Tesoman seisakkeen rakentaminen on täydessä vauhdissa

keskiviikko 14. huhtikuu 2021 klo 12.30

Tesoman kaupunginosaan Tampereella rakennetaan uusi junaliikenteen seisake. Työt käynnistyivät loppuvuonna 2020 ja ovat kiivaimmillaan kuluvana keväänä. Laiturielementtien asennustöitä tehdään huhti-toukokuussa viikonloppuisin yöaikaan junaliikenteen katkoissa.  

Tesoman seisakkeen rakennusurakassa toteutetaan lähi- ja kaukojunien pysähtymisen mahdollistava reunalaituri, kulkuyhteydet laiturille sekä seisakkeen edellyttämät järjestelmät.

Ristimäenkadun varteen on rakennettu tulevaa liityntäpysäköintialuetta, joka päällystetään vielä myöhemmin urakan edetessä. Alkuvuoden aikana seisakkeen länsipäähän on rakennettu meluseinää ja lisäksi seisakkeen alueella on tehty paljon kunnallisteknisiä töitä. Hissi- ja porraskuilun rakentaminen sekä tulevan laiturin pengerrystyöt ovat parhaillaan käynnissä. Ensimmäiset laiturielementit on jo asennettu seisakkeen länsipäähän.

"Laiturielementtejä asennetaan viikonloppuisin yöaikaan junaliikenteen katkoissa huhti-toukokuussa. Laiturielementtien asennus on kriittinen ja tarkka työvaihe", kertoo pääurakoitsijana toimivan Prorata Oy:n projektipäällikkö Sami Lahtinen. Elementit tulee asentaa niin, että ne ovat juuri oikealla etäisyydellä laiturille pysähtyvästä junasta.

Laiturielementtien asennuksen jälkeen tehdään laiturin kantava kerros sekä melukaide laiturin reunaan. Tämän jälkeen tehdään päällysteet ja kiveykset laiturille sekä viimeistellään radan alittava Tesomanraitti. Lisäksi asennetaan merkit ja opasteet, tehdään valaistustyöt ja pyöräpysäköintialueet sekä odotuskatokset.

"Ennen seisakkeen avaamista tehdään vielä rautatieturvalaitteiden muutokset sekä asennetaan Fintraffic Raide Oy:n matkustajainformaatiojärjestelmät ja Tampereen seudun joukkoliikenteen lippujen lukijalaitteet", kertoo Väyläviraston projektipäällikkö Terhi Haapaniemi.

Rautatieturvalaitteiden muutosten toimivuuden varmistamiseksi on tehtävä junien kulunvalvontajärjestelmään liittyvät koeajot veturilla sekä käyttöönottoluvan edellyttämät tarkastukset.

”Haasteita työmaalla on aiheuttanut mm. viime vuosia kylmempi ja runsaslumisempi talvi, joka on hieman hidastanut maarakennustöitä”, kertoo Lahtinen. Urakoitsija on innolla ollut mukana rakentamassa uutta seisaketta kaupunkilaisille.

Seisakkeen rakennustyöt valmistuvat loppukesällä. Tesomalta pääsee nousemaan junan kyytiin syksyllä 2021.

Hankkeen verkkosivut (Väylävirasto)