousarvioesityksen yhteydessä lautakunta antoi lausunnon valtuustoaloitteesta, jossa esitettiin selvitystä joukkoliikenteen esteettömyydestä ja saavutettavuudesta.

Talousarviossa on varauduttu selvityksen tekemiseen vuoden 2026 aikana. Lisäksi jo käynnissä olevia toimenpiteitä edistetään suunnitellusti.

Joukkoliikennelautakunnan esityslistat ja pöytäkirjat