Kaupunkipyörien ensimmäinen täysi toimintakausi alkanut positiivisesti – jo 4 000 ostettua käyttöoikeutta

torstai 16. kesäkuu 2022 klo 12.30

Tampereen ensimmäinen täysi kaupunkipyöräkausi alkoi kaksi kuukautta sitten ja alku on ollut lupaava. Järjestelmään tehtiin useita parannuksia asiakkaiden toiveita kuunnellen, ja muutokset on otettu hyvin vastaan. Viime vuoteen verrattuna kaupunkipyörien käyttäjiä ja tehtyjä matkoja on moninkertainen määrä: matkoja tehdään parhaimpina päivinä yli 1 000.

Suosituimmat asemat keskusta-alueella sekä Hervannassa

Yksi näkyvimmistä muutoksista tälle kaudelle on ollut kaupunkipyöräasemien kokonaismäärän kasvattaminen ja palvelualueen laajentuminen. Käytetyimpiä asemia ovat odotetusti olleet keskustan ja Kalevassa Sammonkadun ympäristön asemat. Käyttäjät ovat löytäneet hyvin myös Hervannan alueen uudet kaupunkipyöräasemat. Ajantasainen tieto asemista näkyy Tampereen kaupunkipyörät -sovelluksessa ja Nyssen reittioppaassa.

– Kaupunkilaisilta on tullut toiveita asemaverkon kasvattamisesta Tampereelle laajemminkin. Tälle kaudelle ei kuitenkaan ole luvassa merkittäviä muutoksia asemaverkostoon, vaan asemien käyttöasteita seurataan ja päätökset mahdollisista muutoksista tehdään vasta seuraavalle kaudelle. Verkoston kasvattaminen vaatisi lisää kaupunkipyöriä, kommentoi Nyssen joukkoliikennejohtaja Mika Periviita.

Lähes 4 000 ostettua käyttöoikeutta

Myös kaupunkipyörien käytön hinnoittelua muutettiin, ja esimerkiksi viikon käyttöoikeus vaihtui kuukauden mittaiseksi. Tällä hetkellä koko kauden sekä yhden päivän käyttöoikeudet ovat olleet suosituimpia. Kesäkuun puoleen väliin mennessä käyttöoikeuksia on myyty noin 3800 kappaletta. Päivähinta on neljä euroa, kuukauden käyttöoikeus maksaa seitsemän euroa ja koko kauden eli lokakuun loppuun asti kestävä käyttömaksu 25 euroa. Kaikkiin käyttöoikeuksiin sisältyy rajaton määrä 45 minuutin matkoja, mutta pienellä lisämaksulla kaupunkipyörillä voi ajaa kerrallaan pidempäänkin.

Uudella sovelluksella parempia käyttäjäkokemuksia

Kaupunkipyörien käyttöä varten tarvitaan Tampereen kaupunkipyörät -sovellus, jolla rekisteröidytään kaupunkipyörien käyttäjäksi ja jolla maksetaan pyörän käytöstä. Sovellus vaihtui täysin uuteen kauden alkaessa. Uudistuksella on jo saatu parannuksia viime vuoteen verrattuna. Käyttäjäkokemusta edistäviä toimenpiteitä tehdään taustalla edelleen koko ajan. Sovellus on ladattavissa Google Play- ja App Store sovelluskaupoissa.

Tampereen kaupunkipyorat  ›