Mahdollisuus vaikuttaa – Kommentoi läntisen linjasuunnitelman ensimmäistä luonnosta vuodelle 2024

tiistaina 14. kesäkuu 2022 klo 15.00

Länsi-Tampereen ja Ylöjärven kattava Läntinen linjasto 2024 -suunnitelman ensimmäinen luonnos on julkaistu, ja sitä voi kommentoida kesän ajan.

Tampereen seudun läntisen alueen linjastosuunnitelmassa kootaan läntinen bussilinjasto ja Pyynikintorilta Lentävänniemeen laajeneva ratikkalinjasto yhteensopivaksi kokonaisuudeksi. Tarkoitus on, että Läntinen linjasto 2024 -suunnitelma otetaan kokonaisuudessaan käyttöön loppuvuonna 2024, kun ratikka liikennöi Lentävänniemeen.

Linjastoluonnokseen haettiin asukasymmärrystä liikkumiskyselyllä

Ensimmäinen linjastoluonnos pohjautuu Nyssen keväällä 2022 toteuttamaan liikkumiskyselyyn, eri vuosilta kerättyyn alueelliseen matkustajamäärä tarkasteluun, sekä joukkoliikennelautakunnassa linjattaviin suunnitteluperiaatteisiin. Suunnitteluperiaatteista pidettiin työpaja lautakunnan jäsenten kanssa toukokuussa 2022. Asukasymmärrystä haettiin kyselytutkimuksella, johon saatiin 500 vastausta. Nyssen liikkumiskyselystä saatiin lähes 1 400 vastausta ja tämä kysely toimi erinomaisena pohjatietona linjastoluonnosta varten.

Linjastoluonnoksessa on pyritty tiheään joukkoliikennetarjontaan, joka on mahdollista saavuttaa suoraviivaista reittiä liikennöivällä liityntäliikenteellä. Lisäksi linjastoluonnoksessa on huomioitu tarve säilyttää vaihdottomia yhteyksiä Tampereen keskusta-alueelle.

"Linjastosuunnittelu on kokonaisuuksien huomioimista. Ensimmäisessä linjastoluonnoksessa on tunnistettu jo useita liikkumiskyselyssäkin nousseita joukkoliikenteen kehittämistarpeita", joukkoliikenteen suunnittelija Leena Huhtala sanoo.

Linjaston suunnittelualue keskittyy nyt Länsi-Tampereeseen sekä Ylöjärveen, mutta muutoksia linjastossa voi tapahtua myös muualla Nysse-alueella. Nyt julkaistussa suunnitelmassa ei ole otettu kantaa linjastomuutoksiin esimerkiksi Etelä-Tampereen tai Kaakkois-Tampereen osalta.

“Näiden alueiden joukkoliikenneratkaisut tarkentuvat suunnittelun myötä. Linjastosuunnittelussa keskitytään pääsääntöisesti Länsi-Tampereen ja Ylöjärven linjastoratkaisuun", Huhtala kertoo.

Nysse toivoo palautetta kesän aikana

Linjaluonnoksesta ja sen suunnitteluperiaatteista voi lukea lisää täältä.

Tutustu linjastosuunnitelman luonnokseen täällä. Karttapalvelu toimii parhaiten yleisimmillä selaimilla ja isoilla näytöillä.

Voit kommentoida suunnitelmaa seuraavilla tavoilla:

  • Karttapalvelun oikeasta yläkulmasta löytyy "lisää kommentti" -painike, jota painamalla saa käyttöönsä kommentointityökalun. Työkalulla voi klikata haluamaansa kohtaan suunnitelmaan ja jättää kommenttinsa. Kommentit lukee suunnittelija, eikä niihin vastata.
  • Voit myös jättää kommenttisi suoraan tähän uutiseen. Kommentit ovat julkisia ja ne tarkastetaan ennen julkaisua.
  • Voi myös kommentoida tätä lomaketta käyttäen.

Linjastoluonnosta päivitetään saatujen palautteiden perusteella, ja syksyllä julkaistaan Läntinen linjasto 2024 -suunnitelma. Tavoitteena on, että suunnitelma on valmis vuoden 2022 loppuun mennessä. Nyt suunniteltava linjasto otetaan käyttöön loppuvuonna 2024.

Kommentointi

Pidäthän keskustelun asiallisena. Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua. Kritiikki on sallittua, mutta emme julkaise vihamielisiä tai alatyylisiä kommentteja, emmekä suoraan henkilöön kohdistuvaa arvostelua.

Otsikko:
Kommentti: *
Nimi: *
Soppeentie

Miksi ei Soppeentietä kulje yksikään bussi Tampereelle????? Bussisyvennyksetkin löytyy valmiina.
Varmaan löytyisi asukkaista bussinkäyttäjiä!!
Täältä on kilometri ensimmäiselle pysäkille.
Haluaisin vastauksen kysymykseeni!!

Hepo-oja Elina - ti 15. marraskuu 2022 22.51

Linja 17

Linja 17 pitäisi liikennöidä sillä reitillä, joka sillä oli ennen vuotta 2021. Sillä pääsi kätevästi keskustaan, ja se oli hyödyllinen sekä Vehmaisissa että Tesomalla asuville.

- la 15. lokakuu 2022 13.01

Bussivuoro Soppeentielle

Voisiko edes yksi vuoro kulkea Soppeentietä pitkin Metsäkylään. Täällä on
paljon ihmisiä jotka joutuvat kävelemään kilometrin lähimmälle pysäkille. Nykyään Soppentietä ei aja yksikään bussi. Täällä on paljon Tampereella käyviä työmatkalaisia ja opiskelijoita.

- to 13. lokakuu 2022 15.54

Nyssen läntinen linjastosuunnitelma vuodelle 2024 - suunnittelun terveiset

Hei

Kiitos jälleen kaikille suunnitteluun osallistuneille ja kommentoijille. Kommentteja ensimmäiseen linjastoluonnokseen on nyt saatu lähes 800 kpl. Haluamme kiittää kaikkia aktiivisesti Nyssen läntiseen linjastosuunnitteluun osallistuneita kommentoijia! Runsaan palautteen johdosta, olemme julkaisseet kootusti palautteet Nyssen nettisivuille. Suurin osa palautteista on tullut suoraan suunnittelijalle ja haluamme mahdollisimman avoimesti kertoa, minkälaista palautetta ensimmäisestä linjastoluonnoksesta saimme.

Nyssen Läntisen linjaston nettisivuille on nyt julkaistu toinen luonnos, jota pystyy kommentoimaan verkossa joko suoraan suunnittelijalle tai kommentointipalstalla. Lisäksi Nysse järjestää lokakuussa myös asukastilaisuuksia, joissa pääsee keskustelemaan linjastosuunnittelusta sekä antamaan palautetta suunnitelmista.

Tähän kommentointikenttään emme enää julkaise kommentteja, mutta kaikki Nysselle tulevat kommentit luetaan ja huomioidaan osana linjastokokonaisuutta.

- ke 14. syyskuu 2022 11.52

Villilästä keskustaan bussiyhteydet

Miten Villilästä pääsee jatkossa keskustaan? Luonnoksessa on mainittu yöbussit Nokialle 71Y ja bussiyhteydet Nokialta Villilän kautta Tesomalle, 71 A ja B, jotka varmasti parantavat yhteyttä lähijunaan jos aikataulut suunnitellaan busseille niin että yhteys junaan on mahdollinen. Mutta täytyyhän Villilän ja Tampereen keskustan väliin tulla myös suorat yhteydet bussilla Nokiantietä ja Pispalan valtatietä pitkin.

- ke 31. elokuu 2022 14.23

Lamminpäästä Pirkkalaan

Hienoa että olisi linja, jolla pääsisi suoraan Lamminpäästä Pirkkalaan. Nyt suunniteltu reitti on kuitenkin niin pitkä ja kulkee kaiken maailman kinttupolkujen kautta, että matka- ajasta tulee liian pitkä. Polkupyörälläkin pääsee nopeammin. En ymmärrä miksi bussi ei voi kulkea Rajasalmen sillan kautta Naistenmatkan tien läpi, jolloin matka-aika lyhenisi ja mahdollisimman moni pääsisi lähemmäksi työpaikkaansa. Nykyisellä suunnitelmalla kuljen edelleen pyörällä tai omalla autolla

- ke 03. elokuu 2022 09.42

Miten Tesomalta Nokialle

Jos linja 71 lopetetaan, miten Tesomalta pääsee Nokialle muuten kuin kiertämällä Pispalan kautta. Tesoma-Nokia ovat vierekkäiset vyöhykkeet (BC), nyt käy kahden vyöhykkeen kortti, mutta Pispalan kierron takia, joutuu ostamaan kolmen vyöhykkeen (ABC ) kortin. Epäoikeudenmukaista. Eikö linjaa 72 (Nokia-Myllypuro) voisi jatkaa Tesomalla Westerille saakka, näin kulkeminen edes vähän helpottuisi. Virontörmästä on Tesoman asemalle yli 1,5 km, junakaan ei ole vaihtoehto, kun Nokialla ei työpaikat ole aseman vieressä. Kyllä vierekkäiselle vyöhykkeelle pitäisi päästä muuten kuin koukkaamalla kolmannen kautta.

- ma 01. elokuu 2022 22.29

Ryydynpohja

Ryydynkatu on perinteinen bussikatu. Toivottavasti myös pysyy. Liikkuminen nyssellä hankaloituu huomattavasti / loppuu jos pysäkille asti ei jaksa tai pysty kävelemään.

- su 31. heinäkuu 2022 20.20

Linjan 12 palvelutaso

Hei, nyt oli taas tuo uutisissa.

https://www.nysse.fi/ajankohtaista/liikennetiedotteet/talven-liikennointikausi-alkaa-8.8.2022.html

Linjalla 12 palvelutasoa supistetaan, koska matkustajamäärä on laskenut. Mistä syystä? Olen joka vuosi laittanut tuosta palautetta, kun kunnolliset Paunun ajamat linjat poistettiin eli käytännössä 1A, 1B ja 1C. En tiedä olenko tottunut muiden kanssa liian hyvään, mutta itse ainakin liikun lähipysäkiltä kyseisen reitin varrella Vaitin seudulla Lidliin enkä Citymarketiin. Ennen pääsi suoraan Lidliin ko. bussilinjalla 1B:nä.

Minua muutos ei palvele, se hankaloittaa elämääni. Menosuunnassa kilometrin kävelyn Citymarketin pihalta Lidlin pihalla vielä jotenkin arjessa ymmärtäisi, mutta yrittäkää kävellä kilometrin silloin, kun teillä on kuukauden ruokaostokset muualla. Kukapa niissä kaupoissa joka viikko viitsii käydä? Kokeilin sitä taas ja se oli aivan liian raskasta vaikka ikää on 31 ja kunto on palomieskunnossa Finlan työterveyden testien mukaan.

Ei siis mitään ihmeellistä siinä, että matkustajamäärä on laskenut, kun olen löytänyt itseni satulalta. Pyöräilen kauppaan :)

Pääsen Lidliin ihan oven eteen ja takaisinkin aivan sieltä samasta paikasta. Ei tarvitse kävellä enää edes Suupantorille suunnilleen Vaitista kilometrin, koska esim. linja 8 jättää Lidliin ja 11 paljon lähemmäksi sitä. Kuitenkin jos linjalla 8 palaan tai 11, niin noista on se vartin kävely painojen kanssa. Se hyvä tuossa on, että on oikeasti voinut jättää kuntosalikortin väliin. Minua ette linjalle 12 enää saa, paitsi jos se muuttuu Lidlin kautta kulkevaksi.

Taas, ehkä olemme tottuneet yli kymmenessä vuodessa Paunun liikuttamina liian hyvään? Vähäjärveltä ja Vaitista on vuosikymmenen ajan päässyt Lidliin helposti. Jos ette ajattele hyväkuntoista minää, niin ajatelkaa edes vanhuksia tai muita huonojalkaisia/kuntoisia jotka jostakin syystä täällä asuvat. Kiitos.

- to 28. heinäkuu 2022 19.19

Linja 82

Linja 82 Siivikkala-Lielahti-Keskusta on pidettävä toiminnassa. Tämä on ensisijaisen tärkeää koska täältä käydään paljon asioilla Lielahdessa sekä Tampereen keskustassa unohtamatta työmatkustamista, mikä hankaloitusi paljon mikäli kyseinen linja looetetaan/ muutetaan vaihtoyhteydeksi.

- ti 19. heinäkuu 2022 12.04

Siivikkala-Lielahti

Lielahdessa työskenteleviä/asioivia siivikkalalaisia ajatellen olisi ehdottoman tärkeää päästä bussilla Lielahden ytimeen saakka eikä vain Lintulammelle. Tämä on todella iso miinus, jos suora yhteys Siivikkalasta Lielahteen lopetetaan. Bussiyhteydet Siivikkalasta Ylöjärven keskustaan ja Tampereen keskustaan ovat jo nykyiselläänkin vajavaiset, joten uusi luonnos ajaa valitettavasti entistä enemmän pohtimaan oman auton käytön lisäämistä.

- ma 18. heinäkuu 2022 21.04

Mettistön joukkoliikenne

Mettistön alueelle on muuttanut muutaman viime vuoden aikana huomattava määrä uusia asukkaita. Joukkoliikenteen käyttäjiä Tampereen keskustan suuntaan olisi paljon, mutta joukkoliikenne menee monelle liian kaukaa😕

- ma 18. heinäkuu 2022 20.41

Siivikkalasta Treen keskustaan

Katsoitko oikein, että Siivikkalasta Hiedanrannan ratikkapysäkille kestää lähes 20min ja sitten ratikkamatka päälle?? Kyllä autoilu lisääntyy jos matka kestää noin kauan

- ma 18. heinäkuu 2022 19.43

miks jokaseen linjaa tarvitaa hiedanranta et vois vaihtaa ratikkaa? miks koko ajan pitää vaihtaa busseja ratikkaan ku busseillakin pääsee?

- ma 18. heinäkuu 2022 11.35

Lamminpään linja hyvä

Kauheasti täällä on kritisoitu luonnoksessa olevaa Lamminpään linjaa, minusta turhaan. Sehän on puolet reitistä täysin samanlainen kuin nykyinen 14, paitsi että menee Mediapoliksen kautta. Lisäksi uusi linja tarjoaisi yhteydet Hatanpään ja Sarankulman työpaikka-alueille, yhtä paljon on lamminpääläisiä siellä töissä kuin Nekalassa. Vuorovälit ovat näemmä vähän harventumassa, mutta niitähän voi muokata myöhemmin kun tämähän on vain linjastoluonnos, ei aikataululuonnos. Eli minusta Lamminpäähän ehdotettu linja on ihan hyvä.

Ikurin linjalta sen sijaan on varmaan tarkoitus vaihtaa Tesomalla toiseen bussiin tai junaan, tuskin oikeasti ajatellaan että ihmiset vaihtaisivat sieltä ratikkaan Hiedanrannassa, kun monia parempia vaihtomahdollisuuksia on jo aikaisemmin.

- la 16. heinäkuu 2022 15.27

Nyssen läntinen linjastosuunnitelma vuodelle 2024 - suunnittelun terveiset

Hei

Kiitos jälleen kaikille kommentoijille ja linjastosuunnitteluun osallistuneille. Olemme saaneet jo yli 500 palautetta ensimmäisestä linjastoluonnoksesta. Kiitos kaikille!

Nyssen suunnittelu siirtyy analysoimaan läntisestä linjastosta saamiamme palautteita. Voit edelleen jättää kommentteja, mutta kommentointikentässä ne julkaistaan vasta myöhemmin. Lisäksi voit edelleen jättää palautetta lomakkeen ja karttapalvelun kautta. Ne siirtyvät automaattisesti suunnittelijalle. Kaikki kommentit luetaan!

Palautteiden analysoinnin pohjalta syksyllä tullaan julkaisemaan toinen linjastoluonnos.

- pe 15. heinäkuu 2022 11.26

Lamminpään reitti nykyinen linja 14 mikä lakkautetaan on älyttömän iso miinus. Työmatkaaminen toiselle puolelle kaupunkia Nekalan suuntaan tapetaan täten kokonaan. Sen lisäksi täällä pitäisi lisätä vuoroja. En ymmärrä miten nämä uudistukset hyödyntävät ketään kun asiat vain huononee. Työmatkalaiset tarvitsevat linjoja useammin. Ratikka ei kata koko Tamperetta. Suunnittelijat ilmeisesti pää siellä itsessään ajattelevat jokaisen Tamperelaisen nauttivan työpaikastaan ratikan varrella. Muut unohdetaan tyystin. Olemme pystyneet luopumaan auton käytöstä kokonaan työmatkoihin, mutta linja nro 14 lakkautuksen myötä ei toivoakaan enää moiseen. Ei ole ok että työmatkoihin joutuu käyttämään ikuisuuden tätä myötä jos Lamminpäähän ei edes pääse tiheämmillä vuoroilla vaihdolla. Ja nimenomaan Lamminpään koulun alueelle.

- to 14. heinäkuu 2022 22.35

Tays

Tesoman suunnilta olis mahtavaa jos pääsis yhdellä bussilla tayssiin eikä tarvis vaihtaa montaa kertaa

- to 14. heinäkuu 2022 17.55

Ratikan epäkohdat on jo niin monesti nähty, että kannattaisi jatkossa keskittyä bussilinjojen kehittämiseen

- to 14. heinäkuu 2022 12.23

Tesoma - Tays

Tesomalta pitää päästä vaihdottomasti Taysiin. Myös muualta kuin Tesoman keskustasta, esim. Virontörmästä. Asia hoituu helposti siirtämällä linja 26 lähtemään Virontörmänkatu 17 kohdalla olevalta kääntöpaikalta. Laitoin tämän myös karttaanne. Samalla hoituu myös vaihdoton yhteys rautatieasemalle. Pysäkit ovat tosin vähän kaukana asemasta.

- to 14. heinäkuu 2022 12.22

Ihan sama mitä mihinkin kyselyyn vastataan, tai koitetaan esittää ehdotuksia käytettävyyden parantamiseksi, ei niitä kuitenkaan kuunnella, vaan päätökset runtataan läpi tasan päättäjien halujen mukaisesti. En tiedä ketä varten linjat päättäjien mukaan on olemassa, mutta ei ainakaan käyttäjiä.

- to 14. heinäkuu 2022 12.22

Linjasto 2024

Ei Ylöjärvelle tarvita ratikkaa, liian kallis vekotin. Busseilla pääsee mainiosti ja vaivatta. Lähijuna olisi paljon tarpeellisempi ja tulisi edullisemmaksi.
Meitä on todella useita/ lukuisa määrä, jotka ajattelemme näin. Kiitos etukäteen.

Maija Mustonen / Ylöjärvi - to 14. heinäkuu 2022 12.06

Pitkäniemi

Vaikka psykiatria siirtyy Pitkäniemestä Tayssin kampukselle on siellä edelleen kasvavassa määrin toimintaa. Alueella toimii mm. Sofia kylä, Kiipulan ammattiopisto, Sospron lastensuojelu yksikkö, esperin villa niemi sekä kehitysvammaisten vaativaa kuntoutusta tarjoava yksikkö. Näihin em. sekä muihin yksiköihin pitäisi myös päästä töihin jotenkin järkevästi Tampereelta, kiertämättä lielahden tai pirkkalan kautta. Viikonloppuisin sekä arkena.

- ti 12. heinäkuu 2022 08.33

Linjasto 2024

Mikä bussi menee Myllypuroon ,kun ei sitä ole kartalla ?Miten muut bussit kulkevat ,joita ei ole linjasto suunnitelmissa Vihilahdesta keskustaan ,Ratinaa Rautatieasemalle ?Linja 26 vois laittaa kulkemaan Hatanpään valtatien kautta Lahdenperänkadun kautta Turtolaan .Olisi hyvä ja toimiva

PL Rintala - to 07. heinäkuu 2022 16.06

Lamminpäähän tiheämmät vuorot!!

Saanko tiedustella, miten täältä Lamminpäästä (hautausmaan tienoo) on ajateltu kuljettavaksi? Yhdellä puolen tunnin välein kulkevalla bussilla? Vai ajattelitteko, että täältä ensin tarvotaan Myllypurontien varteen, josta matkustetaan bussilla Hiedanrantaan, että voidaan vielä jatkaa matkaa ratikalla? Monta odottelua, pitkä matka-aika ja märät kengät. Ei kiitos.

- ke 06. heinäkuu 2022 21.50

Linjastosuunnitelma 2024 kommentti

Ratikka- ja bussiyhteydet Ylöjärven keskustaan asti on hyvin mietitty. Jatkoyhteydet Ylöjärvellä Viljakkalan ja Kurun keskusta-alueille tulisi myös pitää sellaisina, että työ- ja koulumatkat, asiointimatkat sekä viikonloppuiset vapaa-ajanmatkat olisi mahdollista tehdä myös kauempaa julkisilla kulkuvälineillä. Kohtuutonta on, jos näihin ei pääse lainkaan tiettyinä päivinä tai aamulla, päivällä ja illalla max. yhdellä vaihdolla ja matka-aika ei saisi ylittyä yhteen suuntaan 1,25 tuntia (vrt. yksityisautolla 50min).

Marja - ke 06. heinäkuu 2022 13.21

Työmatkalainen

Nämä uudet linjat ja reitit eivät todellakaan palvele Ikurin työmatkalaisia. Nyssellä työmatkoja tays keskussairaalaan tekevä pääsee nyt ikuri-tays välin keskimäärin 25 minuutissa (10 min linjalla 13 leilahteen ja toiset 10 min linjalla 38 taysiin, odotus bussien välillä noin 5 min). Uudessa suunnitelmassa pelkkä ikurin ja tesoman maakuntamatkailu yksinään kestää tuon 25 minuuttia. Ei mitään järkeä. Ei tuota voi kutsua suoraksi syöttöliikenteeksi. Linjan 13 reittiä pysähtyen heidanrantaan olisi järkevämpi syöttöliikenteen reitti, oikeasti tiheällä vuorovälillä. Nyt pääsee ikurista taysiin erinomaiseen 25 min aikaan yhdellä (1) vaihdolla, jatkossa ilmeisesti vähintään 45 min kolmella (3) vaihdolla. Ei paljoa huvita veroja maksella rahoittaakseen tätä naurettavaa touhua. Muutoinkin tays keskussairaalassa on alueemme ensiapupäivystys, eikö tamperelaisen kuuluisi päästä päivystykseen hieman helpommin kuin tunnin kestävän kolme vaihtoa sisältävän surkean yhteyden kautta.

- ti 05. heinäkuu 2022 12.20

”Näytetty”

Voitteko kertoa mitä tarkoitatte vastineissa termillä ”näytetty”. Linja kokonaan poistettu suunnittelusta vai vain näkyvissä olevasta suunnitelmasta? Linja 38 ei ole ”näytetty”, siis ei ole tulevaisuudessa enää käytössä??

- ti 05. heinäkuu 2022 07.21

Mikä järki poikkasta suorat yhteydet

Ihan täyttä kuraa tää idea Itse vihaan vaihdella kulkineesta toisee et suosin mieluiten suoria yhteyksiä!

- ma 04. heinäkuu 2022 14.31

Lielahdesta Taysiin

Kulkemisesta Lielahti-Tays välillä tulee vaikeaa, jos tämä luonnos toteutuisi. Nyt Lielahdesta pääsee kätevästi linjalla 38 Taysiin, mutta tämän luonnoksen mukaan jatkossa tämä matka vaatisi kaksi (2) vaihtoa. Ensin liityntälinjalla Hiedanrantaan, josta ratikalla 3 keskustaan ja sieltä ratikalla 1 Taysille. Tämä ei oikein houkuta käyttämään julkisia jatkossa tai jäämään asumaan Lielahteen, joka selvästi jää nyt ”taakaksi”, kun ratikka menee suoraan Hiedanrannasta Lentävänniemeen.

- ma 04. heinäkuu 2022 01.18

Muistakaa myös palvelu kun suunnittelette reittejä

Hyvä, että linjoja suunnitellaan, mutta älkää unohtako palvelutasoa. Tarkoitan muutakin kuin liikennöintitiheyttä, eli asiakaspalvelua busseissa, ja bussien kuntoa. Valitettavasti kaluston laatu on heikentynyt siinä vaiheessa kun Pirkanmaan tilausliikenne alkoi ajaa monia linjoja. Heillä on halvin tarjous syystä, eivät siivoa busseja, eivät puhdista niitä esim. ilkivallasta säännöllisesti ja ennen kaikkea muuta autopesu jää herkästi väliin. Näissä busseissa ei ole kiva matkustaa, vaikka reitti olisi hyväkin. Laatu maksaa, miksi valitaan aina halvin tarjous? Samalla on melko kurjaa kuinka Nysse on saanut Länsilinjat ja Paunun melkein ahdinkoon, he kun eivät tarjoa mitään halpoja tarjouksia, että jäisi varaa pitää autoistakin huolta. Omalta osaltani sanon sen, että olen kokonaan vähentänyt linjan 12 käyttöä, se kun menee niin harvoin, ja Suupantorille/torilta ehtii jo kävellä siinä ajassa toiseen bussiin. Sitäkään en ymmärrä vieläkään miksi se 8 menee jatkuvalla syötöllä Kyöstiin K-kaupan bussijonon jatkoksi kun voisi sama vuoro palvella muutakin Pirkkalaa esim. Vaittia tai Lentoasemaa. Sionkylään ei kulje kesäisin busseja ollenkaan. Kannatan nopeaa linjaa Pirkkalasta Lielahteen, mutta minusta paras matka joukkoliikenteessä on vaihdoton. Ei kukaan jaksa vaihtaa bussista ratikkaan jos ei ole pakko ainakaan sateessa. Hyvä jos muulloinkaan. Muistakaa myös palvelu, kun suunnittelette linjoja uusiksi.

- su 03. heinäkuu 2022 11.22

Linja 8

Kaikki vuorot toivottavasti edelleen ainakin Haukiluoman suuntaan ja keskustaan samaa reittiä ja samalla vuorotiheydellä.

- su 03. heinäkuu 2022 11.01

Länsi Tamperelainen

Eikö pyynikintorille voisi tehdä useammalle linjalle vaihtoyhteyttä ratikkaan, muuta kuin linjoilta 7 ja 8. Hehkutettiin että on vaihtoyhteys ratikkaan jne. Parannus tähän kiitos

- pe 01. heinäkuu 2022 18.03

Länsiratikka on uusi länsimetro?

Kuten Länsimetron kanssa kävi Espoolaisille joiden matka-ajat pitenivät, niin tulee käymään myös Länsi-Tampereellakin ja siellä asuville ihmisille. Myös linjat huononevat ja syöttöliikenne ei toimi, kuten Espoossakin kävi.
Tämä siis mitä todennäköisimmin tulee johtamaan yksityisautoilun kasvamiseen lännestä keskustan alueelle ja muualle Tamperetta.

- pe 01. heinäkuu 2022 12.12

Ratikan pistoraide ehdottoman tarpeellinen

Kartassa ei näy ratikan pistoraidetta Hiedanrannasta Lielahteen Prisman eteen. Tämän on ehdottoman tarpeellinen. Muuten suunnitelma on susi. Miksi?
Lielahden liikekeskus täytyy pitää elinvoimaisena. Kaupungista sinne tulevat potentiaaliset asiakkaat ovat liian laiskoja kävelemään Hiedanrannasta vaikkapa uudelle Gigantille tai vaihtamaan ratikasta liityntäbussiin ja jatkamaan sillä perille.
Hiedanrannan tulevaisuuden aluetta markkinoidaan vihreänä ja ilmastoystävällisenä alueena. Myös Lielahti tulee ottaa mukaan tähän suunnitelmaan. On varmistettava sujuva julkinen joukkoliikenne Lielahdesta kaupunkiin. Lielahteen on tulossa paljon uusia asuinrakennuksia. Jo nyt Prisman takana olevassa korttelissa on lähes 1000 viime vuosina sinne muuttanutta uutta asukasta. 8832 Lielahden yleissuunnitelman (7.3.2022) mukaan tulossa on noin 2500 lisää esim. Turvesuonkadun tuntumaan rakennettavien asuinrakennusten valmistuessa. Jos pistoraidetta ei tule, kaikki nämä ihmiset joutuvat matkustamaan kaupunkiin ensin pari pysäkkiä bussilla ja loppumatkan ratikalla. Tällainen matkanteko ei tunnu järkevältä, ja houkutus hoitaa työmatkat mieluummin omalla autolla on silloin suuri.


Lielahtelainen - to 30. kesäkuu 2022 16.28

On suunniteltava

Hatanpään suunnasta myöskin bussilinja arkiaamuisin linjalle Hatanpää Myllypuro jotta pääse töihin ja iltavuorosta pois klo 22 jälkeen.

- to 30. kesäkuu 2022 10.49

Linja

8 Kyösti Myllypuro hyvillä aikatauluilla arkiaamuisin
Linja 26 Höytämö Petsamo
Myös reitti Härmälä hatanpään sairaalan kautta rautatieasema Petsamo hyvillä aikatauluilla
Toimivia reittejä suoria hatanpään suunnalta keskustan ja rautatieaseman suuntaan

- to 30. kesäkuu 2022 10.38

Nyssen suunnittelusta vastataan kysymyksiin

Hei

Kiitos jälleen kaikille palautteenantajille. Olemme Nyssen suunnitteluun saaneet yli 400 palautetta muutaman viikon aikana, Läntisestä linjastosuunnittelusta vuodelle 2024.

Linjastosuunnitelman osalta keräämme nyt asiakkailta palautetta ja syksyllä tulemme palautteiden pohjalta näyttämään vaihtoehtoisen linjastosuunnitelman. Kaikki linjastosuunnitelmat tulevat perustumaan alueelliseen matkustajamäärätarkasteluun usealta vuodelta, keväällä tehtyyn liikkumiskyselyyn, Nyssen suunnitteluperiaatteisiin, jotka hyväksyttiin Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnassa kesäkuussa 2022 ja Nyssen saamaan asiakaspalautteeseen. Kaikki palautteet luetaan ja käsitellään ja jokaiseen palautteeseen yritetään löytää ratkaisua. Joukkoliikenteen suunnittelu on aina erilaisten tarpeiden yhteensovittamista. Yli 50-paikkaisella bussilla ei pystytä tarjoamaan yksilöllistä palvelua. Yhdellä asuinaluetta palvelevalla bussilinjalla ei voida vaihdotta mahdollistaa kaikkia matkustustarpeita. Yksittäisen palautteen pohjalta tehdään aina arviointi muutoksen vaikutuksista muihin matkustustarpeisiin ja haetaan mahdollisimman laajaa joukkoa palveleva kompromissi.

Muutamiin kysymyksiin jälleen vastauksia suunnittelusta:

Tässä suunnitelmaluonnoksessa emme ole näyttäneet bussilinjaa 38 Lentävänniemestä Taysille. Matka-aika-arvio ratikkalinjoilla 3 ja 1 on Lentävänniemen päätteeltä Taysin pääovelle noin 30-37 min. Tesomalta taas on mahdollista hyödyntää junaa ja vaihtaa keskustassa ratikkalinjaan 1.

Raholan osalta linjastosuunnittelussa on näytetty kaksi linjaa, molemmat Etelä-Hervantaa, joilla liikennöitäisiin yhteisellä osuudella ruuhka-aikoina 10 minuutin välein ja muina aikoina 15 minuutin välein. Tällä linjalla mahdollistettaisiin jatkossa myös yhteys Keskustorille sekä Hatanpään sairaalaan. Linja on tässä suunnitelmassa näytetty liikennöitäväksi Nokiantiellä, jolloin se palvelee laajemmin Villilän ja Raholan alueita. Nykyisellään esimerkiksi Villilänniemestä matka Nokiantielle on noin 500–700 metriä. Samaa matkaa olemme nyt osoittamassa nyt luonnoksessa Korvenkadulle.

Ikurin osalta olemme saaneet palautetta siitä, miten joukkoliikenne tultaisiin järjestämään, mikäli reitti ei enää lähtisi Tesomalta vaan Haukiluomasta. Linja Haukiluoma – Ikuri – Tesoma – Lielahti – Hiedanranta mahdollistaa eri puolilta Länsi-Tamperetta paremmat yhteydet esimerkiksi Tesoman eri urheilukohteisiin kuten uima-, jää- ja palloiluhallille sekä Ikurin voimisteluhallille. Lisäksi se tarjoaa laajemmalta alueelta yhteydet Lielahden kaupallisiin palveluihin. Ikurin-linjalle on lisätty vuorotarjontaa, kun linjalta suunnitellaan vaihtoyhteys Tesomalla niin junaan kuin tiheästi liikennöidyille linjoille 7 ja 8, joiden matka-aika Keskustorille Tesomalta on noin 15-20 minuuttia.

Lamminpään ja Vuorentaustan osalta on luonnoksessa näytetty linjaa Haavisto - Soppeenmäki - Vuorentausta – Keskustori, joka kulkisi Vuorentaustantien kautta Ylöjärventielle ja edelleen kohti Keskustoria. Linjalla liikennöitäisiin luonnoksessa maanantaista lauantaihin 30 min välein ja sunnuntaisin 60 min välein. Lamminpäästä mahdollistetaan tässä suunnitelmassa nykyisenkaltainen yhteys Tohlopin ja Tesoman kautta Tampereen keskusta-alueelle.

Pispalan ja Lielahden välinen liikennöinti on huomioitu ja linja Metsäkylä - Soppeenmäki - Lielahti – Keskustori, jolla mahdollistetaan yhteys Lielahden palveluihin Pispalan valtatieltä.

Pohtolan ja Siivikkalan alueelle on näytetty liityntäliikennettä Siivikkala – Hiedanranta, jolla mahdollistettaisiin tässä suunnitelmassa vaihtoyhteys joka toiseen ratikkaa eli liikennöintiä olisi tässä suunnitelmassa 15 min välein.

Nokian osalta linjastouudistusta on tehty viime vuoden loppupuolella ja tämän vuoden alussa yhdessä asiakkaiden kanssa. Nokian linjastouudistus on tarkoitus ottaa käyttöön kesäkauden 2023 alussa. Nokian linjastouudistuksesta voi käydä lukemassa https://www.nysse.fi/ajankohtaista/nokian-linjastouudistusta-tehtiin-yhdessa-asukkaiden-kanssa-nokian-kaupunkikehitys-antaa-lausuntonsa-linjastosuunnitelmaan.html?p288=3

- to 30. kesäkuu 2022 09.35

29

Ratikka kulkee Lielahteen, ei Raholaan. Linja 29 on hyvin tärkeä myös niille, jotka joutuvat asioimaan autottomana esim. Taysissa. Unohtamatta työ- ja koulumatkaliikennettä.

- to 30. kesäkuu 2022 08.29

8

8 linja on hyvä ja vuoroväli hyvät, mutta eikö kyseisen linja voisi Pirkkalan päässä ajaa joka toinen vuoro Kyöstiin ja joka toinen kiertäisi vähäjärven. Samaten haukiluomassa että joka toinen menisi Haukiluoman ja toinen puoli esim myllypuro/ikuri

- to 30. kesäkuu 2022 05.14

Pispala

Hei, yhdyn siihen kun joku kirjoitti että Pispalasta pitäs päästä lielahteen. Olen samaa mieltä ja linja voisi mennä esim pyynikintori pispalan valtatieltä lielahteen ja siivikkalaan tai muualle sinne

- ke 29. kesäkuu 2022 17.47

Kulkija

Miksi pitää tehdä pitkiä linjoja kun voisi pätkiä linjoja jne. Esim se linja suunnitelma Pirkkala-Lielahti-reuharinniemi, niin sem voisi pätkiä Pirkkala-sarankulma-hatanpään sairaala-tays/tms ja keskustori Lielahti/ryydynpohja-reuharinniemi voisi ajaa muu linja kuten 19 kun sillä voisi olla eri päättäri kuin linjalla 9

- ke 29. kesäkuu 2022 17.44

Läntisen linjasuunnitelman ensimmäinen luonnos 2024

Toivomus, että Kirkonseudulta pääsisi ilman vaihtoa Lielahteen (Lielahti-keskukseen).
Tämä näkyykin toteutuvan uudella bussilinjalla: Asuntila-Ylöjärvi_Hiedanranta. Kiitokset siitä.

Marja Katajamäki - ke 29. kesäkuu 2022 16.16

Pispala-Lielahti

Isommat kaupat (Citymarket, Prisma, Tokmanni, K-rauta, Motonet yms.) sijaitsevat Lielahdessa, jonne pitäisi edelleen säilyttää kulkumahdollisuus julkisilla myös Pispalassa asuville. Ratikka ei pispalalaisia palvele.

- ke 29. kesäkuu 2022 14.32

Linja

Joka menee Hatanpään kautta suoraan Petsamoon ilman turhia mutkia esim nyk 26
Linja joka menee Myllypuroon Hatanpää kautta keskustan läpi
Suorat reitit ovat hyvä ratkaisu
Huomioikaa myöskin ne paikat joihin ei ratikka kulje


- ke 29. kesäkuu 2022 14.21

Pirkkala lielahti

Se linja mitä on suunniteltu Pirkkalan perältä kiertävän pikkuteitä pitkin Lielahden taakse on turha, kun pirkkalaan voisi tehdä uuden linjan joka korvaisi osan kyseisestä reitistä ja linjaa 8 voisi hyödyntää myös päättärin suhteen

- ke 29. kesäkuu 2022 05.23

Epilä kaarila

Kaarilan kautta pitäs mennä arkisin useempi vuoro ja vkonloppuisin 2x tunnissa bussi josta saisi vaihtaa pyynikintorilla bussia tai mennä vaikka Hämeenkadun päästä päähän. Nykyinen linja on tehty petsamolaisia varten ei meitä kaarilalaisia. Täältä lähtee aikaisin aamulla porukkaa ja illalla myöhään porukkaa töihin tai töistä kotiin. Eikö joku linja voisi kiertää ruuhka aikoina kaarilan kautta

- ke 29. kesäkuu 2022 05.20

Pohtola-Pispala-Pirkankatu

Yhteys Pohtolasta tulisi säilyttää Pispalan valtatielle ja Pirkankadulle. Alueen ikäihmisillä ja lapsiperheillä tulisi olla esteetön kulkuyhteys Tipotien terveyspalveluihin ja työssä käyvillä yhteys sujuvaan työmatka liikenteeseen. Nyt jo matka pysäkille lähes kilometri ja vuoroja tosi vähän jotka eivät palvele puolen yön aikaan työstä palaavia. Mitään hyötyä ei tule olemaan ratikasta näillä reiteillä kulkeville kaupunkilaisille. Oletus on hankkia auto, jäädä työttömäksi, jättää ikäihmiset kotiin vailla terveyspalveluita ja koululaiset etäopetukseen Pohtolan alueella. Lielahden terveyspalvelut on suljettu ja laboratorio suljettu. Kaupunkilaisten veronmaksajien riesaksi koitui ratikka joka vie loputkin julkisenliikenteen palvelut. Olisiko mahdollista kunnallisveron kevennys Pohtolan asukkaille.

- ke 29. kesäkuu 2022 00.09

Linja 8

Toivottavasti linja 8 jatkaa edelleen samaa reittiä ja vuorotiheys pysyy samanlaisena.

- ti 28. kesäkuu 2022 20.03

9/19

Eikö linjoista 9/19 toinen esim 19 menisi lentävänniemen sijasta reuharinniemeen

- ti 28. kesäkuu 2022 17.33

Linjat 9 ja 19 - Reitti

Linjojen 9 ja 19 reitteihin voisi tehdä pieniä muutoksia. Kulkevat pitkälti samaa reittiä, toinen jatkaa Hervantaan. Tarvitaanko edes kahta linjaa Annalasta Keskustaan? Linjan 19 voisi muuttaa liityntälinjaksi raitiolinjalle 3 (esim. Kaipanen-Hervanta)

- ti 28. kesäkuu 2022 10.37

Näitä linjoja

Ei saa lopettaa linja 15a kulku ehdottomasti jatkettava
Linja 13 samoin linja 8 miksi ei käy Hatanpää sairaalan kautta ja on jatkossa hyvä ja erittäin tarpeellinen suunnata Myllypuroon Haukiluoman sijaan. Kulku linja 8 missä on työpaikkoja ei Haukiluomaan.
Suora uusi reitti Höytämöstä Petsamoon Vihilahden kautta.

- ti 28. kesäkuu 2022 10.12

Nyt on hyvä

Nyt on ihan hyvät systeemit ainakin Vuorentaustassa. Säilyttäkää ennallaan, tai palatkaa edelliseen malliin. Se palveli ehkä muutakin Ylöjärvee. Jos ratikka joskus tulee niin bussilinjoja ei saa silti vähentää.

- ti 28. kesäkuu 2022 09.48

Ylöjärveläinen

Ylöjärven joukkoliikenne on ihan ok, Linja 28 on toisaalta turha, kun sisäistä joukkoliikennettä voisi/pitäisi kehittää. 85 kulkee ihan hyvin. 28 reitin soppeenmäki lamminpään voisi korvata sisäisellä liikenteellä

- ti 28. kesäkuu 2022 06.24

Ylöjärvi

Tere, miksei ylöjärvellä ole sisäistä liikennettä. Yksi reitti voisi kulkea asuntila-soppeenmäki-Lamminpää (Tesoma) ja asuntila-soppeenmäki-Lielahti

- ti 28. kesäkuu 2022 06.21

Siivikkala-Tampere(keskusta)

Minä, joukkoliikennettä suosivana, en tule koskaan nousemaan "tampereen ratikkaan",vaan kuljen tulevaisuudessakin bussilla,vaikka joudun välillä vaihtamaan autoa välillä Siivikkala-Tampere(keskusta).

- ma 27. kesäkuu 2022 13.12

Jääkö Länsi-Hervanta vaille yhteyksiä

Linjastokartan mukaan linjat 5 & 6, jotka ovat palvelleet Hervannan länsiosaa, jäisivät pois. Jos matka Poukamankadulta lähimmälle pysäkille kasvaa yli 1300 metriin, se sulkee käytännössä julkisen liikenteen pois vaihtoehdoista minulta ja monelta muulta.

- ma 27. kesäkuu 2022 12.29

Linja 29

Linja 29 on tärkeä Raholan päässä. Korvenkadulla asuu paljon ikäihmisiä.

- ma 27. kesäkuu 2022 12.01

Linja 29 on erittäin tärkeä raholan päässä! 15 ja 29 voisivat mennä enemmän limittäin eikä peräkkäin. Poikittaisliikennöintiä rahola/villillä alueelta Lielahteen olisi hyvä.

- su 26. kesäkuu 2022 21.19

Kaikki ei liiku kuin automaattinen ruohonleikkuri

Huomatkaa, että Ratikka pidentää välimatkaa pysäkkien välillä. Busseja ei saa poistaa alueilta ratikkareiteillä.
Joillekin jopa 500 metrin matka pysäkille kohtuuton.

- su 26. kesäkuu 2022 13.53

38 linja on syytä säilyttää

Heippa,
vaikka erinomainen ratikka tuleekin tänne Lentävänniemen suuntaan asti, on silti syytä säilyttää nopea poikittaisliikennelinja 38. Työläisiä ja opiskelijoita on runsaasti, jotka tarvitsevat tämän erinomaisen linjan 38.
Kiitos!

- la 25. kesäkuu 2022 08.06

Tayssille säilytettävä kulku

Tayssille on säilytettävä suora yhteys. Kaikki eivät pysty/kykene vaihtamaan junaan tai ratikkaan koska se ei ole suunniteltu täysin esteettömäksi. Myös Pitkäniemen vielä ollessa toiminnassa tulee muistaa että siellä olevilla potilailla on somaattisia oireita joita hoidetaan tayssilla ja heille tulee taata suora yhteys ilman vaihtoja keskussairaalalle. Ihan vain jo turvallisuuden takia.

- pe 24. kesäkuu 2022 21.55

Kaarila

Kaarilan kautta pitäs kulkee arkisin paremmin busseja esim keskustaan. Alueella asuu vanhoja ihmisiä eivätkä he jaksa vaihtaa bussista toiseen jme

- to 23. kesäkuu 2022 14.10

Siivikkalan liikennetiheys

Ihmettelen, että Siivikkalan kasvavaa asukasmäärää ei ole huomioitu. Siivikkalasta on jo tähänkin asti ollut todella hankala kulkea Nyssellä, koska liikenne kulkee niin harvoin ja tiettyihin aikoihin ei ollenkaan. Nyt koulun taakse ja Mettistön aluelle on rakennettu ja tullaan rakentamaan paljon. Kun polttoaineen hinnat nousevat ja muutenkin ilmaston vuoksi olisi joukkoliikennettä suosittava. Kaikki eivät edes Siivikkalassakaan yksityisautoilua suosia. Toivottaisiin tiheneviä vuoroyhteyksiä Tampereen suuntaan. Olen pienyrittäjä ja minulla käy kurssilaisia, joilla on vaikeuksia päästä kursseille tiettyihin aikoihin tai sitten pois lähdön aikatauluittaminen ei onnistu. Se on haitta pienyrityksellekin. Toivojia on monia, mutta julkaisen vain oman nimeni.

Serafia Salmi - to 23. kesäkuu 2022 10.31

Siivikkalan linja Lielahden keskustan kautta

Siivikkalan linjassa tulisi huomioida Lielahden keskustassa työskentelevät. Itse muutin tänne juuri ja olisi hienoa käyttää julkisia auton sijaan. Ystävänikin kulkee Lielahteen töihi Siivikkalasta bussilla, enkä usko, että olemme ainoat. Kunpa tämä nyt säilyisi, eikä tulisi ensin pitkää kävelyä pysäkille ja sitten vielä Lintulammelta?Lielahteen? Lielahteen yli kilometri kävelyä. Pyhän aikataulu huomioitu hyvin, että lähtee 9 linja vaikka uskon että aiempikaan ei olisi haitaksi.

- to 23. kesäkuu 2022 00.05

Epilästä Lielahteen

Suora yhteys Epilästä Lielahteen olisi tosi hyvä.

- ke 22. kesäkuu 2022 11.17

Siivikkalasta Tayssille

Hei, olispa hienoa päästä Tayssille nopeasti Siivikkalasta. Työmatka sujuisi näin helposti julkisilla.

- ke 22. kesäkuu 2022 00.36

Linja 29 tärkeä. Se palvelee kyllä paremmin lännen päätä, jos ei kulje tähän suuntaan lähes linjan 15 perässä. Raholasta pitäisi päästä myös jollakin linjalla suoraan Pyynikintorille ja Hämeenkadulle. Poikittaisliikenne Raholasta/Villilästä Lielahden liikekeskukseen olisi myös tarpeen.

- ti 21. kesäkuu 2022 21.02

Nokia Kankaantaan alue

Nokian Kankaantaan alue täysin pimennossa ja ilman julkista joukkoliikenettä. Linja 71 ajanut aiemmin Kalkuntietä Tampereen keskustaan. Viimeisin reittimuutos huononsi yhteyksiä Tampereelle entisestään. Linjan reitti muutettiin ajamaan Rounionkatua Kolmenkulman kautta vain Lielahteen asti. Linjan kulkureitti huonontunut todella viimeisten vuosien aikana ja nyt lopetetaan kokonaan. Linja 7 Kalkussa on tällä hetkellä lähin Kankaantaan alueen asukkaita palveleva linja. Matkaa pysäkille yli 2 km. Olisiko aiheellista miettiä linjan jatkamista Kalkuntietä Nokialle asti. Kaikki Nokialaiset eivät asu Nokian aseman tai keskustan bussi- ja junalinjojen lähettyvillä. Työ- ja koulumatkaliikenne mahdotonta toteuttaa tällä hetkellä ilman omaa autoa.

- ti 21. kesäkuu 2022 18.02

Linja 17

Kyllä olisi helpompaa, jos linja 17 kulkisi edelleen Vehmainen-Leinola-Messukylä-Kaleva-Keskusta-Amuri-Pispala-Tesoma-Kalkku reittiään. Nykyään pitää vaihtaa kaksi kertaa ennen kuin pääsi edes keskustaan. Tuo vanha linja 17 oli kyllä käytännöllinen, ja ihmettelen, miksi se edes poistettiin. Jos olisi mahdollista, tämä linja pitäisi kyllä palauttaa entiselle reitilleen

- ti 21. kesäkuu 2022 14.07

Ikurin linjat - lisäkommentit suunnittelun vastauksiin

Kommentoin jo aiemmin Ikurin asukkaiden tilannetta, mutta huomasin sen jälkeen suunnittelulta tulleet vastaukset muiden huoliin. Tässä niihin muutama lisäkommentti.

"Linja Haukiluoma – Ikuri – Tesoma – Lielahti – Hiedanranta mahdollistaa eri puolilta Länsi-Tamperetta paremmat yhteydet esimerkiksi Tesoman eri urheilukohteisiin kuten uima-, jää- ja palloiluhallille sekä Ikurin voimisteluhallille."

Tässä ei siis ole ensisijaisena tarkoituksena palvella Ikurin asukkaita asiointi- ja työmatkaliikenteessä, vaan mahdollistaa muualta liikenne Ikuriin? Tämä selvittää tietysti aika monta asiaa suunnitelmasta.

"Lisäksi se tarjoaa laajemmalta alueelta yhteydet Lielahden kaupallisiin palveluihin."

Eli tarkoitus ei siis edes ole käyttää tätä syöttöliikenteenä ratikkaan Ikurista ja Haukiluomasta? Tämä selvittää sen, miten kukaan on ikinä suunnitellut liittymäliikenteelle 25 min. mutkittelevan poikittaislinjan. Tai miten tämä on koko suunnitelmassa ainoa kaltaisensa liittymälinja. Kaikki muut ratikan syöttölinjat ovat jatkeena ratikalle, ja ajavat suhteellisen suoraan liityntäpysäkille.

Nykyisellä linjalla Lielahden kaupallisiin palveluihin pääsee Haukiluomasta ja Ikurista alle kymmeneen minuuttiin, ja Tesoma-keskuksesta n. 15 minuuttiin. Uusi yhteys kestää Haukiluomasta 25 minuuttia ja Tesoma-keskukseltakin 10-15 minuuttia.

"Ikurin-linjalle on lisätty vuorotarjontaa, kun linjalta suunnitellaan vaihtoyhteys Tesomalla niin junaan kuin tiheästi liikennöidyille linjoille 7 ja 8, joiden matka-aika Keskustorille Tesomalta on noin 15-20 minuuttia."

Vuorovälin lyheneminen nykyisestä 20 minuutista 15 minuuttiin ei millään tasolla paranna palvelua, kun sekä suora linja keskustaan että suora linja Lielahteen on poistettu.

Juna Tesomalta on toki tänäkin päivänä mukava lisä, mutta nykyisellä vuoromäärällä ei realistinen pääratkaisu joukkoliikenteeseen. Jopa keskellä päivää vuoroväli on kaksi tuntia, ja liikennöinti loppuun n. klo 19.

Vaihtoyhteydet "tiheästi liikennöidyille linjoille 7 ja 8" eivät nekään toimi nykyiselläänkään samalla tavoin kuin suunnitelmissa. Vaihto on aina riippuvainen kahden bussin keskinäisistä aikatauluista ja niiden pitävyydestä. Joka vaihtoon pitää varata enemmän aikaa kuin miltä se aikataulukirjaa selatessa vaikuttaa, koska esimerkiksi myöhästyminen töistä ei ole usein mahdollista. Lisäksi toinen vaihto on joka tapauksessa usein tarpeen myös keskustassa, koska suunnitellut linjat 7 ja 8 eivät palvele ratikkaliikenteen pääsuuntia.

Jos olen ymmärtänyt väärin, niin toivoisin näihin olettamuksiini korjauksia.

- ti 21. kesäkuu 2022 13.49

Ryydynpohja

Karttasuunnitelman linjareittejä katsomalla näyttäisi siltä, että helpoiten Ryydynkatu ja Lintulamminkatu palveltaisiin ajamalla Siivikkalan linja sitä kautta. Se tuskin on Siivikkalasta tuleville kohtuuton lisälenkki. Yhteys on toki vain Hiedanrantaan, josta vaihto ratikkaan.

- ti 21. kesäkuu 2022 12.27

Ryydynpohjassa tarvitaan bussia jatkossakin

Jättäkää ihmeessä reitti kulkemaan Lintulammenkadun ja Ryydynkadun kautta! Ei ole realistista kuvitella, että väki käveleeTeivaalantien varteen. Ryydynkadun alkupäässä ei ole myöskään kävelytietä ja näen turvallisuusriskinä, jos ihmiset pikitien vartta talsivat kohti pysäkkiä ja talven hämärissä kotiin. Siis he, joilla olisi kävelyterveyttä niin pitkää matkaa kulkea jalkaisin. Puiston kautta ei kukaan matkaansa pidentäisi. Tuo on pieni koukkaus ja palvelee monia. Raitiotien rakentaminen parin kilometrin päähän ei poista Ryydynkadun/Lintulammenkadun pysäkkien käyttäjien tarpeita päästä bussinkyytiin. Kuljen säännöllisesti bussilla ja harvoin olen ainoana kyytiin nousemassa pysäkillä/pois jäämässä Lintulammenkadun ja Ryydynkadun pysäkeillä. Eikös tämä ole joukkoliikennettä? Älkää heikentäkö suuren joukon tarvitsemaa palvelua! Ryydynkatu on perinteinen bussikatu ja monet asukkaat bussin varaan rakentaneet arkensa.

- ti 21. kesäkuu 2022 10.01

Ikuri ja suoraviivainen liityntäliikenne

Tässä suunnitelmassa Ikurista puuttuu sekä vaihdoton yhteys keskustaan että tuo luvattu suoraviivainen liityntäliikenne. Tällä hetkellä Ikurista pääsee:
- 3-5 minuutissa Tesoma-keskukseen palveluihin ja juna-asemalle,
- 9-10 minuutissa Lielahden palveluihin, ja
- hiukan yli 20 minuutissa keskustaan.

Uuden suunnitelman mukaan ainoa yhteys kiertää Tesoman, Tohlopin ja Lamminpään kautta Lielahteen ratikkapysäkille ensimmäiset 25 min. Siitä vaihto ratikkaan, ja keskustaan. Tuosta kiemurasta on "suoraviivainen liityntäliikenne" todella kaukana. Varsinkin kun yhteys nykyisellään jo toteuttaa juuri tuon tavoitellun "suoraviivaisen liityntäliikenteen", linjan päättyessä Lielahteen ratikkapysäkille.

- ma 20. kesäkuu 2022 20.34

Hyva ajatus linja 8 kulkemaan suoraan Kyösti ---- Myllypuroon ja

LInja 26 Turtolasta Lahdenperänkadun kautta Vihilahti Hatanpää sairaala ;Ratina ;Sorin aukion kautta ,Rautatieasema ,Pohjolankatu ja päätepysakkinä Petsamo .Tarpeellinen ,palveleva ja toimiva reitti ,joten toimintaan pikaisesti

- ma 20. kesäkuu 2022 16.30

Linja 8 paljon lähtöjä

Olen samaa mieltä aiemman kommentoijan kanssa, että mikä järki on ajattaa kaseja joka välissä Kyöstille ja Haukiluomaan. Jopa monia autoja seisoo päätepysäkillä. Tuota linjaa pitäisi haaroittaa molemmissa päissä. Esim. Pirkkalassa 12 ei kulje kuin harvoin Vaittiin, niin 8 voisi paikata sen vajeen. 12 voisi siten siirtää jonnekin muualle. Kyöstille ei tarvitse 10 tai 7,5 min välein busseja. Eikä Haukiluomaan, järkeä siihen mihin bussit kulkevat.

- ma 20. kesäkuu 2022 14.26

Tahmelan bussi

Milläköhän bussilla on tarkoitus kulkea Tahmelaan? Mites Pyynikin tehtaan uudet asukkaat, onko kaikilla Tesla alla? Voi tulla yllärinä, että onkin ihan motissa siellä rannassa.

- ma 20. kesäkuu 2022 13.42

Teivo

Jokun bussi voisi mennä edes Teivon raviradan ohi, tehtailta sekä asutusalueelta on kumminkin aika matka kävellä "ABC pysäkille

- ma 20. kesäkuu 2022 10.16

Hallila- Hatanpään sairaala

Toivon mukaan linja joka kulkee Hallilan ja Hatanpään sairaalan kautta säilytetään sekä linjavuoroihin sisällytetään tällä hetkellä puuttuva pyhäaamuinen aikainen vuoro sairaalassa työssään kulkeville molempiin suuntiin koska ratikalla ei pääse joka paikkaan bussilinjan matkan varrelta.
Esimerkiksi Veisuun ei mene tällä hetkellä yövuoron linjaa ollenkaan.
Lisäksi Turtola-Veisu-Nekala linja olisi myös säilytettävä.

Henrietta Pärkkä - ma 20. kesäkuu 2022 05.19

Lamminpää - Tohloppi - keskusta

Bussilinja 14 lopetus lamminpää-tohloppi :( Täältä kaupunkiin pääsyä hankaloitetaan julkisilla edelleen. Tohlopista kun käy koulua kaupungissa tai esim. Kalevassa, niin koulumatkaan menee tunti ja ylikin mennen tullen - hullua, kun matka on 11 km. Täältä kun pitäis 8 ehtiä kouluun, niin 6:50 bussiin on pitänyt ehtiä. Töissä käymisestä puhumattakaan. Ratikkavaihtoihin täytyy kävellä myös kauempaa..Ensin bussipysäkkikävelyt + ratikkapysäkkkikävelyt + määränpäähän kävelyt. Muistakaa huomioida kokonaismatkustusaikoja. Ennen sentään pääsi edes 20 min välein, enää ei sitäkään. 2 bussilinjaa pitäisi kyllä pystyä koukkaamaan tohlopinkadultakin. Suoria reittejä tarvitaa ruuhka-aikoina, ei jokaista yhdistettäisi ratikan vaihtoon.

- ma 20. kesäkuu 2022 00.03

Ylöjärveltä poikittaisyhteyksiä

Ylöjärveltä voisi olla kehätietä kulkeva moottoritielinja Nokian tai Pirkkalan suuntaan. Nykyisellään kehätietä ei hyödynnetä bussiliikenteessä.

- su 19. kesäkuu 2022 17.52

Linjat nopeammille reiteille

Linjat voisivat hyödyntää nykyistä enemmän Nokian moottoritietä ja Paasikivenkatua, jotta matka-aikoja saataisiin lyhyemmiksi. Pispala voitaisiin palvella vaihdollisesti.

- su 19. kesäkuu 2022 17.51

Ryydynpohja ja Lintulammenkatu

Sen mitä muistan muinaiselta linjalta 27 niin aamuruuhkassa ainaki ~07:20 aikoihin Ryydynpohjasta lähtenyt vuoro oli lähes täydessä istumalastissa pysäkillä Possilankatu 15. Myös niinä aikoina, kun autokiertoon saatiin teliauto. Sangen hyvä suoritus muutamalle pysäkille.

Vaikka etäisyydet saadaankin jotenkin nätisti ympyrän sisään, niin korkeuserot tietyillä paikoilla tekevät (kävely)matkasta entistä haastavamman. Etenkin tuolta Lintulamminkadun montusta.

- su 19. kesäkuu 2022 17.49

38 ja 80

Linja 38 pitää säilyttää, sillä sen avulla pääsee Ylöjärveltäkin ainutta järkevää reittiä ja vielä ihan järkevässä ajassakin Taysille ja Kaupin kampukselle. Jos linja lakkautetaan matka aika tulee pitenemään huomattavasti ja vaihdotkin lisääntyy.
Myös linja 80 Ylöjärveltä Tampereen keskustaan tulee kulkea useammin kuin kerran tunnissa, sillä jos ratikka on epäkunnossa ja bussikin kulkee Ylöjärveltä Tampereelle vain kerran tunnissa, niin kulkemisesta Taysille ja Kaupin kampukselle tulee todella vaikeaa autottomalle.

- su 19. kesäkuu 2022 12.29

Pohtola-Hämeenpuisto

Ratikan piti jouduttaa joukkoliikennettä ja varmasti sitä tekikin itä- ja etelä suunnassa mutta samalla bussit pohtola-keskusta lopahtivat täysin. Tunnin välein pääsee vaan liikkumaan kotoa keskustaan ja takaisin. Ja viimeinen 82 joka menee 21.33 on aika onnetonta tarjontaa ihmisille joilla ei ole autoa tai ovat vkoloppuna ravintolassa. Kyllähän sitä kesä iltana kävelee puolituntia kotiin mutta mites talvella?? Taitaa jäädä kaupungissa käynnit aika vähäisiksi kun ei pääse ENÄÄ KLO22 kotiin bussilla.

- su 19. kesäkuu 2022 11.55

Ylöjärvi

Hei, voisko tehdä uuden linjan mikä menisi ylöjärveltä tesoman kautta Nokialle että pirkkalaan. Joko Ylöjärvi tesoma Pirkkala tai Ylöjärvi tesoma Nokia vaihdolla toiseen tms

- su 19. kesäkuu 2022 11.28

Minkä takia ratikka on nyt ainoa asia mikä mielessä mennään? Yhteys ratikkaan länsi-Tampereelta... Ratikka kuitenkaan ei kata koko Tamperetta, joten kaikkien ei ole mahdollista mihinkään ratikkaa käyttää. Linja nro 14 on erittäin harmillinen menetys jos se viedään täältä Lamminpäästä kulkemasta Turtolaan. Nyt puhutaan vain ratikasta ja tarjotaan toisena kulkua Pirkkalaan. Unohdetaan kaikki muu. Älkää lakkauttako 14 linjaa.

- su 19. kesäkuu 2022 00.01

matkan kesto ikurista- tays keskusairaalaan

Ikurista 3-vuorotyötä tekevän on erittäin hankala päästä järkevällä tavalla ja ilman vaihtoja taysiin. Työmatkoihin tulee kulumaan vaihtoineen aikaa melkoisesti, jos vielä huomioidaan talvikelit ja bussien ja ratikan talviset hyytymiset ja muut ongelmat- töissä on kuitenkin oltava sovitusti, joten melkoisesti saa ylimääräistä aikaa ottaa, jotta varmasti ehtii töihin. Ennen linja 8:lla pääsi suoraan taysiin, nyt ei sinne mene 8 eikä 13 . Tesomalta menee ehkä bussi ja juna mutta sinnekin on jollain ikurista mentävä .

- la 18. kesäkuu 2022 18.43

Uusi linja Haavisto-Ylöjärvi-Vuorentausta-Hatola-Lielahti-Keskustori

Hyvä uusi linja. Katuluettelo kuitenkin poikkeaa osittain luonnoksen linjauksesta eli luettelo ohittaa Vuorentaustan tiet.

- la 18. kesäkuu 2022 16.11

Linja Epilä-Lielahti

Epilänkadulta kulkevien linjojen poistuttua matka-aika Lielahteen tuplaantui. Tällä hetkellä etenkin kesäaikataulujen voimassaollessa on klo 7 Lielahteen töihin pääsy lähes mahdotonta. Voin toki kävellä tai pyöräillä, mutta esimerkiksi kaatosateella olisi mukavampi käyttää julkista liikennettä. Myös, jos liikuntakyky olisi rajoitteinen, olisivat julkiset yhteydet tarpeen.

- la 18. kesäkuu 2022 14.23

Epilän Winterin kulmilta päivää

Jos nyt unohdetaan se, että päätös rakentaa raitiotie Tampereelle aiheuttaa edelleen harmaita hiuksia isolle osalle julkisen liikenteen käyttäjistä, myös minulle, niin onhan tämä linjasto huomattava parannus edelliseen verrattuna. Mahtavaa että Satakunnankadun ongelmat on ilmeisesti huomattu ja täältä Winteristäkin sekä ratikka, että eteläinen keskusta olisi jälleen paremmin saavutettavissa kun linjat kulkisivat Pyynikintorin kautta Keskustorille. Hämeenkadulta on lyhyt matka joka puolelle keskustaa, joukkoliikennekatua pitkin on nopeampi ja mukavampi matkustaa, eikä ratikkaan vaihtoa varten tarvitse körötellä koko keskustan läpi rautatieasemalle.

Nyt kesäkautena linja 7 on ollut jo ihan suunnaton pelastus keskustassa asioinnin ja oman työmatkani kannalta. Kiitos paljon siitä!

- la 18. kesäkuu 2022 13.03

Keskustasta tulee päästä Tipotien terveysasemalle ja Lielahden palvelujen lähelle, siinä kaikki

- la 18. kesäkuu 2022 12.47

Pirkkala

Pirkkalasta olis kiva päästä Rajasalmen sillan kautta tesoman läpi ylöjärvelle työnpuolesta. Ei tarvisi mennä treen keskustan kautta vaihdolla. Varmaan olisi liikkujia päivittäin

- la 18. kesäkuu 2022 12.11

Siivikkala linja

Ehdottaisin että siivikkalan linjan reitti kulkisi siivikkalasta lielahden kautta tesomalle ja sieltä esim kalkkuun/Myllypuroon

- la 18. kesäkuu 2022 12.08

8

Linja 8 menee arkisin tiheästi, eli miksei kyseisen linja joka toinen vuoro/tietyt vuorot menisi jonnekin, kuten Myllypuroon tms

- la 18. kesäkuu 2022 12.06

Tesoma

Miksei tehdä semmoista linjaa että pääsisi tesomalta ylöjärven keskustaan, esim kalkki-Tesoma-lammimpää-soppeenmäki. Tesomalla olisi vaihtoyhteys nokiaan että Ylöjärven suuntiin päivittäin

- la 18. kesäkuu 2022 12.04

Lamminpää

Ihmettelen miksi Lamminpäästä keskustaan on pääsee 2x tuntiin keskustaan kun vielä muutama vuosi sitten pääsi 4x tunnissa.

- la 18. kesäkuu 2022 11.59

Pitäisikö joukkoliikenteen palvelella asiakasta vai asiakkaan ratikkaa?

En varsin ota Tampereen länsipuolen linjoihin enemmälti kantaa, kun en siellä liiku. Mutta jo itäpuolella suunnittelun lähtökohta oli, että asiakkaan pitää palvella turhaa ratikkaa sen sijaan, että joukkoliikenne palvelisi asiakasta. Toivottavasti tätä veronmaksajille tolkuttoman kalliiksi tullutta ja tulevaa ratikkaa ei enää rakenneta yhtään metriä lisää.

Teen onneksi etätöitä, joten ei tarvitse juurikaan nyssellä matkustaa. Ja muissa asioissa lähtökohta on liikkuminen omalla autolla sellaisiin asiointipisteisiin joihin ja joista pääsee tällä sujuvasti ilman tolkutonta hitautta (esim. linja 28 Tre:n itäpuolella) tai ilman vaihtoja ratikkaan. Tampereen keskustassa ei enää viitsi asioida kuin vain siinä tilanteessa, että muut vaihtoehdot on käytetty loppuun. Niin hankalaksi / hitaaksi tämä on tehty niin bussilla kuin omalla autollakin.

Haluan myös kritisoida nyssen jokin aika tekemää kyselyä vaihdollisista ja vaihdottomista yhteyksistä. Oli tosi tarkoitushakuinen kysely, jolla vastaukset saatiin varmasti näyttämään halutunlaisilta kysymysten muotoilulla.

Mutta oikeasti: haluaako Nysse, että joukkoliikenne palvelee asiakasta vai pitääkö asiakkaan olla ratikan palvelija, jotta tämä turhake saataisiin näyttämään järkevältä?

- la 18. kesäkuu 2022 11.38

Rahola, Korvenkatu

Olen ehdottomasti linjan 29 säilyttämisen kannalla. Työskentelen Taysin kampusalueella ja jo nyt työmatka kestää kävelymatkoineen 40 minuuttia (bussissa 30 min) , vaikka bussilinja on suora eikä bussia tarvitse vaihtaa. Linjan käyttö on kokemukseni mukaan aktiivista. Itselleni ainoa järkevä vaihtoehto linjalle 29 ajallisesti, työmatkan liikaa pidentymättä, on oma auto.

Tuija - la 18. kesäkuu 2022 09.51

reitti muutos linialle 13

Talviliikenteen alusta linja 13 keskustorin kautta.Kuljettajana olen saanut paljon nekatiivista palutetta,ratinan sillan kautta tehty reitti ei sovi sen paremmin hatanpään sairaalan työntekijöille kuin sairaalan omais vieraille,pitäis päästä keskustaan.

Veikko Ruissalo. Kuljettaja PIRTIL. - la 18. kesäkuu 2022 08.46

Härmälän yhteydet pilattiin

Viimeisessä "uudistuksessa" Härmälän yhteydet pilattiin niin Partolan kauppakeskukselle kuin Hatanpään terveysasemalle kun linjan 11 reitti muutettiin . Olisi varmaan aika palauttaa paljon käytetyt, ja toivotut yhteydet. Nyt linja ajaa jopa sunnuntaisin sarankulman teollisuusalueen läpi tunnin välein jossa ei varmasti kulje ketään....

- pe 17. kesäkuu 2022 16.01

Yleisiä mietteitä

Tässäpä nyt muutamia ajatuksiani suunnitelmasta:

- Mielestäni ei ole järkevää lopettaa linjaa 38 Lentävänniemen ja Taysin välillä. Jos tätä väliä kulkevat ihmiset ohjataan keskustan kautta ratikalla, niin matka-aika pitenee huomattavasti ja matkaan sisältyy vaihto. Lisäksi 38 olisi voinut tarjota yhteyden Lentävänniemen ja Niemenrannan alueilta Lielahden kaupoille, suunnitelmassa oleva Lentävänniemi-Hiedanranta -linja on aika tynkä, eikä varmaan saa suuria matkustajamääriä kun kulkee vain Hiedanrantaan.

- Lielahden kaupoilta ei myöskään ole nähdäkseni kuin yksi suora bussiyhteys keskustaan (Ylöjärven Metsäkylän auto), joka ei kulje kovin tiheästi, eli ilmeisesti on tarkoituksena että Lielahdesta tulevat matkaavat liityntälinjalla pari pysäkkiä ja vaihtavat Hiedanrannassa. Lielahdesta kuitenkin usein tulee paljon matkustajia, ja tällainen yhteys ei varmaan useimpia houkuttele.

- Ylöjärvi:
Hyvä, että on kuitenkin tarjottu kaksi suoraa yhteyttä Ylöjärveltä Tampereen keskustaan, en tiedä mitä mieltä asuntilalaiset ovat pakkovaihdosta, mutta ainakin vuoroväli tihenee. Metsäkyläläiset ehkä saaneet parhaan yhteyden tässä suunnitelmassa, Haaviston yhteys kiertää vähän enemmän.

Lisäksi tuo Haaviston-bussin tekemä pisto Siltatien liikenneympyrässä on vähän outo, samalla voisi kiertää koko Kortteen alueen Kortteentietä pitkin, silloin väliin jäisi Töyränojantien pysäkki, mutta siitä on ihan kohtuullinen kävelymatka Ristimäentien pysäkille. Vuorentaustan jälkeen on minusta turhaa mennä tuota lyhyttä pätkää Rantatietä, bussin voisi laittaa kulkemaan Epilänkatua, niin saataisiin sinnekin palvelu takaisin.

- Lielahti-Tesoma-Pirkkala -yhteys kuulostaa hyvältä uudistukselta.

- Hyvä, että Muotialaan on saatu suunnitelmassa palautettua yhteys keskustaan.

- Hyvä, että Irjalasta on saatu yhteys keskustaan. Bussin voisi kuitenkin nyt laittaa kulkemaan Huikkaanaukion kautta, sitä yhteyttä on toivottu, ja Ali-Huikkaantien pohjoispäästä ei ole ymmärtääkseni tullut kovinkaan paljoa matkustajia.

- pe 17. kesäkuu 2022 15.50

Myllypuron teollisuusalue

on unohdettu kokonaan ,vaikka siellä on isoja työllistäjiä .Korjatkaa tilanne .Bussiyhteydet kuntoon sinnekin .Linja 15 a sinne jatkossakin

- pe 17. kesäkuu 2022 13.54

Ryydynpohja, Niemi ja Reuharinniemi

Ryydynpohja, Niemi ja Reuharinniemi On unohdettu kokonaan suunnittelussa. Miksi esim. Lentävänniemi-Hiedanranta linja ei voisi kiertää Vähäniemenkadun kautta vaas se on suuniteltu ajavan samaa reittiä kuin ratikka. Samoin Siivikkalasta tuleva bussi voisi kiertää Lintulamminkadun ja Ryydynkadun kautta tarjoten kyydin asukkaille. Reuharinniemi on myös motissa nykysuunnitelman mukaan.. eikö 38 jatka enää -24 vuonna? Sen päättäri voisi olla Reuharinniemessä.

- pe 17. kesäkuu 2022 11.36

38

Linja 38 säilytettävä, ainoa järkevä reitti länsipuolelta Taysille.
Vuorentaustasta keskustaan myös iltaisin ja viikonloppuisin päästävä useammin kuin kerran tunnissa (huom. alueelle tulossa todella paljon uusia asukkaita)

- pe 17. kesäkuu 2022 11.04

Turtola - Veisu

Tässä Länsi-Tampereen uudistusluonnoksessa on hälyttävästi vaivihkaa poistettu linja 14 kokonaan kulkemasta Turtola-Veisu-Nekala-Keskusta-reittiä. Kannattaa siis muidenkin kuin Länsi-Tamperelaisten mielestäni tutustua luonnokseen ja kommentoida ihan omasta näkökulmastaan. Toivoa sopii, että näistä tulee myöhemmin julki versioita myös muille kuin Länsi-Tamperelaisille markkinoituna.

- pe 17. kesäkuu 2022 08.42

Tesoma - Ylöjärvi

tesomalta ylöjärvelle

- pe 17. kesäkuu 2022 08.42

Nokia - Kalkku

Linja 7 Kalkusta voisi jatkaa kiepin Nokian asemalle. Pysäkitkin olisivat valmiina.

- pe 17. kesäkuu 2022 08.41

Rahola

Nykyinen 7 linja tesoman valtatietä nokiantielle ja siitä edelleen kaupunkiin on hyvä koska linja 8 menee taas tohloppi järven ohi

- pe 17. kesäkuu 2022 08.41

Tesoma - Pirkkala

Ääni reitille Tesoma - Prikkala ja linja liikkeelle mahdollisimman pian.

- pe 17. kesäkuu 2022 08.40

Ryydynpohja ja Pohtola

Jotenkin näyttää nyt hankalalta. Onko tarkoitus, että Ryydynpohjan ja Pohtolan asukkaat eivät pääse enää yhden bussin taktiikalla keskustaan?

- pe 17. kesäkuu 2022 08.40

Hyötämö---Myllypuro --

Huomioitavaa on pitää nykyinen 15A reitti on säilytettäva jatkossakin ,koska se palvelee Hatanpään suunnusta monien tarkeiden työpaikkojen tekijöitä Myllypuron suuntaan ,Lisäksi linjalle on syytä huomioida arkiaamut nyk lähtöajat ovat hyvät,reitti toimiva ja monipuolinen ja iltavuorosta klo 22 on oltava reitti takaisin päin suorana .vastatatkaa tähän kysymykseen

- pe 17. kesäkuu 2022 08.39

Tesoman syöttölinja

Kyseinen Haukiluoma - Ikuri - Tesoma - Hiedanranta linja vaikuttaa erittäin hyvältä ja järkevältä ratkaisulta, sillä se palvelee syöttölinjana erittäin laajasti Tesoman aluetta. Lisäksi 15 min vuoroväli vaikuttaa juuri sopivalta ja samalla Ikurinkin palvelutaso paranee. Lisäksi on hieno huomata, miten tässä on huomioitu myös Epilän ja Haapalinnan asuinalueet, kun niiltä alueilta pääsee bussilla Lielahteen! Tällä hetkellä näiltä alueilta nimittäin ei ole bussiyhteyttä Lielahteen.

- to 16. kesäkuu 2022 17.29

Suora bussireitti Hatanpään

suunnalta Myllypuroon ,missä on monen työpaikka /ei omaa autoa /.On päästävä täältä Hatanpään suunnalta jatkossakin töihin Myllypuroon .Ja reilut vuorot klo 23 saakka arki iltoihin ,klo 5 lähtevä bussi arkiaamuihin ,kuten 15 A on nyt Miksi se ei voisi jatkaa kuten nytkin ?Vai tuleeko se jatkaan kuten nyt ?Samoin linja 12 on hyvä .Ja linja 13 palvelee hyvin

- to 16. kesäkuu 2022 17.08

29 ja Korvenkadun päättäri

Kuten jo monessa muussakin kommentissa on Raholan maantieteeseen vedoten hienosti perusteltu, Korvenkadun linja 29 ja sen kääntöpaikka ovat erittäin tärkeitä paikallisille asiakkaille nimenomaan alueen erikoisen geografian takia: Korvenkadulta - juuri kääntöpaikan läheisyydestä - on paikoitellen äärimäisen vaikea päästä muille pysäkeille, jotka ovat kaukana ja/tai vaikean maaston takana, vaikkei tämä välttämättä kartasta katsoen näytäkään ilmeiseltä. Lisäksi alueella on paljon väestöä, joka tarvitsee yleistä liikennettä.

Korvenkadun linjan 29 loppupään pysäkit ovat paikallisen, usein linjalla matkustavan näkökulmasta erittäin laajassa ja aktiivisessa käytössä, vaikka alue tuntuu kenties kaukaiselta. Kadun asukkaiden on vaikea päästä muiden linjojen pysäkeille. Jos vielä linjoja 15 ja 26 ollaan muuttamassa, on todella riski, että suuri osa Raholan laajasta väestöstä jää todelliseen mottiin.

- to 16. kesäkuu 2022 16.51

80c Metsäkulma

Pitäkää tämä reitti samanlaisena kuin nyt on. Tässä on onnistuttu. Ei tarvitse odottaa toista Bussia 20 minuuttia enään päästäkseen metsäkulmaan.

- to 16. kesäkuu 2022 14.34

Ikurista pitää päästä bussilla keskustaan. Ei voida oikeasti ajatella, että ensin kierretään 20min Ratikalle ja sen jälkeen vielä toinen sama keskustaan. Kostetaan siis Ikurilaisille ratikan olemassaolo vaikkei se heidän arkeensa sijainnilta vaikuta.

Linja nro14 lakkauttaminen aivan typerää. Nyt Haukiluoma, Tesoma ja Lintuviita akselilta pääsisi pelkästään Pirkkalaan ja ratikalle. Eli ei muualle toiselle puolen kaupunkia. Kaupunkilaisille on tarjottava mahdollisuus päästä edes suurinpiirtein yhdellä matkalla töihin jos ajatus on että yksityisautoilu vähentyy. Nyt linja 14 kuljettaa Viinikkaan, Nekalaan ja Turtolaan mikä on erittäin hyvä linja täältä päästä. Pirkkalaan pääsee jo nro 8. Miksi jokaisen linjan on vietävä jatkossa Pirkkalaan ja suoraa yhteyttä Turtolaan ei ole. Ihmiset käyttäisivät busseja jos niillä pääsisi helposti. Ratikka ei kata läheskään koko Tamperetta ja nyt meitä jotka eivät sen varrella asu rankaistaan. Nyt jotain järkeä suunnitelmiin. Pirkkalan lasit silmiltä pois ja linjaa muuallekin kuin sinne!!!!

- to 16. kesäkuu 2022 09.26

Nyssen suunnittelu vastailee kommentteihin

Hei

Kiitos jo tässä vaiheessa kaikille palautteenantajille. Tässä muutamia nostoja kysymyksiin.

Raholan osalta linjastosuunnittelussa on näytetty kaksi linjaa, molemmat Etelä-Hervantaa, joilla liikennöitäisiin yhteisellä osuudella ruuhka-aikoina 10 minuutin välein ja muina aikoina 15 minuutin välein. Tällä linjalla mahdollistettaisiin jatkossa myös yhteys Keskustorille sekä Hatanpään sairaalaan. Linja on tässä suunnitelmassa näytetty liikennöitäväksi Nokiantiellä, jolloin se palvelee laajemmin Villilän ja Raholan alueita.

Ikurin osalta on noussut kysymyksiä vaihdollisesta yhteydestä Tampereen keskustaan. Linja Haukiluoma – Ikuri – Tesoma – Lielahti – Hiedanranta mahdollistaa eri puolilta Länsi-Tamperetta paremmat yhteydet esimerkiksi Tesoman eri urheilukohteisiin kuten uima-, jää- ja palloiluhallille sekä Ikurin voimisteluhallille. Lisäksi se tarjoaa laajemmalta alueelta yhteydet Lielahden kaupallisiin palveluihin. Ikurin-linjalle on lisätty vuorotarjontaa, kun linjalta suunnitellaan vaihtoyhteys Tesomalla niin junaan kuin tiheästi liikennöidyille linjoille 7 ja 8, joiden matka-aika Keskustorille Tesomalta on noin 15-20 minuuttia.

Lamminpään osalta on noussut kysymyksiä palvelusta. Lamminpäästä mahdollistetaan tässä suunnitelmassa nykyisenkaltainen yhteys Tohlopin ja Tesoman kautta Tampereen keskusta-alueelle. Lisäksi Ylöjärven Vuorentausta suunnalta on tässä suunnitelmassa näytetty linja, joka kulkee Lamminpään ja Lielahden ohi Pispalan valtatielle ja edelleen Tampereen keskustaan. Lisäksi Myllypuronkadulle on näytetty yhteyslinja Hiedanrannan ratikkapysäkille.

Ryydynpohjan osalta linjastosuunnitelmassa on näytetty Ylöjärveltä tuleva linja, joka kulkisi Teivaalantietä ja mahdollistaisi siten Ryydynpohjan alueella yhteyden Lielahteen ja Tampereen keskustaan.

- to 16. kesäkuu 2022 09.24

Raholasta Pirkkalaan

Olisiko mitään mahdollisuutta saada jotakin reittiä kulkemaan Vanhan Nokiantien kautta Rajasalmwn sillan yli ja siitä Pirkkalan suuntaan? Nyt Länsi-Tampereelta Pirkkalaan kulkevat joutuvat kiertämään keskustan kautta ja matka kestää tunnin ellei enemmänkin. Toista kautta ei kulje mitään yhteyttä, vaikka silloin matkan pituus vähenisi ainakin kolmanneksella ja vähentäisi yksityisautoilua hupmattavasti.

- to 16. kesäkuu 2022 07.20

Bussi Ryydynkadulle

Bussi pitää saada kiertämään Lintulammenkadun ja Ryydynkadun kautta!

- ke 15. kesäkuu 2022 22.40

Korvenkatu

Korvenkadulle pitää tulla bussi jatkossakin! Sitä käyttää koululaisetkin paljon! Kaarilan yläkouluun tullaan täältä bussilla! Lapset oppineet harrastuksiinkin kulkemaan bussilla! Mies pääsee töihin keskustaan bussilla joka aamu! Kyllä ollaan taas vaikeuttamassa asukkaiden tilannetta! Linjaa EI SAA poistaa!!

- ke 15. kesäkuu 2022 22.23

5 Linja

5 Linja saisi olla kiertävä reitti että ei päättyisi vain länsi-hervantaa, ennen kuin 5 linjaa päivitettiin, se oli paljon kätevämpi kuin pääsi suoraan hervannasta kunnolla keskustaan ettei tarttenut mennä vuoreksen kautta. Nykyään kuitenkin ei tätä enään voi mennä, vuoreksen kautta meneminen on tosin epämukavaa.

- ke 15. kesäkuu 2022 22.06

Suora yhteys Ikurista keskustaan

On todella harmillista, että suoraa yhteyttä Ikurista keskustaan ollaan lakkauttamassa.
Lielahden kautta kierto tuo jo muutenkin matkaan reilusti lisää minuutteja, jos omaan autoon vertaa. Lielahdessa ratikkaan vaihto ei tähän tuo lohtua.

Lähijuna on huippu juttu, vuoroja täytyisi olla enemmän.

- ke 15. kesäkuu 2022 21.06

Ikurilainen

Onpahan taas, 2024 suunnitelmassa ei ole mitään järkeä ja nykyinen suunnitelma on täysin epäpätevä lännen osalta joka lisää varmasti autoliikennettä länsipuolella.

Linjan 13 osalta keskustaan suuntautuva työ- ja koulumatka-ajat kasvoivat jo edellisen muutoksen (koskipuisto -> ratina) takia 20min (kävelyä), tämä vaikuttaisi tuovan siihen toiset 20min lisää. Linjan 8 reittiä voitaisiin muuttaa kulkemaan Ikurin kautta, joko lopussa Haukiluoman jälkeen tai vaihtoehtoisest tekemään lenkin Ikurin kautta. Karjakontien kautta. Ainut vaihtoehto millä tämä olisi yhtään pätevä olisi M-Junan vuorot 3x tunnissa ja yö-aikaan 01-05 noin 1x tunnissa. Tätä tuskin nähdään tällä vuosisadalla.

- ke 15. kesäkuu 2022 21.00

Taas Kauppi

Älkää poistako linjoja 13 ja 38! Ne ovat ainoa toimiva yhteys työmatkalaiselle Ikurista Tays Kaupin kampukselle. Uusi reittisuunnitelma Ikurista Lielahteen on erittäin typerä ja toimimaton.

- ke 15. kesäkuu 2022 20.53

Ylöjärven suunta.

Voisiko Siivikkalasta lähtevä bussi ajaa Lielahdessa reittiä Lielahdenkatu- Harjuntausta-Enqvistinkatu- Hiedanranta ( Vaihto raitiovaunuun)- Vaasantie-Ylöjärvi- Moisio tai Asuntila. Pyhisin lähtö Siivikkalasta sillain, että kerkiäisi Moision suunnalle töihin klo 9.00 . Asuntilasta tai Moisiosta lähtö minuuttiluvulla -35.

- ke 15. kesäkuu 2022 20.44

Työskentelen kolmivuorotyössä ja pääsen kulkemaan busseilla 8:lla sekä 15A ja B linjoilla ilman vaihtoa ja toivon että niillä pääsee yhtä hyvin aamuun klo 7 töihin, myös viikonloppuisin 👍 Ja nuo linjat ainakin pysyisivät samana jatkossakin 👍

- ke 15. kesäkuu 2022 20.20

Rahola?

Onko tosiaan niin, että Raholaan ei tule kuin yksi linja ja sekin todella huonosti? Eihän se voi millään olla niin mm. töihin/kouluun pääsemisen kannalta!

- ke 15. kesäkuu 2022 19.50

Linja 29

Olisi hyvä. että ko linja jatkossakin toimisi, koska Korvenkadulta ja lähistöltä on varsin pitkälle matka vanhalle Nokìian tielle tai vaihtoehtoisesti Tesomalle. Etenkin liikuntarajoitteisille matka vanhalle Mokian tielle kohtuuton. Olisi vielä hyvä jos ko linja liikennöisi
Keskustorille. Palvelisi kulkijoita ja keskustan kivijalkapuoteja.

- ke 15. kesäkuu 2022 17.42

Korvenkadun pysäkki

Bussireitti Korvenkadun osalta vain huononee huononemistaan. En nyt ihan näe miten tämä uudistus edesauttaa ihmisiä käyttämään julkista liikennettä. Reitit muille pysäkeillä erityisesti talviaikaan ovat todella haasteelliset ja välimatkat pitkiä (kun katsotaan sitä ihan oikeaa reittiä, eikä vain linnuntietä).

- ke 15. kesäkuu 2022 17.24

Korvenkatu tarvitsee pysäkin! On liian pitkä matka ostosten kanssa kävellä nokiantieltä tai vanhalta kirkkotieltä.

- ke 15. kesäkuu 2022 17.20

Tays

Asun raholassa ja työskentelen taysissa. Kuljen bussilla 29 toivottavasti pääsen jatkossakin kulkemaan tayssiin ilman vaihtoa

- ke 15. kesäkuu 2022 15.25

Korvenkadun palvelu

Korvenkadun palvelu hoituisi tehokkaimmin niin, että nykyinen 26 tekee sinne piston. Samalla tulee myös vaihdoton yhteys Korvenkadulta Tesoman liikekeskukselle.

- ke 15. kesäkuu 2022 14.15

Bensan hinnat sen verran noussut, että on ollut ilo päästä linjalla 14 kohti Nekalaa. Ilo loppuu lyhyeen kun enää ei mietitä muutakuin Ratikan kuvat silmissä. Sdp muistaakseni halusi ainakin, että joukkoliikenne linjat palvelevat Tamperelaisia. Nyt ilmeisesti palvellaan vain ihmisiä jotka asuvat ratikan kulkureitillä tai haluavat lännestä Pirkkalaan. Jokaisella linjalla täältä ei ole tarvetta päästä Pirkkalaan. Nyt jotain tolkkua näihin!!!

- ke 15. kesäkuu 2022 13.53

Lamminpää

Tarviiko joka linjan mennä Pirkkalaan? Jos Haukiluomasta pääsee jo Pirkkalaan niin minkä takia linja 14 poistetaan eikä pääse enää Nekalan suuntaan? Kaikki linjat tuskin täyttyvät Haukiluomasta ja Lamminpäästä ihmisistä jotka Pirkkalaan matkustavat... pientä hajontaa voisi olla, että kattaisi tuota puolta Tamperetta paremmin. Nyt pääsee Haukiluomasta Pirkkalaan ja Lamminpäästä Nekalan suuntaan. Hyvä niin. Jatkossa matkustamme ilmeisesti vain Pirkkalaan. Järki käteen suunnittelijat.

- ke 15. kesäkuu 2022 13.51

Mihin tarvitaan Haukiluoma-Hiedanranta bussi jos sinne ratikka tulee? Älkää poistako linjaa 29 ja olisi kiva jos bussit raholaan ja muihin lännen linjastoihin kulkisi edes joka 20-15 min eikä vaan linja 8 ja 7 joka 7-10 min…. Ja jos ylöjärven busseihin lisättäisiin enemmän lähtöjä!!! tää ratikka homma alkaa menee jo vähä hölmöilyksi ku poistatte 50% busseista mitä ihmiset oikeasti tarvitsevat ja lisää outoja linjoja mitä ei tarvita hirveesti esim haukiluomasta pirkkalaan….

- ke 15. kesäkuu 2022 13.33

Lamminpää

Bussien pitää kulkea useammin Lamminpään koululta. Ei voida olettaa, että ihmiset hyppivät ensin pienen matkan bussilla, pieni matka ratikalla ja taas bussilla. Suunnittelijoilla tulisi olla selvillä ettei ratikka kata koko Tamperetta eikä se ole täten mikään autuus koko Tampereelle. Ketään ei houkuta jättää omaa autoa pois käytöstä jos töihin pääsy vaatii kulkemisen kolmella eri linjalla.

- ke 15. kesäkuu 2022 13.30

Lintuviita

Lintuviidassa Lammimpäässä kun asuu niin olisi aika oleellista päästä esimerkiksi Lamminpään koulun pysäkiltä bussilla useammin kuin kaksi kertaa tunnissa. Nyt menee arkisin ns. virka-aikaan edes kolmesti tunnissa jolloin sillä pääsee töihin järkevästi. Nekalaan on ollut hyvä päästä täältä bussilla. Ratikkakaan ei kaikkialle Tampereella mene kuten tiedossa on, niin en ymmärrä Haukiluoma-Hiedanranta linjaa...

- ke 15. kesäkuu 2022 13.05

Lamminpää

Eli huononeeko edelleen bussit Lamminpäässä? Lamminpään koulun ohi menevä linja nykyinen 14 menisi jatkossa arkisin puolen tunnin välein? Sehän se tihentääkin joukkoliikennettä. Uudet linjat ei mitenkään kannusta luopumaan autosta jos näin menee. Bussilla kulkemisen hinnat nousee ja linjat huononee...

- ke 15. kesäkuu 2022 12.53

Korvenkatu?

Yritetäänkö asukkaat jättää pussiin tänne Korvenkadun 29 linjan poistamisella? Kävely Nokiantielle tai Kirkkotielle ei ole vaihtoehto. Käsittämätöntä pelleilyä. Nykyinenkin linja huononsi yhteydet keskustaan, joten turha ihmetellä pieniä matkustajamääriä ja sen varjolla lakkauttaa koko linja?!? Palauttakaa vanha linja keskustorille ja Hatanpäälle, niin ihmiset pääsevät liikkumaan.

- ke 15. kesäkuu 2022 12.33

Raholan Korvenkatu

Tuo karttapalvelu ei oikein toiminut, mutta en löytänyt linjaa 29 Korvenkadulta? Nykylinja siirrettiin jo pois Hatanpään valtatieltä, joten omat työmatkat ja lasten harrastusmatkat bussilla loppuivat siihen ja siirryttiin autoihin. Jos sen vanhan linjan voisi palauttaa, olisi meidän perheestä enemmänkin käyttöä julkisille.

- ke 15. kesäkuu 2022 12.26

Ylöjärvi-Tesoma

Jokin ylöjärven linjoista voisi kulkea vastakin epilän kautta keskustaan, ylöjärvelle pääsy tesomalta julkisilla vaikeutui huomattavasti kun viime vuonna kaikki ylöjärven linjat uusittiin ja ne menevät vain rantatietä pitkin.

- ke 15. kesäkuu 2022 12.19

Korvenkadun linja 29

Korvenkadun linja 29 on ehdottomasti säilytettävä. Linja on alueen asukkaiden aktiivisessa käytössä ja tarvittava sujuvan julkisen liikenteen käyttön edellytys. Kuten aikaisemmissakin kommentoinneissa on todettu, on yhteydet muiden linjojen pysäkeille etenkin talvella haastavat. Monet varmasti käyttäisivät jatkossakin julkista liikennettä, mutta linjojen lakkautuksen myötä tämä voi olla mahdotonta tai ainakin haastavaa.

- ke 15. kesäkuu 2022 12.04

Pirkkalan lähtö Lielahteen

Tuo olisi kyllä tervetullut uudistus, koska nyt Lielahteen kulkeminen vie tunnin. Reuharinniemestä ei kannata busseja poistaa, sieltä pitkä matka ratikkaan ja ne tulevat olemaan täysiä kun poistetaan bussit. Kaikkia busseja ei saa poistaa. Lisäksi vaihto ratikkaan että pääsee Ylöjärvelle on vähän hölmöä tai sieltä päin Tampereelle. Muutenkin bussilla matkustaminen on mukavampaa, joten Lentävänniemestä saisi mennä bussikin Pispalan tietä Tampereelle, jos esim. ratikka on epäkunnossa, niin jää työtä tekeviltä työt tekemättä, kun ei pääse. Korvaavaa bussia ei heti saada liikkeelle toisin kuin tilanteessa jossa busseja liikkuu muutenkin.

- ke 15. kesäkuu 2022 11.31

Yhteys Keskustorillle

Voisiko linjan nro 14 tai jonkin vastaavan saada kulkemaan suoraan Keskustorille. Nyt asiointi Ylä-Raholasta keskustaan ja virastoihin on vaikeaa, kun täytyy kesken matkan vaihtaa bussia, usein ruuhkaisiin busseihin?

- ke 15. kesäkuu 2022 11.06

Yksi uusi syy jättää Tampere taakse

Älkää nyt hyvän tähren Korvenkadun linjaa (29) lopettako! Ratikasta aiheutui jo tarpeeksi huononnusta linjastoon.

- ke 15. kesäkuu 2022 10.45

Villilä-Rahola-Linja

Linja vaikuttaa hyvältä välillä Mustavuori-Keskustori, mutta harmillista, jos linjat harvenee. Jo edellisessä uudistuksessa linja huononi todella huomattavasti. Toivottavasti linjalla menee tiheästi busseja.

- ke 15. kesäkuu 2022 10.14

Reuharinniemi ja lielahti

Bussireitit säilytettävä. Linjan 12 ja 9/19 reitit ovat tarpeen, vaikka ratikka tulee!! Ratikka ei riitä. Matka pysäkille reuharista yli kilometrin. Pitää siis auto ostaa???????

- ke 15. kesäkuu 2022 08.33

Ylisellä asuva autoton äiti

Hei! Asun Ylisellä ja lähin pysäkkini on Kaiharin M-Market, olen kahden lapsen yksinhuoltaja enkä omista autoa. Rakastan täällä asumista mutta siitä on bussivuorojen vähentämisellä tehty lähes mahdotonta. Kauppareissut, lääkärikäynnit, sovitut tapaamiset ovat kaikki vaikeutuneet koska yleensä takaisin kotiin ei enää bussilla pääse, tai en ehdi niihin ajoissa. Vaikeinta kuitenkin on kun olen päihdeongelmasta toipuva ihminen, ja itsehoitoryhmät ovat Tampereella, niihin osallistuminen olisi elintärkeää, mutta en 85 bussin vuorojen vähentämisen vuoksi pääse enää julkisilla kotiini näiden ryhmien jälkeen. Arvostaisin todella jos 85-linjan bussivuoroja voitaisiin lisätä. Kiitos.

- ke 15. kesäkuu 2022 07.08

Keskustasta raveihin

Ehdottomasti keskustasta teivon raviradalle ylöjärventietä enemmän busseja

- ti 14. kesäkuu 2022 21.16

Korvenkadun 29 bussi takaisin

Korvenkadun bussiyhteys on todella tarpeen ja olisi iso virhe se poistaa. Bussi täyttyy joka kerta kun itse siinä olen matkannut. Hiekkatiellä joka kulkee Nokia tielle ei ole talvisin kunnossapitoa. Korvekadulta keskustaan yhteys tarvitaan!

Tiina - ti 14. kesäkuu 2022 21.14

Ylä-Raholan liikenne

Korvenkadun kääntöpaikan käytöstä poistaminen on perusteltu verrattain ymmärrettävästi, mutta kääntöpaikan säilyttämiselle käytössä löytyy perusteita.

Ylä-Rahola sijaitsee harjulla ja on siten maantieteellisesti erillinen osa Raholaa. Korvenkatu on varsin keskeinen tämän alueen sisällä kulkeva katu, joka myös sijaitsee enimmäkseen samalla tasolla alueen asutuksen kanssa. Etäisyydet Nokiantien ja alueen pohjoisosissa myös Tesomankadun sekä Tesoman valtatien varteen ovat linnuntietä mitattuna lyhyitä, mutta maastossa huomattavasti pidempiä. Alueen katuverkko on harjumaastosta johtuen lähinnä itä-länsi -suuntaista, kun taas yhteystarpeet pysäkeille suunnitelman mukaisella linjastolla ovat ensisijaisesti pohjois-etelä -suuntaisia. Suurin osa näistä kriittisimmistä yhteyksistä on kivituhkapintaisia ja verrattain jyrkkiä. Aluetta rajaa pohjoispuolella Porin-rata, mikä käytännössä estää Tesoman alueen linjojen paremman hyödyntämisen alueella.

Ensisijaisesti toivoisin näkeväni Korvenkadun kääntöpaikan käytössä jatkossakin. Mikäli sen poistaminen käytöstä on kuitenkin täysin väistämätöntä, on vähintäänkin kiinnitettävä erityistä huomiota kriittisimpien yhteyksien kestopäällystämiseen, mahdollisuuksien mukaan myös oikomiseen sekä liityntäpyöräilyn mahdollistamiseen Ylä-Raholan alueen palvelun kannalta tärkeimmille pysäkeille (Villilä/Tykkitienkatu sekä Vanha kirkkotie 7/10). Laadukkaana liityntäpyöräpysäköintinä voidaan pitää runkolukituksen mahdollistavia ja katettuja pyörätelineitä pysäkkien välittömässä läheisyydessä.

- ti 14. kesäkuu 2022 21.04

Kalkku

Mustavuoren pysäkin kautta kulkevia busseja voisi lisätä koska siitä kulkee paljon väkeä jotka ovat niin sanotusti huono jalkaisia kävelemään toisille pysäkeille joten olisi hyvä että tätäkin reittiä käytettäisiin säännöllisesti.

- ti 14. kesäkuu 2022 20.56

Onko Hatanpäälta mitään

linjaa Myllypuroon Pihtisulunkadulle ,jossa on paljon teollisuutta .Mikä linja vie sinne jatkossa Hatanpää --Myllypuro suunnalla?Tarvitaan hyvä ,toimiva ja koko ajan kaytössa oleva linja jota ei palota pieniin patkiin eika jatkolinjalla toimivaan kuvaan .Arkiaamuihin ,iltavuorosta pois Hatanpään suuntaan klo 22 ,00 jälkeen ja viikonloppuisin toimivat reitit .Suunnitelkaa nyt kun mahdollista hyvä reitti ylläkerrotut asiat huomioden ja kuunnelkaa sitä reittiä kayttävää .

- ti 14. kesäkuu 2022 17.11

Ryydynpohja jää kokonaan vaille palvelua

Ryydynpohja eli Ryydynkatu - Lintulamminkatu alue jää tämän suunnitelman osalta täysin ilman palvelua. Siellä asuu tällä hetkellä vanhempaa väkeä, jotka tarvitsevat bussiyhteyttä. Muutaman vuoden sisään sinne muuttaa paljon lapsiperheitä, kun omakotitalot tulevat myyntiin vanhusten jälkeen. Monilla ei ole ollenkaan autoa tai yksi auto per perhe, joten bussiyhteys on koululaisten harrastusten, perheiden kaupassakäynnin ja työmatkaliikenteen osalta tärkeää myös ryydynpohjalaisille. Nykyisellä suunnitelmalla he joutuvat kävelemään kovin kauas, mikä ei pienten lasten tai vanhusten kohdalla ole mahdollista.

- ti 14. kesäkuu 2022 16.58

Lintulamminkatu

Hei, edelleen jatkossakin tarvitaan Nysseä Lintulamminkadun loppuun asti, rannan kautta kulkevaksi. Parhaillaan on asukaskanta vaihtumassa lapsiperheisiin ja kuljetusta tarvitaan.

Karttapalvelun kommentoi ei oikein toiminut tabletilla.

- ti 14. kesäkuu 2022 16.47

Ylöjärvi - Tampere

Bussireitti suoraan Ylöjärveltä Tampereelle 2 krt/tunnissa, on tarpeellinen.

- ti 14. kesäkuu 2022 16.29

Linja Epilä-Lielahti

Epilän ja Lielahden välille tarvitaan linja(t), joka kulkee Epilästä Lielahteen ja sama toisin päin. Perustelut tälle on se, että suuret liikekeskukset lähistöllä ova Lielahdessa, sekä postipaketit menevät monilla sinne automaattisesti. Tämä linja helpottaisi suuresti ihmisiä, joilla ei ole omaa autoa. Tällä hetkellä, jos käy suurilla ostoksilla Lielahdessa, niin on Epilässä asuvan mentävä keskustan kautta.

- ti 14. kesäkuu 2022 16.26

Teivon bussivuoro

Olen ABC töissä ja asun ylöjärvellä.viime työvuoro päätyy klo.24. silloin en pääse kotiin bussilla.viikonloppuna tulee se kännibussi.

- ti 14. kesäkuu 2022 16.00

Bussi 74

Nokialla kulki vuosia sitten bussi 74 joka kiersi ympäri Nokiaa ja Tampereen väliä.nokialta Ylöjärvelle olis kans hyvä olla kulkuyhteys

- ti 14. kesäkuu 2022 15.32