Nyssen palvelu herätti Teiskon yleisötilaisuudessa vilkasta keskustelua

keskiviikkona 07. joulukuu 2022 klo 12.19

Kämmenniemen koululla oli sali täynnä asukkaita kuuntelemassa alustuksia Teiskon joukkoliikennemuutoksista. Aihe herätti myös vilkasta keskustelua. Tilaisuudessa oli 42 alueen asukasta, ja joukkoliikenteen suunnittelun lisäksi joukkoliikennejohtaja Mika Periviita, apulaispormestari Aleksi Jäntti sekä joukkoliikennelautakunnan ja Tampereen kaupunginvaltuuston edustajia.

Alustuksissa kerrottiin joukkoliikenteen järjestämistavasta sekä seudullisuuden periaatteista, nykyisen linjaston suunnitteluperiaatteista ja käyttöönoton vaiheista sekä muutoksista, joita linjastoon on tehty elokuisen käyttöönoton jälkeen. Tilaisuudessa kerrottiin myös suunnitteilla olevista vyöhykemuutoksista.

Kritiikkiä: yhteydet eivät toimi kuten ennen

Tilaisuudessa Nysse sai kritiikkiä muun muassa siitä, että yhteistyö alueen koulujen kanssa ei ole ollut riittävää etenkään yläkoululaisten osalta. Kyytiin pääsyä on jouduttu odottamaan aiempaa enemmän. Vaihtoyhteyksien toiminiminen on ollut epävarmaa.

Nuorten palautetta saatiin tilaisuuteen myös kootusti. Esille tuotiin tarve koordinoida illan viimeisten bussien aikatauluja suhteessa nuorille alueella tarjottavaan toimintaan. Terälahden ja Kaanaan nuorilla koettiin myös olevan turhan huonot yhteydet viikonloppuiltaisin.

Aitoniemen ja Hirviniemen asukkaat ilmaisivat tyytymättömyytensä joukkoliikennepalveluihin. Työssäkäyville yhteydet eivät riitä. Viimeinen vaihtoyhteys Keskustorilta lähtee Aitoniemeen klo 16:05.

Pysäkeissä kehitettävää

Mäntylän pysäkin siirtäminen herätti vilkasta keskustelua. Ehdotettu uusi sijainti on asukkaiden mukaan Kaanaan vilkkaimmassa risteyksessä.

Kämmenniemeen kulkevat kysyivät, miksi pitää kulkea muutama pysäkkiväli väärään suuntaan. Kämmenniemen vaihtopysäkki koetti vaaralliseksi, kun bussit seisovat tien molemmin puolin, ja tie pitää ylittää vaihtobussiin päästäkseen.

Kämmenniemestä ja Maisansalosta kerrottiin puuttuvan pysäkkikilpiä.

Kiitosta sähköbusseista ja vyöhykeselvityksestä

Kritiikkiä Nysse sai myös Reittioppaan epäselvyyksistä, vaikealukuisista aikatauluista ja vaihtoyhteyksien vaikeasta löytämisestä. Erityisesti vanhuksilla on ollut vaikeuksia lukea uudenlaisia aikatauluja. Myös kuljettajista tuli palautetta: joukossa on ollut epäasiallista käytöstä ja reitit ovat toisinaan olleet hukassa.  Kuljettajien perehdytyksen arvioitiin olleen riittämätöntä.

Suoria yhteyksiä toivottiin niin Kristillisestä koulusta Muroleeseen kuin Hervantaan kahdeksaksi töihin. Nyt Niihamassa on vaihto linjaan 38.

Keskustelussa painotettiin sitä, että alueen vanhaa linjastoa oli kehitetty vuosikymmeniä, ja se myös toimi paremmin kuin nykyinen.

Kiitosta Nysse sai sähköbussien tuomisesta alueen liikenteeseen. Myös meneillään olevan vyöhykeuudistuksen asiakaskysely oli löydetty hyvin.

Näin Nysse vastaa

Joukkoliikennejohtaja Mika Periviita muistuttaa, että kaikkia toiveita ei mitenkään voida toteuttaa. Aikataulut on sovitettava yhteen paitsi koulujen, myös esimerkiksi junien ja työssäkävijöidenkin tarpeisiin. Liikennettä on myös toiseen suuntaan, mikä pitää ottaa huomioon aikatauluissa.

Mäntylän päätepysäkin osalta Nysse on yhteydessä tien ylläpitäjään ELY-keskukseen turvallisuuden parantamiseksi. Päätöksentekoon asia palaa uudestaan, kun viranomaisselvitys on valmis.

Uudet aikataulut tulevat voimaan 2.1. 2023 ja niissä on tehty parannuksia etenkin aamun vaihtoihin Tampereen suuntaan:

  • Linjalla 90X vuorot klo 6.00 ja klo 7.00 Terälahdesta aikaistettu 5 minuuttia, jolloin juna-asemalle saavutaan vähän aikaisemmin.
  • Linjalla 90 Kämmenniemi/Terälahti vuorot klo 6.00 ja klo 7.00 aikaistettu 5 minuuttia, jolloin työntekijät ehtivät paremmin Tampereelle seitsemäksi ja kahdeksaksi. Myös muita vuorojen aikaistuksia tehty samalla periaatteella.
  • Linjalla 90 Kämmenniemi/Terälahti vuoro klo 5:40 aikaistettu 5 minuuttia, jolloin vaihdon klo 6:30 muihin linjoihin pitäisi onnistua paremmin, ja töihin ehtii paremmin seitsemäksi.

Nysse lupaa myös parantaa puutteellisia pysäkkimerkintöjä saadun palautteen pohjalta.

Vastauksia tilaisuudessa esitettyihin kysymyksiin:

Miksi linja 91 jää Sorilan koululle eikä mene enää Kaitavedentien -pysäkille?

Linjan 91 liikennöinti on kytketty linjan 92 liikennöintiin, jonka myötä auto, joka saapuu Aitoniemestä Sorilaan jatkaa linjatunnuksella 92 kohti Viitapohjaa ja Kämmenniemeä. Jotta vaihtoajat ja vaihto linjojen välillä toimisi, linjalla 91 ei enää jatkossa kierretä Kaitavedentien Sorilan pysäkeillä. Tämä on aiemmin vaatinut linjalta 91, että auto on käynyt kääntämässä Nurmin huoltoasemalla, joka ei tulevassa aikataulurakenteessa ole toimiva ratkaisu. Linjalla 90 tasataan aikaa Sorilan pysäkillä Kaitavedentiellä ja kuljettajia ohjeistetaan odottamaan vaihtoyhteys linjalta 91 ja 92.

Miten kuljettajien kouluttaminen on toteutettu ja kuinka voitaisiin jatkossa parantaa asiakaspalvelua alueella? (liikennöitsijän vastaus)

Ammattipätevyyden ylläpitäminen vaatii 5 koulutuspäivää 5 vuodessa, joissa toteutamme eri teemoja. Ajonkohtaisia teemoja ovat mm. ennakoiva ja turvallinen ajotapa, ensiapu sekä uhkaavien tilanteiden hoitaminen. Teemat vaihtuvat vuosittain ja suunnitelmissa on myös lisätä koulutusta asiakaspalvelussa onnistumiseksi. Lisäksi yhtiö perehdyttää kaikki kuljettajat talon toimintatapoihin, ajettaviin linjoihin sekä kalustoon.

Onko nuoria kuunneltu linjastosuunnittelua tehdessä?

Linjastoa suunnitellessa tehtiin liikkumiskysely. Liikkumiskyselyyn vastanneista noin 10 % kertoi olevansa alle 18-vuotiata ja 18–29-vuotiaita oli 12 % kyselyyn vastanneista. Liikkumiskyselyyn vastasi yli 400 joukkoliikenteen käyttäjää.  Seuraavien kausien suunnittelussa nuorien kanssa pyritään tekemään enemmän yhteistyötä. Kaikkia toiveita ei pystytä välttämättä toteuttamaan, mutta mahdollisuus käyttää joukkoliikennettä pyritään takamaan myös nuorille.

Miksi Terälahden koulun pihassa ei enää käydä kääntymässä?

Nysse kävi tutustumassa Pohjois-Tampereen alueella useaan otteeseen linjastosuunnittelun eri vaiheissa. Ison auton peruuttaen kääntäminen Terälahden koulun pihassa todettiin suunnittelussa merkittäväksi turvallisuusriskiksi. Haluamme panostaa liikenneturvallisuuteen ennakoivasti.

Miksi uudessa linjastossa on tehty muutoksia Kaanaan ja Mäntylän sekä Teiskon kirkkotien ja Maisansalon palvelussa?

Uusi linjasto on tehty joukkoja kuunnellen ja kompromisseja hakien. Uusi linjasto on mahdollistanut Terälahden ja Kämmenniemen alueelta enemmän nopeita vuoroja Tampereen keskustaan ja myös  tiheämmän vuorotarjonnan Kämmenniemen alueelle. Uudessa linjastossa on muodostettu vaihdollisia yhteyksiä Mäntylän ja Kaanaan alueilta sekä Teiskon kirkkotien ja Maisansalon alueilta. Vaihdollisia yhteyksiä on Tampereen alueella otettu käyttöön myös muilla alueilla. Tämän osalta Pohjois-Tampereen linjastouudistus tai vaihdollisten yhteyksien muodostaminen ei ole Tampereella poikkeus. Linjojen aikatauluja ja vaihtojen takaamista pyritään suunnittelussa vielä tarkentamaan ja huomioimaan tulevien kausien suunnittelussa.

Seuraa Nyssen viestintää ja pysyt ajan tasalla

Nyssen viestintäkanavat kannattaa ottaa seurantaan, jolloin pysyy hyvin ajan tasalla muutosten suunnittelun ja toteutuksen suhteen: