Nysse mukana kansainvälisessä lyhytelokuvien sarjassa

keskiviikkona 12. lokakuu 2022 klo 13.00

Nysse on mukana 11.10.2022 julkaistussa joukkoliikenneaiheisessa online-sarjassa The Way We Move. Sarjan esittää Kansainvälinen joukkoliikenneliitto UITP. Tampereen seudun joukkoliikenteestä kertovan videon Nysselle on tuottanut BBC StoryWorks Commercial Productions.

The Way We Move -sarja koostuu ympäri maailmaa kuvatuista 3–5 minuutin pituisista lyhytelokuvista. Jaksoissa kerrotaan eri kaupunkien joukkoliikenteen ja sitä käyttävien ja suunnittelevien ihmisten tarinoita erilaisista näkökulmista. Sarjaa on kuvattu Tampereen lisäksi mm. Saksassa, Brasiliassa ja Singaporessa.

Tampereen osalta UITP:n kiinnostuksen herätti Tampereen raitiotiejärjestelmä. Nysse otti osaa sarjaan, koska kyseessä on todella ainutkertainen tilaisuus kertoa seudun joukkoliikenteen ja kestävän liikkumisen muutoksesta miljoonayleisölle.

Panostuksella tavoitellaankin kansainvälistä näkyvyyttä koko Tampereen seudulle kertomalla, kuinka joukkoliikenteen menestystarinan voi rakentaa myös pienemmässä kaupungissa ja pienemmillä resursseilla.

”Videolla haluttiin erityisesti tuoda esiin meillä edistyksellistä asukkaiden osallisuutta ja allianssimallissa tekemistä. Jo mukaan pääseminen on hieno juttu eikä se ollut itsestäänselvyys”, sanoo joukkoliikennejohtaja Mika Periviita.

Sarja on julkaistu BBC StoryWorks Commercial Productionsin verkkosivuilla.

Tampereen seudun joukkoliikenteen video on nähtävillä Nyssen verkkosivuilla nysse.fi 24.10.2022 alkaen.
→ Katso video.