Usein kysyttyä
Liikennehäiriöt ovat valitettavia, mutta niistä aiheutuvat myöhästymiset tai esimerkiksi tapaamisten peruuuntumiset eivät suoranaisesti oikeuta korvauksiin. Vaihtoehtoisia yhteyksiä on yleensä tarjolla kohtuullisen matkan päässä ja kohtuullisen ajan kuluessa. Vaihtoehtoisen matkan voi etsiä Nyssen reittioppaan matkahaulla.
Taksimatkasta aiheutuneiden kulujen korvausta voidaan harkita tapauskohtaisesti, jos vaihtoehtoista yhteyttä ei ole ollut tarjolla 30 minuutin kuluessa siitä, kun alkuperäisen joukkoliikennematkan piti alkaa. Käytännössä tämä tarkoittaa, että korvauksia taksimatkasta ei makseta, jos
- vaihtoehtoisen vuoron lähtöön samalta pysäkiltä on alle 30 minuuttia (pysäkin suunnitelmallinen aikataulu).
- vaihtoehtoiselle pysäkille kävelemiseen ja vaihtoehtoisen vuoron lähtöön kuluu alle 30 minuuttia (pysäkin suunnitelmallinen aikataulu).
- kävelymatka määränpäässä vaihtoehtoiselta pysäkiltä peruuntuneen vuoron pysäkille on alle 30 minuuttia.
- perutusta vuorosta on ilmoitettu etukäteen niin, että asiakas on voinut valita edellisen vuoron tai vaihtoehtoisen yhteyden. Perutut vuorot näkyvät reittioppaassa.
Lentoaseman bussilinja 103 odottaa myöhässä olevaa saapuvaa lentoa aikataulujensa puitteissa, kuitenkin enintään 30 minuuttia. Jos bussi on ehtinyt lähteä, taksikuluja ei korvata.
Tilanteesta aiheutuvia välillisiä kuluja ei korvata, näitä voivat olla esimerkiksi käyttämättä jääneet tapahtuma- tai matkaliput, käyttämättä jääneen palvelun kulut tai saamatta jääneet palkat ja palkkiot. Myöskään oman auton käytöstä koituneita kustannuksia ei korvata.
Taksikulujen korvaus maksetaan aina Nyssen lahjakortilla, ei tilisiirtoina. Lahjakortilla voi maksaa Nyssen lippuja tai tuotteita Nella.fi verkkokaupassa tai asiakaspalvelussa.
Matkakortilla olevan kausilipun voi käyttää loppuun, vaikka ikäryhmä muuttuisi kesken kauden. Matkakortin arvolta veloitettavan kertalipun hinta muuttuu samana päivänä kuin ikäryhmäsikin.
Esimerkki: Olet ostanut lasten 360 vrk kausilipun tammikuussa. Täytät 17 kesäkuussa ja siirryt nuorten ikäryhmään (17-24-vuotiaat). Voit käyttää kausilippuasi myös kesä-joulukuussa.
Matkaan tarvitaan kolmen vyöhykkeen lippu: käytössä ovat vyöhykkeetä A-B-C. Matkasta maksetaan sen mukaan, monenko vyöhykkeen alueella matka kulkee, ei sen mukaan, montako kertaa vyöhykeraja ylittyy.
Opiskelijan matkakorttialennukset päättyivät 4.1.2021. Matkakortille ladatulla arvolla voi edelleen maksaa normaalihintaisen pääsymaksun Tampereen, Nokian ja Ylöjärven uimahalleissa ja kuntosaleilla (julkiset palvelut).
Pienin ostettava lipputuote on aina kahden vyöhykkeen lippu.
Leimaaminen on asiakasta varten. Bussien ja ratikoiden matkustajamäärätiedot saadaan tehtyjen lippuleimausten perusteella. Joukkoliikenteen palvelutaso (vuorojen määrä ja aikataulu) perustuu matkustajamäärätietoihin ajallisesti ja paikallisesti. Näiden tietojen perusteella voidaan siis suunnitella paremmin tarpeita vastaavaa palvelua.
Lisäksi joukkoliikennejärjestelmässä, jossa kaikki vahvistavat lippunsa kyytiin noustessa, säilyy liputtomien matkustajien määrä alhaisena. Tästä hyötyvät kaikki matkustajat, kun lippujen hinnat voidaan pitää kaikille edullisina.
Lasta lastenvaunuissa tai -rattaissa kuljettava saa matkustaa maksutta busseissa ja ratikoissa kaikilla vyöhykkeillä, A-F. Turvallisuussyistä lapsen on oltava lastenvaunuissa tai -rattaissa koko matkan ajan.
Nysse-alueen junaliikenteessä noudatetaan VR:n matkustussääntöjä. Lähijunissa lastenrattaiden kanssa matkustava matkustaa ilmaiseksi, kaukojunissa matkustajalla on oltava lippu.
Arvolipun vyöhykkeet voi muuttaa Nella Nettilatauspalvelussa uuden arvolippuostoksen yhteydessä. Latauspisteillä ja asiakaspalvelussa vyöhykkeet voi muuttaa myös ilman ostoa.
Kausilipun vyöhykkeitä ei voi muuttaaa kesken kauden. Lipun voi kuitenkin tarvittaessa palauttaa asiakaspalvelussa, jonka jälkeen voit ostaa tai käynnistää uuden kausilipun tarvittavilla vyöhykkeillä. Lipusta hyvitetään jäljellä olevien päivien arvo ( -7 € käsittelykulu).
Jos matkakortillasi on odottava kausilippu uusilla vyöhykkeillä, lippu käynnistyy, jos matkustat ko. lipulle määritetyllä, voimassaolevasta lipusta poikkeavalla vyöhykkellä.
Esim. Kortilla on voimassaoleva AB-kausilippu sekä käyttöä odottava ABC-kausilippu. Käytät matkakorttisi kortinlukijassa vyöhykkeellä C. ABC-kausilippu käynnistyy.
Jos tarvitset vyöhykemuutoksen vain satunnaiselle matkalle, voit lukijalaitteessa leimata arvolipulla oletusvyöhykkeistä poikkeavan matkan näin:
- Paina lukijalaitteen painiketta "Maksa poikkeusmatka"
- Valitse poikkeusmatkan vyöhykkeet
- Aseta matkakorttisi lukijaan.
Matkakortin voi tilata lapselle Nella Nettilatauspalvelusta. Lapsen henkilötiedot haetaan Suomi.fi -valtuuksien avulla. Tämä edellyttää huoltajan tunnistaumista palvelussa mobiilivarmenteella tai verkkopankkitunnuksilla.
Kortin voi ostaa myös asiakaspalvelusta. Mukana tulee olla mukana lapsen henkilöllisyystodistus (esim. Kela-kortti). Lapsen ei tarvitse olla mukana.
Aiemmin lippujen vaihtoaika perustui vyöhykemäärään. Vaihtoaikoja on nyt yhtenäistetty siten, että sekä arvolipun että kertalipun (lähimaksu, mobiililippu ja ennakkokertalippu) voimassaoloaika on 90 minuuttia vyöhykkeiden lukumäärästä riippumatta.
Lipun voimassaoloaikana (90 minuuttia) lipulla voi vaihtaa liikennevälineestä toiseen lippuun ostettujen vyöhykkeiden alueella. Lipun voimassaolo pitää vahvistaa lippulaitteella jokaisella matkalla, aina kyytiin noustessa. Kun teet useampia matkoja lipun voimassaolon aikana, riittää, että lippu on voimassa matkan alkaessa.