Pirkkala 2028
Ratikka uudistaa joukkoliikennettä
Pirkkalan joukkoliikenne muuttuu merkittävästi, kun ratikkalinja 3 aloittaa liikennöinnin Sorin aukiolta Partolaan. Ratikan myötä bussilinjasto uudistuu tukemaan sujuvia yhteyksiä eri puolilla Pirkkalaa sekä Tampereen suuntaan.
Yhteydet palveluihin, työpaikoille ja oppilaitoksiin paranevat. Erityisesti matkat Suupalle, Partolaan ja Peltolammille helpottuvat.
Matkat Tampereen keskustaan kulkevat jatkossa pääosin Partolan kautta. Vaihtoyhteyksien lisäksi suunnitelmassa on mukana suora bussiyhteys Suupalta kehätien kautta Tampereelle.

Pirkkalan alueet: Haikka, Huovi, Killo, Kurikka, Kyösti, Lentokenttä, Linnakallio, Linnakorpi, Loukonlahti, Naistenmatka, Niemenmaa, Nuoliala, Pakkalankulma, Partola, Pere, Pirkkalankylä, Sankila, Suuppa, Takamaa, Toivio, Turri, Vaitti, Vähäjärvi
Partolan ratikka ja liityntälinjat
Partola – Härmälänranta – Härmälä – Rantaperkiö – Arboretum – Hatanpää – Viinikanlahti – Sorin aukio – Koskipuisto – Rautatieasema – Tulli – Sammonaukio – Kaleva – Uintikeskus – Kalevanrinne – Hakametsä – Turtola – Hallila – Opiskelija – Hervantakeskus – Hervannan kampus – Etelä-Hervanta – Hervantajärvi
Turri – Kyösti – Solja – Niemenmaa – Suuppa – Rantaniitty – Haikka – Loukonlahti – Killo – Nuoliala - Pakkalankulma – Partola
Turrintie - Soukanlahdenkaari - Naistenmatkantie - Lentoasemantie - Suupantie - Naistenmatkantie - Lestipolku - Lestipolku - Kenkätie
Reitti ja linjatunnus ovat alustavia ja ne voivat muuttua Linjasto 2028 -jatkosuunnittelun aikana. Lopulliset päätökset tehdään suunnitteluprosessin edetessä syksyllä 2026.
Killo - Nuoliala - Pere - Partola
(Niittykulmantie -) Killontorintie - Naistenmatkantie - Pereentie - Nuolialantie - Kenkätie
Reitti ja linjatunnus ovat alustavia ja ne voivat muuttua Linjasto 2028 -jatkosuunnittelun aikana. Lopulliset päätökset tehdään suunnitteluprosessin edetessä syksyllä 2026.
Huovi – Takamaa – Vähäjärvi – Suuppa – Rantaniitty – Kurikka – Linnakorpi – Partola
Lentoasemantie - Takamaantie - Ollikantie - Lentoasemantie - Suupantie - Naistenmatkantie - Kurikantie - Linnakalliontie - Kenkätie
Reitti ja linjatunnus ovat alustavia ja ne voivat muuttua Linjasto 2028 -jatkosuunnittelun aikana. Lopulliset päätökset tehdään suunnitteluprosessin edetessä syksyllä 2026.
Partola – Toivio – Sarankulma – Palokallio – Peltolammi – Lahdesjärvi – TAKK Nirva
Kenkätie - Palmrothintie - Ruotutie - Ojatie - Patamäenkatu - Rukkamäentie - Lempääläntie - Eteläinen Lempääläntie - Autovarikonkatu - Automiehenkatu - Vuoreksen puistokatu - Kurssikeskuksenkatu
Reitti ja linjatunnus ovat alustavia ja ne voivat muuttua Linjasto 2028 -jatkosuunnittelun aikana. Lopulliset päätökset tehdään suunnitteluprosessin edetessä syksyllä 2026.
Partola – Messukeskus – Rautaharkko – Taatala – Koivistonkylä – Korkinmäki – Hallila – Pohjois-Hervanta – Hervantakeskus – Hermia – Lintuhytti
Kenkätie - Saapastie - Ilmailunkatu - Sarankulmankatu - Lahdenperänkatu - Lempääläntie - Koivistontie - Hallilantie - Loukkaankatu - Pehkusuonkatu - Lehtimäenkatu - Havumetsänkatu - Hervannan valtaväylä - Kanjoninkatu - Ruovedenkatu - Opiskelijankatu - Insinöörinkatu - Teekkarinkatu - Hervannan valtaväylä - Hermiankatu - Hervannantie - Ruskonkehä - Lintuhytinkatu
Reitti ja linjatunnus ovat alustavia ja ne voivat muuttua Linjasto 2028 -jatkosuunnittelun aikana. Lopulliset päätökset tehdään suunnitteluprosessin edetessä syksyllä 2026.
Pirkkalan muut bussilinjat
Pirkkala – Niemenmaa – Solja – Turri/Kyösti – Turkkirata – Vaitti – Linnakallio – Viinikka – Linja-autoasema
Suupantie - Lentoasemantie - Naistenmatkantie - Turkkirata - Teollisuustie - Jasperintie - Kurikantie - Tampereen läntinen kehätie - Valtatie 3 - Lempääläntie - Tampereen valtatie - Vuolteenkatu
Reitti ja linjatunnus ovat alustavia ja ne voivat muuttua Linjasto 2028 -jatkosuunnittelun aikana. Lopulliset päätökset tehdään suunnitteluprosessin edetessä syksyllä 2026.
Tredu Pirkkala – Vaitti – Huovi – Pirkkala – Solja – Turri/Kyösti – Pitkäniemi – Villilä – Ala-Rahola – Piikahaka – Raholanharju – Tesoma – Ikuri – Myllypuro – Kolmenkulma
Myötätuuli – Tornikaari – Lentoasemantie – Suupantie – Naistenmatkantie – Anian Rantatie – Rajasalmentie – Pitkäniementie – Rajasalmentie – Sarpatintie – Nokiantie – Tesoma valtatie – Tesomankatu – Kolmihaarankatu – Pihtisulunkatu – Kolmihaarankatu – Rounionkatu – Kolmenkulmantie
Reitti ja linjatunnus ovat alustavia ja ne voivat muuttua Linjasto 2028 -jatkosuunnittelun aikana. Lopulliset päätökset tehdään suunnitteluprosessin edetessä syksyllä 2026.
Höökinmäki – Äijälä – Hongisto – Pirkkalankylä – Sankila – Sionkylä – Sorkkala – Vaitti – Huovi – Suuppa – Kyösti – Turri – Sankila
Äijälä - Anian rantatie - Sorkkalantie - Lentoasemantie - Suupantie - Naistenmatkantie - Anian rantatie - Sankila
Ratikka muodostaa joukkoliikenteen rungon
Sorin aukion ja Partolan välinen ratikkaliikenne korvaa merkittävän osan samalla reitillä nykyisin liikennöivästä bussiliikenteestä. Tämän vuoksi osa nykyisistä suorista bussiyhteyksistä muuttuu liityntälinjoiksi Partolan ratikkaan.
Uudistuksen tuloksena ovat tiheämmät vuorovälit, paremmat alueiden väliset yhteydet sekä sujuvat matkaketjut niin Pirkkalan sisällä kuin Tampereen ja Pirkkalan välillä liikuttaessa.
Palvelutasot ohjaavat linjaston kehittämistä
Joukkoliikennettä kehitetään liikkumistarpeiden mukaan. Suunnittelua ohjaavat palvelutasotavoitteet, jotka kertovat esimerkiksi, kuinka usein bussit alueella kulkevat.
Linjasto 2028 -suunnitelmassa joukkoliikenteen palvelu paranee monilla alueilla. Pysäkki voi olla hieman nykyistä kauempana, mutta yleensä kävelymatka pysäkille on enintään 600 metriä (alle 10 minuuttia).